Mistä voi johtua tällainen muutos 3-kymppisessä naisessa!? Äidit, tiedättekö te?

.

Väsynyt! Lasten kasvattaminen on rankkaa. Varsinkin monen pienen lapsen.

Koskaan ei näytetä lapsia aikoville tarpeellista & todellista realityshow-proggista mitä on olla vanhempi. Voisi syntyvyys pudota entisestäänkin kun ihmiset toteisivat "ai saatana, ei toi olekaan mun juttu, pitäköön joku muu kakaransa ja tunkin vielä päälle"...

Ikä tuo kokemusta, varsinkin kun on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Koskaan ei näytetä lapsia aikoville tarpeellista & todellista realityshow-proggista mitä on olla vanhempi. Voisi syntyvyys pudota entisestäänkin kun ihmiset toteisivat "ai saatana, ei toi olekaan mun juttu, pitäköön joku muu kakaransa ja tunkin vielä päälle"...

Reality showthan antavatkin ehdottomasti oikean kuvan tavallisesta elämästä... not.

Ensinnäkin, se että tekee vuoden-parin välein kolme lasta on kropalle ihan helvetin rankkaa, naisen kroppa on suunniteltu niin että olisi kolme vuotta väliä, eli kroppa ehtisi vähän toipua raskauden ja synnytyksen koettelemuksesta. Eiköhän tuo ylipaino asia ole ihan itsestään selvyys? Mieti nyt itse jos muutaman vuoden aikana sun kroppa tekee kolme uutta ihmistä.

Se mitä se tekee taas sitten henkisellä puolella on varmaan yhtä rankkaa, minä en ainakaan ole koskaan edes kuvitellut että jaksaisin ruumiillisesti tai henkisesti tehdä kahta lasta peräkkäin, joko sitten kolmea, se on sulaa hulluutta. Mulla on itselläni kaksoset, ja sekin on ollut paljon helpompaa varmasti kuin kaksi pienellä ikäerolla. Varmasti hänellä on paha stressi, voi hyvinkin olla myös masennus, oletko kuullut raskauden/synnytyksen jälkeisestä masennuksesta? Ihminen käyttäytyy eritavalla erilaisissa elämänvaiheissa, voit varmaan kuvitella että sinäkin käyttäytyisit jos vaikka sairastaisit syövän, menettäisit läheisen, tai muuten elämäsi muuttuisi täysin.

Mites se lasten isä on muuttunut? Onko hän fyysisesti ja psyykkisesti osallistuva isä? 

Väsymys ja riittämättömyyden tunne varmaankin. Kun tekee kaikkensa lasten eteen, uupuu ja itsestä huolehtiminen jää vähälle. Oma aika vähenee eikä ehdi ja jaksa urheilla sillä vähäisellä omalla ajalla. Muutos harmittaa ja turhautumista on helppoa purkaa muihin. Näin niin kuin omasta näkökulma.

Minulle töihin palaaminen teki hyvää, koska kotityöt jaettiin silloin puoliksi. Ilmoitin miehelle meneväni jumppaan 2-3 kertaa viikossa ja muutos on huima. Laihduin, piristyin, aloin olla paremmalla tuulella ja näistä syistä mieskin viihtyy kotona ja sängyssäkin paremmin.

Tervetuloa aikuisuuteen.

No eiköhän tuo ole ihan yksittäistapaus. Tunnen kymmeniä kolmekymppisiä jotka ovat sairaan upeita! Kolmekymmentä- vuotias on upeimmillaan! Ja lapset yleensä tekevät sen että nainen pysyy kriittisessä iässä nuorena ja terveenä. Itseni mukaan lukien! ;)

Yksi asia, johon en itse osannut varautua ennen kuin sitä alkoi tapahtumaan: omat ja läheisten sairastumiset. 2 syöpäpotilasta, 1 aivoinfarkti ja yksi vakava masennus. Muutama satunnainen paha onnettomuus vielä kirsikaksi kakun päälle. Ja lähipiiri tarkoittaa siis perhettä ja parhaita ystäviä, että ei ole mitään puolitutun ongelmissa vellomista joilla haetaan huomiota, vaan asioita jotka oikeasti koettelee henkistä kanttia, fyysistä jaksamista ja ihan kaiken mielekkyyden kyseenalaistamista. Elämänkin. Taidan itsekin lipua jo jonnekin masennuksen puolelle ... :/

Jos haluaisit oikeasti auttaa, riippuen oletko nyt ollenkaan hänen kaverinsa, niin ihan voi tarjota lastenhoitoapua tai vaikka kahvila käyntiä niin äiti saisi myös muuta ajateltavaa kuin perheen ARKI. Semmoista se lapsiperheen arki usein on, äidin tarpeet siirtyvät syrjään, kun on muita huolehdittavana.

Niin ja moni tähän ikään tullut syyttää lapsia urheilun puutteesta vaikkei ole ikinä urheillut. En ole koskaan ulkoillut ja reippaillut näin paljon! Kannattaa koittaa talven tullen paria tuntia pulkkamäessä... Moni salihörhö ei jaksaisi.

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, johon en itse osannut varautua ennen kuin sitä alkoi tapahtumaan: omat ja läheisten sairastumiset. 2 syöpäpotilasta, 1 aivoinfarkti ja yksi vakava masennus. Muutama satunnainen paha onnettomuus vielä kirsikaksi kakun päälle. Ja lähipiiri tarkoittaa siis perhettä ja parhaita ystäviä, että ei ole mitään puolitutun ongelmissa vellomista joilla haetaan huomiota, vaan asioita jotka oikeasti koettelee henkistä kanttia, fyysistä jaksamista ja ihan kaiken mielekkyyden kyseenalaistamista. Elämänkin. Taidan itsekin lipua jo jonnekin masennuksen puolelle ... :/

Ja eihän ihmiset tuo tällaisia asioita esiin. Kannattaa ottaa huomioon, että se laiskistunut ja läskistynyt tuttu saattaa oikeasti vaan oireilla kaikkea muuta, kun sitä laiskistumista ja läskistymistä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, johon en itse osannut varautua ennen kuin sitä alkoi tapahtumaan: omat ja läheisten sairastumiset. 2 syöpäpotilasta, 1 aivoinfarkti ja yksi vakava masennus. Muutama satunnainen paha onnettomuus vielä kirsikaksi kakun päälle. Ja lähipiiri tarkoittaa siis perhettä ja parhaita ystäviä, että ei ole mitään puolitutun ongelmissa vellomista joilla haetaan huomiota, vaan asioita jotka oikeasti koettelee henkistä kanttia, fyysistä jaksamista ja ihan kaiken mielekkyyden kyseenalaistamista. Elämänkin. Taidan itsekin lipua jo jonnekin masennuksen puolelle ... :/

Tää on kyllä niin totta!! Itse olen iltatähti eli rakkaat vanhempani päättivät tehdä minut yksinään olemaan vielä nelikymppisinä. No äiti sairastui, isä kuoli 73 veenä muutama kk sitten. Ja kuolema pyyhkii sukua kuin arotuuli. Siihen pienet lapset itsellä niin tadaa, kyllä tuli 5 vuotta kerralla naamalle, ainakin hetkeksi..

Hihitteleekö kolmekymppinen nainen normaalisti?

Ehkä se oletkin sinä, jossa on vikaa...

Hmm... Tästä tulee mieleen että oisko pitänyt tehdä lapset aikaisemmin? Itsestä tuntuu että 32 -vuotiaana jaksoi huonommin kuin 25- vuotiaana. Ehkä kannattaa jättää työelämä myöhemmäksi ja tehdä lapset ajoissa tai jättää tekemättä..

No hohhoijjaa. Oletko taivastelun ohella ehtinyt kysyä, mitä tuttavallesi oikeasti kuuluu. Ehkä voisit?

Ja toinen asia - onko se äidin (ja isän) ulkonäkö niin hemmetin tärkeä asia? En ole ihan varma, enkä varsinkaan tän mielipidekirjoituksen jälkeen. 

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/14/jenny-lehtinen-ikuinen-laihdutt…

Aika kovat on vanhemmuuden paineet ilman noita ulkonäköpaineitakin. 

Tiedän kans yhen josta tuli materialistinen ja negatiivinen äitiyden myötä. Lisäksi muutamasta saa arvuutella passaako onnitella, josko on kolmas tuloillaan.

Vierailija kirjoitti:

Väsymys ja riittämättömyyden tunne varmaankin. Kun tekee kaikkensa lasten eteen, uupuu ja itsestä huolehtiminen jää vähälle. Oma aika vähenee eikä ehdi ja jaksa urheilla sillä vähäisellä omalla ajalla. Muutos harmittaa ja turhautumista on helppoa purkaa muihin. Näin niin kuin omasta näkökulma.

Minulle töihin palaaminen teki hyvää, koska kotityöt jaettiin silloin puoliksi. Ilmoitin miehelle meneväni jumppaan 2-3 kertaa viikossa ja muutos on huima. Laihduin, piristyin, aloin olla paremmalla tuulella ja näistä syistä mieskin viihtyy kotona ja sängyssäkin paremmin.

Tämä on jännä väite, että töihinpaluu helpottaisi elämää. Minkälaisissa töissä nämä naiset ovat? Itselläni elämästä tuli vielä rankempaa kun työt ja perhe pitää yhdistää. Lisäksi olen stressaavassa työssä, jossa joutuu ajoittain tekemään paljonkin ylitöitä. Mun tyypillinen päivä: Ylös 5.30, lapset lähtökuntoon ja hoitoon, kellon kanssa juoksemista töihin, kiireinen työpäivä jolloin harvoin ehtii kunnon ruokikselle, klo 18-19 töistä kotiin. Siellä iltapuurot ja -puuhat, nukutukset. Sitten kello jo 21.30, jolloin seuraavan päivän tavarat ja vaatteet valmiiksi. Sitten nukkumaan klo 22, jotta ehtii saada normiunet. Viikonloppuisin liikun lapsen kanssa vaunulenkillä, mutta en pystyisi ja haluaisi olla kolmea kertaa viikossa omissa harrastuksissa kun aikaa on iltaisin ja viikonloppuisin lasten kanssa niin vähän. Seksiä harrastettu viimeksi tammikuussa. Eikä muuten johdu ulkonäöstä tai painosta, joka ollut se sama viimeiset 10-15 v.

Väiti kirjoitti:

Hmm... Tästä tulee mieleen että oisko pitänyt tehdä lapset aikaisemmin? Itsestä tuntuu että 32 -vuotiaana jaksoi huonommin kuin 25- vuotiaana. Ehkä kannattaa jättää työelämä myöhemmäksi ja tehdä lapset ajoissa tai jättää tekemättä..

Sain lapset 34 ja 38- vuotiaina. Nyt olen 39 v kahden pienen lapsen työssäkäyvä äiti. Väsyttää. Mies 45 v. Nuorempana olisi varmaan fyysisesti jaksanut paremmin, lisäksi opiskelijana tai uran alussa työ ei ole yhtä vaativaa kuin nyt. Mutta minkäs teit, ei sattunut sopivaa miesehdokasta kohdalle ennen kuin olin 31. Siitä sitten tehtiinkin lapsi vauhdilla pari vuotta tutustumisesta.

Tein vielä sellaisen hölmöyden, että äitiysloman jälkeen pestauduin trendikkääseen ja nuorekkaaseen firmaan, jossa muut ovat 30 v hipstereitä, lapsettomia, joilla aikaa matkustaa, testailla ravintoloita, käydä keikoilla. Mä vaan katson väsynyttä vanhaa naamaa ja ajattelen, että kohdaltani tuo on ohi. Ainoa, mikä lohduttaa on, että kaikki vanhenevat, myös nämä nuoret gasellit ja kauriinsilmät. Sellainen itsekin olin, ja katsokaa mua nyt!