Lue keskustelun säännöt.
Mitenköhän homot löysivät ennen itselleen toisistaan seuraa?
Mietin vain väsyneenä
06.10.2016 |
Siis vaikka joskus 100 vuotta sitten täällä Suomessa kun se oli laitonta ja sitä pidettiin sairautena? Kai homot silloinkin etsivät toisistaan seuraa, mutta miten ihmeessä he onnistuivat siinä? Kai siihenkin on joku yksinkertainen ratkaisu, jota minä en vain itse keksi, koska olen omalla tavallani heikkolahjainen. Mutta siis jos vaikka homoilla (tai myös lesboilla) olisikin ollut joitain salaisia tapaamispaikkoja jossain ja vaikka joitain salaisia merkkejä, joilla he saattoivat viestittää toisilleen suuntautumisestaan siten, että "Olen homo ja jos sinua kiinnostaa seksi kanssani, niin seuraa minua". Sitä minä vain ihmettelen, että miten vaikka joku nuori juuri homoutensa tai lesboutensa tajunnut nuori oppi tietämään, että missä niitä salaisia paikkoja oli tai että miten toisille homoille tai lesboille saattoi viestittää olevansa itse samanlainen? Eihän sitä tuosta vain voinut keneltäkään tai ainakaan läheskään kaikilta kysymään, että miten asia on, sillä silloin olisi varmasti pian joutunut vankilaan, kun kyseisen ihmisen salaisuus olisi tullut heteroiden tietoon.
Kommentit (15)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töölönlahden pusikot, karhupuisto, ylipäätään puistot ja kalliot.
No lepsot testailivat toisten kiinnostusta varmaan ystävyyden varjolla. Silloin ennenhän oli normaalia että naisella oli ns. sydänystävä, jonka kanssa halattiin paljon.
Ne kävi Venäjällä irstailemassa ja olihan täällä kotimaassa sellasia taideväen tapaamisia. Lue vähän historiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niillä oli se sormusjuttu ainakin Yhdysvalloissa käytössä...
Oli tiettyjä paikkoja, lehti-ilmoituksia eli ns.koodikieltä. Varmasti iso osa joutui olemaan kaapissa. Oli vanhojapoikia ja -piikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota vain nyt ne lääkkeet ja mene nukkumaan.
Tässä yksi juttu http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000711933.html
Aiheesta on kirjoitettu myös kirja, en nyt muista nimeä.
Lehti-ilmoituksissa joskus käytettiin koodisanaa Amigo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Töölönlahden pusikot, karhupuisto, ylipäätään puistot ja kalliot.
Kaivopuistossa myös.
Julkiset vessat on ollut toinen paikka. Tuskin siihen mitään "Olen homo ja jos sinua kiinnostaa seksi kanssani, niin seuraa minua"-selittelyä on tarvittu. Kyllä katsekontaktista ja elekielestä pystyy tulkitsemaan, ihan kuin heterotkin tulkitsevat. Homot tiesivät hakea seuraa puistoista ja vessoista, joten jo sellainen norkoilu noissa paikoissa antoi vihjettä.
No entisaikaan ei ollut homoutta tai muitakaan tämän aikakauden viirauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No entisaikaan ei ollut homoutta tai muitakaan tämän aikakauden viirauksia.
Joo ei tosiaan. Eikä myöskään antiikin Kreikassa tai Roomassa...
Näitä asioitahan on tutkittukin.
Ensinnäkin paikkakunnalla kuin paikkakunnalla on voinut elää ihmisiä, joilla on maine, että ovat "sellaisia". Vaikka homostelu on ollut rikos, ei rikollisia välttämättä ole käräytetty, sillä mitenpä todistat, että joku on sellaista tehnyt? Siinä on todistajakin ollut vaarassa joutua syytteeseen samasta. Hakeutumalla jollakin verukkeella tällaisen "sellaiseksi" tunnetun ihmisen seuraan on voinut löytää muitakin.
Kaupungeissa on aina ollut paikkoja, jotka tunnetaan homojen kokoontumispaikkoina: milloin joku tietty kapakka, puisto, urheilukenttä, julkinen käymälä. Niistä ovat tienneet myös ei-homot. Naisille ei ole vastaavia ollut, mutta esim. jostakin salongista on voinut kiertää huhua, että siellä on niitä sapfolaisia. (Tässä siis salonki tarkoittaa yksityisen henkilön pitämää huoneistoa, jossa seurustellaan ja keskustellaan sivistyneesti.) Kuten nykyäänkin, on ollut myös ammatteja, joihin on herkemmin liitetty homoleima (taiteilijat, papit ja munkit, joskus opettajat ym.), ja totta kai on tarkkailtu naisellisia merkkejä ulkomuodossa ja äänessä.
Sitten vaikka homous onkin ollut synti tai sairaus, on ajateltu nykyistä yleisemmin, ettei yksi kerta homoa tee. Varsinkin jos on se paläneva osapuoli. On ollut helppo selittää, että panetti niin että sama se mihin reikään kalunsa tyrkkää. Tämän takia suhteita on voinut muodostua armeijassa, laivastossa, metsäkämpillä ym. ympäristöissä, jossa on vain yhtä sukupuolta. Joskus suhde on sitten jäänyt pysyvämmäksi. Kasvavat pojat ovat vertailleet elimiään ja päätyneet huvikseen tyydyttämään toisiaan - pienempi paha se on ollut kuin tyttöjen lähentely, mahdollinen raskaus ja seuraava pakkoavioliitto.
Naisten seksuaalisuus on ollut epämääräisempää, ja on voitu ajatella, että ei toiminta ole lesboilua, jollei siihen sisälly penetraatiota. Tunteita on osoitettu nykyistä vuolaammin ja fyysisemmin (myös miehet!), on ollut normaalia halailla ja suudella ilman että herää ajatus että tuossa on jotain seksuaalista. Naiset ovat voineet elää suhteessa, jota nykyään sanoisimme lesbosuhteeksi, vaikkeivät itse ole ajatelleet että siitä olisi kysymys. (Tämä sitten saa myöhemmän polven tutkijat kiistelemään keskenään, oliko joillakin naisilla lesbosuhde, vai olivatko vain todella läheisiä ystävättäriä keskenään.)
Ja sitten vielä se, että kaikkien ei oletettu avioituvan. Avioitumisen katsottiin usein edellyttävän tiettyä varallisuuden tasoa, ja oli siis normaalia elää vanhanapiikana tai -poikana. Asuttiin ahtaammin kuin nykyään, eli oli normaalia, että kaupungissa useampi mies tai nainen jakoi saman asuinhuoneen keskenään. Siinä ei ole tarvittu kuin pikku hiprakassa kevyttä painimatsia huoneen jakavien mieskaverusten välillä, ja tilanne on pian voinut muuttua halailuksi ja mennä pidemmällekin. Tai vastaatasti tehtaanplikat halailleet keskenään, oli iloa tai murhetta. Eli tuollaisia tilanteita päästä lähikontaktiin saman sukupuolen kanssa on ollut enemmän kuin nykyään, ja aina niistä joku on edennyt pidemmälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään tuohon pitkään sepustuksiin yllä vielä, että haastattelututkimuksissa on kerta toisensa jälkeen käynyt ilmi, että moni ei ole mieltänyt olevansa homo tai lesbo (siis jonkun ryhmän jäsen), vaan ihmetellyt, onko ainoa kaltaisensa. Naisista varsinkin. Ei siis ole edes voinut ryhtyä hakemaan "samankaltaisten" seuraa, kun ei ole tiennyt, että sellaista olisi. Sitten on voinut vaikka työpaikalla löytyä se toinen ihminen, jota kohtaan on alusta pitäen tuntenut sielunkumppanuutta ja mystistä vetoa, sitten suhteen jo synnyttyä on kahdestaan ihmetelty, onko meitä maailmassa ketään muita. Jos on lukenut kirjasta tai lehdestä homoseksualisteista, ei ole mieltänyt olevansa sitä, koska oma suhde on kaunis ja rakastava, ei mitään sairasta himoa.
Ainakin Helsingissä homot tapailivat Kisahallin takaisissa puskissa.