Lue keskustelun säännöt.
Häpeän ja riittämättömyyden tunne lannistaa
05.10.2016 |
Tai en tiedä onko se niin selittämätönkään, sillä elämässäni on ollut paljon epäonnistumisia ja itseluottamus on horjunut. Mutta pointti siis on, että tietynlainen häpeän ja lannistumisen tunne vie halun yrittää enää mitään, ja myös olla muiden kanssa tekemisissä.
Esimerkkinä vaikka, että jos näytän jotain tekemääni akvarellia jollekin, alkaa kaduttaa ja hävettää, että miksi ihmeessä noin kehnon kehtasin näyttää. Se olisi voinut olla sata kertaa parempi; se olisi voinut olla täydellinen. Ei ihme että kaveri vaikutti niin vaivaantuneelta ja vaihtoi heti puheenaihetta.
Hävettää, että olen koskaan edes yrittänyt mitään, koska olen kaikessa epäonnistunut.
Hävettää nykyään jutella kenenkään vanhan kaverin kanssa, koska minulla ei ole mitään kuulumisia kerrottavana, ainakaan positiivisia sellaisia.
Jos olen jonkun kanssa jutellut, hävettää jälkeenpäin kaikki sanomani asiat, koska ne olivat niin typeriä ja sen lisäksi ymmärsin vitsinkin totena ja ääh. Aina nolaan itseni jotenkin. Olisi parempi olla juttelematta kenenkään kanssa.
En jaksaisi tällaista oman pääni sisälle käpertymistä. Minulla ei ole luonnostaan edes mikään kovin huono itsetunto. En pidä itseäni huonona ihmisenä, ja tiedän että minulla on kykyjä ja taitoja onnistua vaikka kuinka. Mutta jostain syystä olen jäänyt epäonnistumisten ja häpeän loukkuun. Olen aina ollut tietynlainen perfektionisti, mutta nykyään olen "en varmaan koskaan enää onnistu missään"-isti. Miten tällaisesta pääsee eroon?
Kommentit (4)
Mulla ihan samaa sillä erolla etten ole oikeasti hyvä missään. Vaikka mulla ei ole laajaa kaveripiiriä, aina joku tekee homman paremmin kuin mä. Ihan sama mikä se on.
Nykyään en edes halua enää yrittää mitään. Tekis mieli vain hautautua kotiin viltin alle.
Ratkaisua mulla ei ole. Tai no, se että hyväksyt itsesi oikeasti, vikoinesi päivinesi, et häpeä itseäsi etkä ajattele mitä muut susta ajattelee. Sekä tietty positiivinen ajattelutapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli häpeät itseäsi muiden silmissä, mutta et omissasi? Minulla on samaa. Itse tykkään itsestäni, mutta mietin välillä, että jotenkin väärinkö tai liikaako, koska tunnen etten ole toisista niinkään mukava... Tuntuu, että minua ei ymmärretä. Aiemmin en edes tajunnut, että se on niin, ajattelin olevani kai sitten vain huono.
En tidä mitä tekisin, kun kukaan ei ymmärrä minua enkä siksi jaksa olla kenenkään kanssa. Ellen esitä jotain roolia, ja se on typerää. Olen mielestäni paras ja vituttaa, kun muut luulee ja uskoo mun olevan huono.
Aloittajan teksti on aivan kuin minun kirjoittama! Olen myös jäänyt häpeän loukkuun. Minä aina nolaan itseni sosiaalisissa tilanteissa. Jännitän niitä niin paljon, että mokaan ne ihan aina: sanon tai teen jotain tyhmää tai en saa sanottua yhtään mitään. Homma menee aina ihan sekoiluksi ja annan itsestäni suorastaan yksinkertaisen kuvan muille. Lukuisten huonojen kokemusten vuoksi olen alkanut vältellä ihmisiä ja olen hyvin eristäytynyt. Pyöriskelen vanhoissa, noloissa muistoissa, ja häpeän itseäni syvästi. En pääse näistä ajatuksista eroon, enkä uskalla enää ollenkaan olla tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden silmissä olen itseni nolannut. Miksi olen tällainen epäonnistunut yksilö..? Miksi muut ovat täydellisiä?
Otan ensi viikolla todennäköisesti käyttöön beetasalpaajat jännitysoireiden vuoksi. Toivon, että ne helpottaisivat oloani sen verran, että pystyisin olemaan oma itseni sosiaalisissa tilanteissa, enkä aina olisi ihan toope.
No niin, tulihan se hävettävä virhe aloitukseenkiin :D Alkuperäinen otsikko oli siis "Selittämätön häpeän tunne", ja alku viittasi siihen.
- ap