Lue keskustelun säännöt.
En halua enää puhua ja kohta en ehkä osaa
08.10.2016 |
Olen 50+ v. nainen ja olen hieman huolestunut ja ihmeissäni kehityksestäni. En enää viitsisi puhua kenenkään kanssa. Asun yksin, joten kotona saan olla hiljaa. Töissä olen mykkänä seurassa, ellei minulla ole juuri töihin liittyvää akuuttia asiaa. En ole masentunut, päinvastoin, koen olevani tyytyväisempi olooni kuin aikoihin. Myönnettäköön että pidän suurta osaa työkavereistani epäkiinnostavina ja olen heidän vouhottamiseensa hieman kyllästynyt, mutta en muuten koe erityisiä negatiivisia tunteita heitä kohtaan. En myöskään ole ujo, enkä ahdistu sosiaalisista tilanteista. Olen ennen ollut puhelias ja osallistuva kaikissa ryhmissä.
Ongelmalliseksi tämän tekee mm. se, että koska puhun vähän, tuntuu siltä että kykyni ilmaista ajatukseni puheena on heikentynyt harjoituksen puutteesta. Vai olisiko toisinpäin? En enää viitsi puhua, koska se on liian vaikeaa? Onko tämä dementian alkusoittoa?
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (7)
Onko sulla vaihdevuodet? Mulla on kanssa päiviä, että en halua enkä jaksa puhua. Mies ja teinit on välillä ihmeissään ja nauraa mörkömutsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo kyllä puhuminenkin tarvitsee harjoitusta sujuakseen. Itse olen kyllä miettinyt, tarvitsenko sellaista taitoa enää niin kovin paljon, kun kirjoittaminen ja lukeminen sentään sujuu.
Koirani kanssa kyllä keskustelen, syvällisistäkin kysymyksistä. Se ymmärtää mitä ymmärtää, ja vastaa omalla tavallaan. Linnut metsässä harvemmin keskustelevat, mitään järkevää ainakaan.
Ei minulla mitään mörköfiiliksiä ole, ihan seesteinen olo enimmän aikaa. Ehkä se siten kuuluu ikään, että sosiaalinen kanssakäyminen kanssakäymisen vuoksi kiinnostaa yhä vähemmän. Duunikavereiden tyhjänpäiväistä kaakatusta ja jatkuvaa oman elämän online-selostusta kuunnellessa ei toisaalta kyllä siltä vaikuta :)
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla mitään mörköfiiliksiä ole, ihan seesteinen olo enimmän aikaa. Ehkä se siten kuuluu ikään, että sosiaalinen kanssakäyminen kanssakäymisen vuoksi kiinnostaa yhä vähemmän. Duunikavereiden tyhjänpäiväistä kaakatusta ja jatkuvaa oman elämän online-selostusta kuunnellessa ei toisaalta kyllä siltä vaikuta :)
Tämä oli siis AP:n kommentti
Minä olen 21-vuotias ja huomannut ihan saman ilmiön. En ole seurassa ihan tuppisuu, mutta en enää nauti puhumisesta yhtä paljon kuin ennen, vaan otan mieluummin tarkkailijan ja kuuntelijan roolin. Siinä sivussa huomaan myös suullisen ulosantini hieman huonontuneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samanikäinen kuin ap ja myös mykkä.Turhasta jauhaminen ei vain kiinnosta. Itselläni ei ole edes koiraa jolle jutella, töistäkin irtisanottiin, joten melko hiljaista on. 😊
Kyllä se jossei puhu tavallisesti juuri mitään, heikentää kykyä ilmaista itseään haluamallaan tavalla.