Mies purkaa ongelmansa minuun..
Miehellä on ollut paljon pettymyksiä omassa elämässään jo ennen kuin tapasimme. Erilaisia menetyksiä, työttömyyttä, homekierre vuokra-asunnossaan, rahaongelmia jne. Paljon ikäviä asioita, joihin ei ole itse voinut vaikuttaa. Joten ymmärrän sen, että ahdistaa ja ketuttaa kun työttömyys vaan jatkuu eikä etene urallaan ja moni suunnitelma mihin panostaa menee vaan pieleen. Ahdistaisi minuakin ja surettaisi ja masentaisi. Mutta kun hän purkaa nuo epäonnistumiset ja pettymykset sitten minuun. Jos ei taaskaan saa kutsua työhaastatteluun, voin jo etukäteen ennustaa että saan kotona huutoa jostain tekemästäni tai tekemättä jättämästäni kotityöstä tai vain siitä että olen väärässä paikassa väärään aikaan (hänen mielestä). Tai sitten saan puhumattomuutta ja kettuilua jostain missä minä olen epäonnistunut. Ja tällaisina hetkinä mies ei todellakaan tee mitään kotona, siis kotihommia, ei mitään, mököttää vaan sohvalla ja ehkä haukkuu minun saamattomuutta. Jos miehellä taas joku juttu omassa elämässään menee hetkellisesti hyvin, hän kehuu minua, tekee paljon kotitöitä, on iloinen, saan läheisyyttä jne. Mutta purkaa kaikki epäonnistumisensa minuun. Haukkumalla minua minun epäonnistumisista. Olen edennyt urallani paremmin kuin hän, minulla on työpaikka jne. Tottakai osassa asioita epäonnistun, joskus unohdan viedä roskat jne, mutta mielestäni se on arkea ja normaalia. Mutta en millään jaksaisi, että kodin ilmapiiri menee hänen mukaansa, hänen onnistumisten tai epäonnistumisten mukaan. Jos suutun takaisin ja sanon että minulle ei tarvi kiukutella koska en ole syyllinen asiaan x niin tuloksena on takuuvarma riita. Jos taas olen empaattinen ja kannustan ja laitan piristykseksi erikoishyvää ruokaa jne niin kai se sitä arvostaa mutta ei näytä ulospäin (koska kaikki on sillä hetkellä paskaa, myös minä). Apua? Anyone?
Kommentit (26)
Pakkohan tosta on puhua kunnolla. Sanot suoraan hyvällä hetkellä että onko hän huomannut toimivansa näin ja miltä se sinusta tuntuu. Jossei ymmärrä sua tai kieltäytyy keskustelemasta miettisin vakavasti miten jatkatte vai jatkatteko.
Vierailija kirjoitti:

Olen pari kertaa ottanut asiaa rauhallisella hetkellä puheeksi, mutta mies ei osaa sanoa asiaan oikein mitään, lähinnä turhautuu aiheesta. Ap.
Mun mies on aika samanlainen ja muutenkin saman tyylinen tarina hänen menneisyydestään. Toi on tosi raskasta välillä. Ihan sama mitä teet tai jätät tekemättä, kaikki on väärin ja kaikki on paskaa. Riita tulee joka tapauksessa koska minä olen toiminut väärin ja tyhmästi, tai jättänyt toimimatta. Silloin kun hänellä menee asiat hyvin niin tätä ongelmaa ei ole. Kaiken stressin purkaa minuun. Lisäksi jos minulla on joskus stressiä tai kiukkua, niin sitä hän ei sidä sitten ollenkaan.

Minä olen ollut tollainen mies. Johtuu todennäköisesti menneisyyden tai lapsuuden traumoista, jotka on jääneet hoitamatta. Psykoterapia ja kiinnostus muutokseen auttaa tuhon.

Kiitos, juuri näin. Minun stressiä tai ahdistusta hän ei kestä. Jos kerron olevani ahdistunut kun joku juttu meni pieleen niin hän ei oikein osaa sanoa siihen mitään. Jos näytän ahdistuneelta niin hän hermostuu, alkaa jäkättää että minun pitää hoitaa asiat paremmin tai sitten karkaa lenkille pakoon tilannetta. Jos minulle sattuu jotain surullista ja itken, hän vilkuilee minua pelästyneenä ja joko hermostuu tai sitten välttelee. Ap.
Miehesi siis toistuvasti epäonnistuu, ja syyttää muita.
Kellään ei ole noin huono tuuri, syyllinen löytyy peilistä.
Apua tarvitsee miehesi, et sinä.

Kiitos, että jaoit sen miehen näkökulman. Arvostaisin suuresti, jos avaisit asiaa vähän enemmän. Koska tulkitsen itse mieheni käytöksen niin, että ehkä hän ei minua sitten rakasta.. Olen jo harkinnut eroa koska ilmeisesti en kelpaa kuin sylkykupiksi :( . Onko sinun mielestä tuollaisessa käytöksessä taustalla sitä ettei rakastaisi ja arvostaisi? Ap.

Tiedän että hän on varmaan osasyyllinen joihinkin epäonnistumisiin, joihinkin ihan oikeasti ei. Mutta luulen että hänen itsetuntonsa romuttuisi, jos kohtaisi rehellisesti omat puutteensa ja vikansa.. Ja siksi hän ei sitä halua tehdä. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on aika samanlainen ja muutenkin saman tyylinen tarina hänen menneisyydestään. Toi on tosi raskasta välillä. Ihan sama mitä teet tai jätät tekemättä, kaikki on väärin ja kaikki on paskaa. Riita tulee joka tapauksessa koska minä olen toiminut väärin ja tyhmästi, tai jättänyt toimimatta. Silloin kun hänellä menee asiat hyvin niin tätä ongelmaa ei ole. Kaiken stressin purkaa minuun. Lisäksi jos minulla on joskus stressiä tai kiukkua, niin sitä hän ei sidä sitten ollenkaan.
Minä olen ollut tollainen mies. Johtuu todennäköisesti menneisyyden tai lapsuuden traumoista, jotka on jääneet hoitamatta. Psykoterapia ja kiinnostus muutokseen auttaa tuhon.
Jotain tällaista olen aavistellutkin. Olen yrittänyt oppia elämään hänen kanssaan, koska rakastan häntä. Välillä mulla vaan menee hermo kun tiedän mitä tuleman pitää. Yritän kuitenkin ymmärtää.
Ymmärtääkö mies, mikä vaikutus hänen käyttäytymisellään on sinuun, ja tietääkö hän niistä mahdollisuuksista, joita hänellä on tilanteen parantamiseksi? Sinä et hänen ongelmiaan voi ratkaista, ja lähinnä miehen oma valmius kehittymiseen määrittää suhteen kohtalon. Pidä omaa puoltasi ja tee selväksi, mitä olet valmis hyväksymään ja mitä et.
hanska kirjoitti:

En tiedä ymmärtääkö. Olen yrittänyt kertoa mutta en tiedä onko mennyt miehen ymmärrykseen asti. On hankala vetää rajaa siihen, että minkä verran suhteessa pitää sietää toisen huonoja päiviä ja toisaalta sitä että huonot päivät ilmenevät kiukutteluna.. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on aika samanlainen ja muutenkin saman tyylinen tarina hänen menneisyydestään. Toi on tosi raskasta välillä. Ihan sama mitä teet tai jätät tekemättä, kaikki on väärin ja kaikki on paskaa. Riita tulee joka tapauksessa koska minä olen toiminut väärin ja tyhmästi, tai jättänyt toimimatta. Silloin kun hänellä menee asiat hyvin niin tätä ongelmaa ei ole. Kaiken stressin purkaa minuun. Lisäksi jos minulla on joskus stressiä tai kiukkua, niin sitä hän ei sidä sitten ollenkaan.
Minä olen ollut tollainen mies. Johtuu todennäköisesti menneisyyden tai lapsuuden traumoista, jotka on jääneet hoitamatta. Psykoterapia ja kiinnostus muutokseen auttaa tuhon.
Kiitos, että jaoit sen miehen näkökulman. Arvostaisin suuresti, jos avaisit asiaa vähän enemmän. Koska tulkitsen itse mieheni käytöksen niin, että ehkä hän ei minua sitten rakasta.. Olen jo harkinnut eroa koska ilmeisesti en kelpaa kuin sylkykupiksi :( . Onko sinun mielestä tuollaisessa käytöksessä taustalla sitä ettei rakastaisi ja arvostaisi? Ap.
Miehen pitäs itse tajuta, että tuo käytös ei ole normaalia ja halu muutokseen syntyisi. Mulla parisuhteen päättyminen sai silmät aukeamaan siinä mielessä, että halusin saada asiani kuntoon. Se kai se on tärkeintä, että miltä sinusta tuntuu. Minä en olis varmaan edes saanukaan parisuhteen aikana noita asioitani käytyä läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on aika samanlainen ja muutenkin saman tyylinen tarina hänen menneisyydestään. Toi on tosi raskasta välillä. Ihan sama mitä teet tai jätät tekemättä, kaikki on väärin ja kaikki on paskaa. Riita tulee joka tapauksessa koska minä olen toiminut väärin ja tyhmästi, tai jättänyt toimimatta. Silloin kun hänellä menee asiat hyvin niin tätä ongelmaa ei ole. Kaiken stressin purkaa minuun. Lisäksi jos minulla on joskus stressiä tai kiukkua, niin sitä hän ei sidä sitten ollenkaan.
Kiitos, juuri näin. Minun stressiä tai ahdistusta hän ei kestä. Jos kerron olevani ahdistunut kun joku juttu meni pieleen niin hän ei oikein osaa sanoa siihen mitään. Jos näytän ahdistuneelta niin hän hermostuu, alkaa jäkättää että minun pitää hoitaa asiat paremmin tai sitten karkaa lenkille pakoon tilannetta. Jos minulle sattuu jotain surullista ja itken, hän vilkuilee minua pelästyneenä ja joko hermostuu tai sitten välttelee. Ap.
Mun mieheni myös tuntuu välillä ymmärtävän sen, että hän on kohdellut minua huonosti, jos siis on hermostunut syyttä ja on syyttänyt minua. Nykyään olen jo hieman tottunut tuohon käytökseen, ja tiedän että se ei todella ole minun syyni vaikka mies sen saa niin kuulostamaankin siinä tilanteessa. Onneksi olen luonteeltani muutenkin tosi rauhallinen ja "järkevä". Mies on sähäkkä ja impulsiivinen. Mä tiedän AP toi on tosi raskasta välillä elää tuommosen ihmisen kanssa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on aika samanlainen ja muutenkin saman tyylinen tarina hänen menneisyydestään. Toi on tosi raskasta välillä. Ihan sama mitä teet tai jätät tekemättä, kaikki on väärin ja kaikki on paskaa. Riita tulee joka tapauksessa koska minä olen toiminut väärin ja tyhmästi, tai jättänyt toimimatta. Silloin kun hänellä menee asiat hyvin niin tätä ongelmaa ei ole. Kaiken stressin purkaa minuun. Lisäksi jos minulla on joskus stressiä tai kiukkua, niin sitä hän ei sidä sitten ollenkaan.
Minä olen ollut tollainen mies. Johtuu todennäköisesti menneisyyden tai lapsuuden traumoista, jotka on jääneet hoitamatta. Psykoterapia ja kiinnostus muutokseen auttaa tuhon.
Minäkin haluaisin kovasti kuulla tarinasi, koska meilläkin on tällaista. Mikä sai sinut ymmärtämään, että muutos on tarpeen ja kuinka rohkaistuit hakeutumaan terapiaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi siis toistuvasti epäonnistuu, ja syyttää muita.
Kellään ei ole noin huono tuuri, syyllinen löytyy peilistä.
Apua tarvitsee miehesi, et sinä.Tiedän että hän on varmaan osasyyllinen joihinkin epäonnistumisiin, joihinkin ihan oikeasti ei. Mutta luulen että hänen itsetuntonsa romuttuisi, jos kohtaisi rehellisesti omat puutteensa ja vikansa.. Ja siksi hän ei sitä halua tehdä. Ap.
Jos hän kohtaisi puutteensa, opettelisi toimimaan fiksummin, se kohottaisi hänen itsetuntoaan. Vaikeimman kautta on yksi tapa päästä kuopasta. Nyt sä edustat sille koko muuta maailmaa, ja siksi olet sylkykuppina.
Istu alas ja pakota se ryhdistäytymään. Joko tai. Et voi hävitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on aika samanlainen ja muutenkin saman tyylinen tarina hänen menneisyydestään. Toi on tosi raskasta välillä. Ihan sama mitä teet tai jätät tekemättä, kaikki on väärin ja kaikki on paskaa. Riita tulee joka tapauksessa koska minä olen toiminut väärin ja tyhmästi, tai jättänyt toimimatta. Silloin kun hänellä menee asiat hyvin niin tätä ongelmaa ei ole. Kaiken stressin purkaa minuun. Lisäksi jos minulla on joskus stressiä tai kiukkua, niin sitä hän ei sidä sitten ollenkaan.
Kiitos, juuri näin. Minun stressiä tai ahdistusta hän ei kestä. Jos kerron olevani ahdistunut kun joku juttu meni pieleen niin hän ei oikein osaa sanoa siihen mitään. Jos näytän ahdistuneelta niin hän hermostuu, alkaa jäkättää että minun pitää hoitaa asiat paremmin tai sitten karkaa lenkille pakoon tilannetta. Jos minulle sattuu jotain surullista ja itken, hän vilkuilee minua pelästyneenä ja joko hermostuu tai sitten välttelee. Ap.
Mun mieheni myös tuntuu välillä ymmärtävän sen, että hän on kohdellut minua huonosti, jos siis on hermostunut syyttä ja on syyttänyt minua. Nykyään olen jo hieman tottunut tuohon käytökseen, ja tiedän että se ei todella ole minun syyni vaikka mies sen saa niin kuulostamaankin siinä tilanteessa. Onneksi olen luonteeltani muutenkin tosi rauhallinen ja "järkevä". Mies on sähäkkä ja impulsiivinen. Mä tiedän AP toi on tosi raskasta välillä elää tuommosen ihmisen kanssa :)
Joo minun mies myös välillä ymmärtää ilmeisesti, koska sellaisia "hyvittelyjaksoja" saattaa tulla tuon kiukuttelun jälkeen. Ja meillä on ihan sama tilanne, minä olen rauhallinen ja järkevä, mies taas impulsiivinen, sähäkkä ja vähän kuumakalle, ihan kamalan nopea reagoimaan tunteella mitättömiin asioihin jotka ei minua ja monia muita hetkauttaisi mitenkään. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi siis toistuvasti epäonnistuu, ja syyttää muita.
Kellään ei ole noin huono tuuri, syyllinen löytyy peilistä.
Apua tarvitsee miehesi, et sinä.Tiedän että hän on varmaan osasyyllinen joihinkin epäonnistumisiin, joihinkin ihan oikeasti ei. Mutta luulen että hänen itsetuntonsa romuttuisi, jos kohtaisi rehellisesti omat puutteensa ja vikansa.. Ja siksi hän ei sitä halua tehdä. Ap.
Jos hän kohtaisi puutteensa, opettelisi toimimaan fiksummin, se kohottaisi hänen itsetuntoaan. Vaikeimman kautta on yksi tapa päästä kuopasta. Nyt sä edustat sille koko muuta maailmaa, ja siksi olet sylkykuppina.
Istu alas ja pakota se ryhdistäytymään. Joko tai. Et voi hävitä.
Milleen edustan sille koko muuta maailmaa? Uskon että näin voi olla, mutta en ymmärrä miksi. Ap.
Meillä sama. Muutaman vuoden jaksoin kuunnella ja ymmärtää, mutta sitten kilahdin ja nyt paukutan tulemaan takaisin ainakin samaan tahtiin. Minua ei ole lapsuudessa opetettu luimistelemaan ja ihan ihmettelin, että sellaiseen tilaan menin niin pitkäksi aikaa. Mieheni taas ei ollut tottunut, että joku saattaa sanoa hänelle vastaakin ja siitä hän vetäytyy omaan itseensä pitkäksi aikaa. Viimeisin tällainen riita on nytkin päällä ja mies ei ole puhunut minulle puoleentoista viikkoon, huutanut hän on kyllä viikko sitten, mutta kun normaali puheeni sai aikaan vain sen, että hän alkoi minua päiväkoti-ikäisen tavoin matkimaan, niin jätin hänet märräämään keskenään.
Mies on siis mykkäkoulussa ja minä yritän elää lasten kanssa normaalisti. En lähde hänen kanssaan enää tilannetta rauhoittamaan, sillä silloin mies katsoo, että olen asiaan syyllinen ja tunnustan sen itsekin kun näin teen. Niinpä odotan, että mies tulisi minua vastaan ja alkaisi puhumaan. Puhallan pelin heti poikki jos sieltä tulee yhtään syytöksen tapaistakaan.
Olen niin kyllästynyt tähän liittoon ja sen ongelmiin, että en oikeastaan halua enää tehdä parisuhteen eteen mitään. Olemme puhuneet myös tästä ongelmasta ammatti-ihmiselle pari vuotta sitten ja vuosi sitten meillä oli viimeksi useampia todella isoja rähinöitä jotka saimme jotenkin sovittua. En osaa siis auttaa, mutta meitä on muitakin kanssasisaria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi siis toistuvasti epäonnistuu, ja syyttää muita.
Kellään ei ole noin huono tuuri, syyllinen löytyy peilistä.
Apua tarvitsee miehesi, et sinä.Tiedän että hän on varmaan osasyyllinen joihinkin epäonnistumisiin, joihinkin ihan oikeasti ei. Mutta luulen että hänen itsetuntonsa romuttuisi, jos kohtaisi rehellisesti omat puutteensa ja vikansa.. Ja siksi hän ei sitä halua tehdä. Ap.
Jos hän kohtaisi puutteensa, opettelisi toimimaan fiksummin, se kohottaisi hänen itsetuntoaan. Vaikeimman kautta on yksi tapa päästä kuopasta. Nyt sä edustat sille koko muuta maailmaa, ja siksi olet sylkykuppina.
Istu alas ja pakota se ryhdistäytymään. Joko tai. Et voi hävitä.
Milleen edustan sille koko muuta maailmaa? Uskon että näin voi olla, mutta en ymmärrä miksi. Ap.
Sä olet "muut" siinä missä hän on "minä".
Ei se voi muille ihmisille kiukutella, sä olet siinä läheisin joten saat ottaa vastaan kaiken minkä maailma hänelle eteen tuo.
Voit muuttaa tilanteen niin, ettei sinullekaan saa kiukutella, silloin joutuu keskusteluun itsensä kanssa.
Tarkotitko lastinsa?