Mitä mieltä olette tällaisesta erojärjestelystä?

Eilinen ei riittänyt?

Kuulostaa viisaalta ja sitoutuneelta, voisitteko ehkä palata yhteen?

Ihmiset muuttuu ja elämä muuttuu. Sopparissa on etävanhemman minimioikeudet, ja sen esto, että ilman tapaamissopparia toinen voi vaikka kaapata lapsen, jos teillä on yhteishuoltajuus. Kyse on nimenomaan oikeuksista, ei siitä, mitä on pakko tai enintään saa tehdä.

Eli tehkää joku minimisoppari molempien turvaksi. Ette voi nähdä tulevaisuuteen, uusiin toimintaan ja mielipiteisiin vaikuttaviin kumppaneihin ja muuttuviin tilanteisiin. Nyt on ehkä idealistiset ajatukset tulevaisuudesta, mutta käytännön elämäkin voi mennä ihan toisin, kuin nyt ajattelette. Soppari on viisautta ja riitojen ehkäisyä/minimointia. Mikään ei estä sitä, että etä tapaa lasta useammin, jos toinen osapuoli on siihen suostuvainen. Soppari ei myöskään pakota tapaamaan lasta, vaan on etän oikeuksien kirjaamista paperille.

Meillä on minimisoppari joka toinen viikonloppu, mutta isä tapaa lapsia ke-to yön ja lisäksi maanantaisin tai tiistaisin hakee  ja tulevat yöksi kotiin, eikä se missään paperilla lue.  Tämä tehtiin näin, koska esikoisella harrastus, jossa isä häntä valmentaa, lisäksi isällä oli vuorotyö, nyttemmin säännöllinen vuoro. Toiset lapset ei halua tietenkään jäädä isän seurasta paitsi. Istuvat sitten siellä valmennuspaikalla tai lukevat kokeisiin,  ja käyvät sen jälkeen missä käyvät ja tulevat kotiin.

Alussa meidän välit oli hyvin vaikeat, mutta nyttemmin tulemme toimeen hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa viisaalta ja sitoutuneelta, voisitteko ehkä palata yhteen?

Miksi pitäisi? Eikö ole paljon tasapainoisempaa myöntää, että parisuhde ei ole onnellinen, mutta voidaan ystävinä pitää huolta yhteisestä lapsesta? Miksi se olisi kenellekään parempi asua samojen seinien sisäpuolella?

Ensimmäiselle vastaajalle: kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa ikinä, ilmeisesti jollakulla ollut samanlaisia ongelmia? Mutta sori, en ole minä :) Ihan mielenkiinnosta lukisin kyseisen viestiketjun jos joku linkkaa :D

Toinen: todella epätodennäköistä. Mutta ainoa mahdollisuus yhteenpaluuseen on sillä, että erotaan nyt joksikin aikaa. Ollaan niin solmussa, ettei saada ammattilaistenkaan kanssa tätä sovittua. Ei pystytä aloittamaan puhtaalta pöydältä, jokainen uusi yritys epäonnistuu ja aina me molemmat vedetään mukaan ne vanhemmat epäonnistumiset/masennutaan lisää. Pidempi aika erossa ja täysi pöydän puhdistaminen ovat ainoita keinoja jolla yhteenpaluu voi vielä onnistua. Ja kyllä me molemmat sitä toivotaankin. Mutta todella epätodennäköstä.

Muuten kuulostaa oikeasti todella järkevältä suunnitelmalta, mutta mietin, olisiko lapsen kannalta parempi, jos hoitovuoroissa olisi jonkinlaista rutiinia ja toistuvuutta? 2,5-vuotias on vielä kovin pieni, joten eroon sopeutumista voisi helpottaa se, että hän oppisi tietämään ja odottamaan "'äidin-päiviä" ja "isin-päiviä".

Ap: Ymmärrämme kyllä sen, että tilanne tulee varmasti jollain tapaa muuttumaan, jossain kohtaa kuvioon astuu mahdolliset uudet puolisot, ehkä toiset lapsetkin jne. Teemme toki minimisopimuksen vaikka luotamme toisiimme täysin tässä asiassa. Kumpikaan ei tahdo vähentää toisen oikeutta lapsensa tapaamiseen. Mun viestin pointtina on lähinnä kysyä, että onko tällaisessa toiminnassa jotain haittaa lapselle? Esimerkiksi juuri siitä syystä, että tässä ei ole niin tarkkaa ja selkeää rutiinia jota pienen lapsen olisi helpompi seurata.

Tilanteet muuttuvat ja kokeilemalla selviää, mikä meille sopii lopulta parhaiten. Meille tärkeintä vain olisi, että lapsella on oikeus tavata molempia vanhempia niin paljon kuin haluaa ja toisinpäin. Tässä pidetään kyllä järki päässä, että toinen ei ole jatkuvasti toisen oven takana koputtelemassa mutta etköhän ymmärrä mitä tarkoitan :)

AP: Tätä juuri kanssa mietin. Toisaalta tuntuu ikävältä, että etävanhempi ei nää lastansa niin paljoa kun haluaisi. Olisikohan sellainen järjestely ok, että lapsi olisi isällään yötä vain joka toinen viikko mutta että isä saa käydä moikkaamassa lasta? Ettei varsinaisesti vie lasta pois kotoa. Onko tällainen järjestely jotenkin vähemmän haitallisempaa? En oikeasti tiedä.

Ainut mikä tuossa kuulostaa huonoon minun korvaani on tuo, että toinen hoitaa jos toiselle tulee jotakin ylllättävää menoa sekä se, että sallit miehesi tulla hakemaan lapsen puistoon kun näin haluaa. Uskon, että alussa nämä molemmat voisivat toimia, mutta ajan kuluessa ne eivät välttämättä ole mahdollisia, ainakaan mahdollisten uusien kumppanien tullessa kuvioihin. Lapsen hakeminen toiselle tulevien yllättävien menojen varalta kuulostaa nimittäin siltä, että toisen on oltava ns valmiustilassa koko ajan. Plus tietenkin se, mikä lasketaan yllättäväksi menoksi.

Vierailija kirjoitti:

Ainut mikä tuossa kuulostaa huonoon minun korvaani on tuo, että toinen hoitaa jos toiselle tulee jotakin ylllättävää menoa sekä se, että sallit miehesi tulla hakemaan lapsen puistoon kun näin haluaa. Uskon, että alussa nämä molemmat voisivat toimia, mutta ajan kuluessa ne eivät välttämättä ole mahdollisia, ainakaan mahdollisten uusien kumppanien tullessa kuvioihin. Lapsen hakeminen toiselle tulevien yllättävien menojen varalta kuulostaa nimittäin siltä, että toisen on oltava ns valmiustilassa koko ajan. Plus tietenkin se, mikä lasketaan yllättäväksi menoksi.

Okei, olen kirjoittanut tuon vähän huonosti. Ensinnäkin ei tartte missään nimessä olla valmiustilassa. Ikinä. Kyse on vain solidaarisuudesta. Jos on mahdollisuutta, niin toinen jeesii toista. Olen vain huomannut muutamilla kavereillani jotka ovat eronneet huonoissa väleissä että toista ei sitten auteta millään muotoa. Esim jos lapsi menee etävanhemmalle, jolle sattuu jotain tärkeää menoa, lähivanhempi käskee etää hommaamaan lapselle hoitajan jostain, mutta hän ei ainakaan ota, haistatetaan vielä perään ja sanotaan "olisit miettinyt sitä ennen kuin halusit lapsia.."

Kuten tuossa tuli itsekin todettua niin kyllä, tilanteet muuttuvat ja toiminta muokkaantuu sen mukaa, kun nähdään mikä toimii ja mikä ei. Ihmiset saa kyseenalaistaa, eikä tarvitse uskoakaan, mutta mä tunnen ton miehen. Me ollaan sovittu että me pysytään väleissä ja me hoidetaan meidän lapsi joustavasti/yhdessä eikä siihen ole yhdelläkään uudella puolisolla mitään sanottavaa. Sellaista puolisoa ei kummallekaan tule, jolle tämä järjestely ei toimi. Meistä ei tarvitse olla mustasukkaisia. Vaikka tässä utopistisesti toivotaankin että joku päivä tapahtuu ihme ja me palataan yhteen, me ei todellakaan lähdetä yrittämään toisiamme jos toinen löytää toisen. Me ei sabotoida toistemme tulevia suhteita. Mutta me molemmat ollaan sanottu, ettei kumpikaan aio ottaa sellaista ihmistä rinnalleen, joka näkee tästä meidän järjestelystä jotain haittaa. Totta kai sitä otetaan etäisyyttä vähän jos toinen alkaa seurustelemaan ja toimitaan hyvien käytöstapojen mukaan; ei paukata toisen luo ihan koska vaan eikä jatkuvasti soitella voiko lasta hakea.

Ja tuo kun sanoit sua hämäävän sen, että huonoa että sallin miehen tulemaan hakeen lasta puistoon kun haluaa. Ymmärsin pointtisi mutta en tarkoittanut sitä, että mies soittelee joka toinen päivä. Kyllä mun miehellä muutakin tekemistä ja elämää on kuitenkin. Soitetaan toki etukäteen onnistuuko ja näin pois päin. Mutta pari viikkoa ainakin näin alkuvaiheessa on pitkä aika erossa, mua henkilökohtaisesti ei haittaa että isä tulee muutamana päivänä lastaan katsomaan. Kyllä ne kerrat siitä sitten vähenee kun tilanteeseen tottuu mutta ei haluta pitää sitä tarkkaa "nää päivät on sovittu ja näissä pysytään"- meininkiä.

En tiedä selitinkö vieläkään kunnolla, en ole mikään maailman paras kirjoittaja :

AP: jatkaa. Siis jos en vielä sanonut tarpeeksi selkeästi niin totta kai annetaan tilaa ja rauhaa toiselle jos toinen alkaa seurustelemaan, ei ärsytetä uutta kumppania eikä varsinkaan ravailla heidän uudessa kodissaan. Mutta molempien puolisoille pitää käydä se että me ollaan väleissä ja me hoidetaan lasta joustavasti. Tästä ollaan molemmat samaa mieltä.

Lapsi - varsinkin noin pieni - tarvitsee pysyvyyttä elämäänsä. Eli ehdottomasti säännölliset vuorot vähintään siihen missä nukkuu. Hienoahan se on että äiti ja isä voi nähdä lastaan toisenkin vuorolla, mutta joka toinen viikonloppu -vanhemmuus on oikeasti noin pienelle paras ratkaisu. Siitä että vuorot on ihan mielivaltaisia ja sovittu aina vain pariksi viikoksi tuntuu lapsesta siltä ettei hän kuulu mihinkään ja perusturvallisuus järkkyy.

Suosittelen myös pohtimaan tätä asiaa myöhemmällä iällä, kun lapsi saa "päättää" missä aikansa viettää. Toki lasta kannattaa kuulla mutta varokaa ettei lapsesta tunnu että teille on "ihan sama" missä lapsi on ettei lapsi tunne oloaan myöskään hylätyksi.

Kuulostaa ihan mun mieheltäni ja hänen exältään kun erosivat "sulassa sovussa" ja suunnittelivat juurikin tuon kaltaista.... kun mieheni alkoi seurustelemaan minun kanssani, exänsä sekosi. Sitä lapsilla kiristyksen määrää ja uhkailua ja meidän suhteemme sabotointia! Soitteli ja vaati luokseen "lapsia katsomaan ja hoitamaan" Milloin milläkin verukkeella sovittujen tapaamisten ulkopuolella, yleensä kun tiesi meidän olevan esim leffassa, niin silloin tuli akuutti kihomatoepidemia ja lääkkeet (40e) oli saatava HETI kotiinkuljetuksella (oikeasti lapset oli terveitä ja myönsi sen myöhemmin). Vaati maksamaan kaikki laskut ja vaatteet lapsiin liittyen, elatusmaksun lisäksi. Kielsi etten saa tavata lapsia, ja uhkaili jatkuvasti että ottaakin yksinhuoltajuuden ja mies ei näe lapsia enää koskaan. Uhkaili itsemurhalla. Kun muutimme 1,5 vuoden jälkeen yhteen, ei lapsia antanut tai antoikin vain toisen sovittuina päivinä. Yritti ängetä kotiimme "katselemaan paikkoja...." nyt on vähän rauhoittunut, kiitos oman uuden suhteensa, saas nähdä...

Eli mun korvaan kuulostaa hyvälle, mutta pliis, kun tulee uusia puolisoita, älä ala ämmäksi.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi - varsinkin noin pieni - tarvitsee pysyvyyttä elämäänsä. Eli ehdottomasti säännölliset vuorot vähintään siihen missä nukkuu. Hienoahan se on että äiti ja isä voi nähdä lastaan toisenkin vuorolla, mutta joka toinen viikonloppu -vanhemmuus on oikeasti noin pienelle paras ratkaisu. Siitä että vuorot on ihan mielivaltaisia ja sovittu aina vain pariksi viikoksi tuntuu lapsesta siltä ettei hän kuulu mihinkään ja perusturvallisuus järkkyy.

Suosittelen myös pohtimaan tätä asiaa myöhemmällä iällä, kun lapsi saa "päättää" missä aikansa viettää. Toki lasta kannattaa kuulla mutta varokaa ettei lapsesta tunnu että teille on "ihan sama" missä lapsi on ettei lapsi tunne oloaan myöskään hylätyksi.

Kiitos kommentista, tätäpä juuri mietitäänkin. Ainakin noi nukkumisjärjestelyt voisi pitää säännöllisenä. Hyvä pointti myös tuossa lapsen omassa päätöksessä. Ei tietenkään ole meille ihan sama, halutaan vain kuulla mikä lapsesta tuntuu paremmalta. Täytyy kiinnittää siihen huomiota, että tekee selväksi ettei asia ole meille ihan sama. Sitten kun tulee ajankohtaiseksi.

Onko typerää jakaa esimerkiksi niin, että joka toinen viikko lapsi on kaksi yötä viikolla isällään ja joka toinen viikko kaksi yötä viikonloppuna isällään? Tuo olisi säännöllistä, mutta onko se sitten liian tiuhaa vaihtelua?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan mun mieheltäni ja hänen exältään kun erosivat "sulassa sovussa" ja suunnittelivat juurikin tuon kaltaista.... kun mieheni alkoi seurustelemaan minun kanssani, exänsä sekosi. Sitä lapsilla kiristyksen määrää ja uhkailua ja meidän suhteemme sabotointia! Soitteli ja vaati luokseen "lapsia katsomaan ja hoitamaan" Milloin milläkin verukkeella sovittujen tapaamisten ulkopuolella, yleensä kun tiesi meidän olevan esim leffassa, niin silloin tuli akuutti kihomatoepidemia ja lääkkeet (40e) oli saatava HETI kotiinkuljetuksella (oikeasti lapset oli terveitä ja myönsi sen myöhemmin). Vaati maksamaan kaikki laskut ja vaatteet lapsiin liittyen, elatusmaksun lisäksi. Kielsi etten saa tavata lapsia, ja uhkaili jatkuvasti että ottaakin yksinhuoltajuuden ja mies ei näe lapsia enää koskaan. Uhkaili itsemurhalla. Kun muutimme 1,5 vuoden jälkeen yhteen, ei lapsia antanut tai antoikin vain toisen sovittuina päivinä. Yritti ängetä kotiimme "katselemaan paikkoja...." nyt on vähän rauhoittunut, kiitos oman uuden suhteensa, saas nähdä...

Eli mun korvaan kuulostaa hyvälle, mutta pliis, kun tulee uusia puolisoita, älä ala ämmäksi.

Näitä on. Näitä on todella paljon. Mutta mä menen meistä takuuseen. Mä oon aina aatellut asiat niin, että meillä on vain yksi elämä ja jokaisella on henkilökohtainen tehtävä löytää oma onnensa. Jos mun ja mun miehen suhde ei toimi, en voi toivoa muuta kuin, että mies löytää jonkun jonka kanssa olisi onnellinen. Ja mun mieheni taas on maailman kiltein (vähän liiankin kiltti) ihminen. Se ei vaan osaa toimia ilkeästi. En ole siis tällaisesta huolissani meidän kohdalla :) Sen verran kuitenkin vaadin että uudet puolisot eivät tule rajoittamaan meidän suhdetta lapseemme ja sitä kuinka paljon me lapsiamme tavataan, se on meidän päätöksemme. Mä en ota miestä, joka ei anna isän nähdä meidän yhteistä lasta ja joka ei anna meidän käydä yhdessä katsomassa koulun joulunäytöksiä esim. Eikä lasten isä ota itelleen naista, joka kieltää meidän yhteydenpidon lapsen asioiden suhteen. Tästä pidetään kiinni ja olen hyvinkin varma että molemmat pystyvät tällaiset maanantaikappaleet heittämään surutta mäelle.