Hammaslääkäri kirjoittaa: vokista lähetetään hoidettavia, joista noin 30% jättää tulematta
Samalla suomalaiset joutuvat jopa puolen vuoden jonoon.
"Toimin hammaslääkärinä yksityisellä hammaslääkäriasemalla Helsingissä.
Sopimuksen nojalla hoidamme vastaanottokeskuksista lähetettävien, päivittäin kymmenien turvapaikanhakijoiden akuutteja hammasvaivoja etupäässä juurihoidolla, paikkaamalla ja poistamalla hampaita.Valitettavasti noin 30 prosenttia varatuista ajoista jää käyttämättä, koska asiakkaat eivät tule paikalle. Taas istuin kaksi tuntia tyhjän panttina, koska jokainen kolmesta vastaanottokeskuksesta varatusta ajasta jäi käyttämättä ilman ennakkoperuutusta. Tilanne on samanlainen myös muiden hammaslääkäriemme kohdalla.
Asiakkaita varten varataan aina tulkki, jolle maksetaan täysi korvaus myös peruuttamattomista ajoista. Myös hoitaja on varattu hoitoa varten. Tämän lisäksi hammaslääkäriasema perii 45 euron peruutusmaksun. Asiakkaalle varataan uusi aika, joka jää usein uudelleen käyttämättä ilman peruutusta.
Olen seurannut tilannetta jo niin pitkään, että alan olla todella turhautunut ja vihainen. Eikö veronmaksajien rahoja voisi käyttää tehokkaammin? Kuulisin mielellään vastaanottokeskuksien näkemyksiä ongelman syistä: miksi niin monet asiakkaat jättävät tulematta paikalle?
Onko heille kerrottu, ettei kantaväestö saa ilmaista hammashoitoa yksityisellä puolella, vaikka kyseessä olisi akuutti hoito?
Jos asia on tiedossa, miksi niin monet turvapaikanhakijat suhtautuvat tarjottuun palveluun näin välinpitämättömästi? Suhtaudun turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen hyvin myönteisesti, mutta tällaista veroeurojen tuhlausta ja lääkärien ajan haaskausta en voi hyväksyä.
Turhautunut hammaslääkäri
Kommentit (3)
Mitä väliä. Suomen läpimätä, korruptoitunut poliittinen eliitti käärii rahat näiden kulttuuriasiamiesten täällä notkumisesta. Mitä enemmän notkujia, sitä enemmän rahaa omaan taskuun. Siksi meillä näitä nuoria rötöstelijöitä täällä on. Ei siinä hammaslääkärimaksut paljon kiinnosta, kun omaa taskuun sataa rahaa joka vuorokausi, sitä enemmän, mitä enemmän notkuja.
Lisäksi hyödylliset idiootit auttavat tätä huutamalla rasismia joka käänteessä. Onnea Suomi! Nyt on tekijämiehet ja naiset päättämässä, junailemassa.
Hei! Hyshys! Ei tästä saa puhua. Rasisti hammaslääkäri.
No meillä on jo kolmasti peruuntunut ja siirretty tyttären kunnallinen hammaslääkäriaika, ja järkiselitystä en ole oikein saanut vaan epämääräisiä mutinoita ihmettelyihin jatkuvista peruuntumisista. Ja aika siirtyy aina useita kuukausia eteenpäin. Onkohan tällä asialla jotain yhteyttä, olen useasti sitä pohtinut...