Lue keskustelun säännöt.
22-vuotias ja tuntuu, että olen jo epäonnistunut elämässä
04.10.2016 |
Näin minusta on tuntunut jo teini-ikäisestä asti. Masennus on seurannut minua kaikki nämä vuodet ja koulutuksenikaan ei ole kovin hääppöinen. Jouduin keskeyttämään lukion mielenterveysongelmien vuoksi ja sain ainoastaan merkonomin opinnot päätökseen juuri kesän alussa. Siitä lähtien olen ollut työtön ja tuntuu etten tule pääsemään työelämään kiinni.
En edes tiedä mitä muuta haluaisin opiskella ja mitkä ovat edes mahdollisuuteni jos nyt jatkaisin opintoja. Kaupan ala ei ole kutsumukseni ja sen valitsin aikoinaan vain sen vuoksi, että jotain oli opiskeltava. Raha-asiat huolettaa ja olen yksinäinen. Minulla ei ole kavereita ja perheenikin asuu toisessa kaupungissa. Itkettää kun en tiedä mitä teen ja miten jatkan tästä.
Miten saisin elämäni hallintaan ja itseni pois tästä toivottomuudesta?
Kommentit (21)
Aloita uudestaan iltalukiossa? Ehdit vielä vaikka mitä. Itse sain ensimmäisen korkeakoulututkintoni suoritettua vasta tänä vuonna, olen 30v ja itsellänikin mt-tausta. Olisinpa minäkin vasta 22v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut terapeutilla joskus teininä sekä keskustelutapaamisilla psykiatrisen poliklinikan sairaanhoitajan kanssa. Lääkitys on ollut näiden vuosien aikana masennukseen, pakko-oireiseen häiriöön sekä unettomuuteen. Nyt olen ollut ilman lääkkeitä kohta vuoden.
No mä olen epäonnistunut, vaikka ei edes ole mt-ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
No mä olen epäonnistunut, vaikka ei edes ole mt-ongelmia.
Miten olet epäonnistunut?
Mulla oli ja on kyllä vieläkin sama tilanne, valmistuin amiksesta mutta en voinut jatkaa sillä alalla terveysongelmien vuoksi, joten jäin sitte työttömäksi :( justiinsa 22-vuotiaana ja nyt oon 27. Oon ollu jossain työkokeiluissa, kuntouttavissa ja kuntoutuksissa mutta tuntuu ettei täältä pääse mihinkään. Ei tiedä, mitä alaa haluais opiskella tai mitä työtä tehdä, ei ole itseluottamusta puhumattakaan siitä että kun on ollut pitkään työttömänä työn saaminen vaikeutuu, mikä taas on jo valmiiksi vaikeaa.
Noh, kyllä tämä elämä tässä hengaillessakin on mennyt parempaan suuntaan, pitää vaan oppia nauttimaan siitä mitä on eikä aina stressata sitä mitä pitäisi olla. Ehkäpä se aurinko vielä meillekin joskus paistaa ja päästään nauttimaan siitä normaalista työtätekevän arjesta (tienaamaan rahaa). :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko menna iltalukioon?
Koita etsia toita, varmasti jotain loytyy! Kaytko terapiassa? Sairastin itse masennusta koko nuoruuteni mutta nykyaan menee hyvin enka ole ollut masentunut noin kuuteen vuoteen (olen 28).
Voisitko muuttaa samalle paikkakunnalle missa vanhempasi asuvat? Tukevatko he sinua?
Jos sinulla ei ole siteita nykyiseen paikkakuntaan hae toita muualta! Maisemanvaihto voi auttaa ja kuulostaa silta etta tyopaikka on se juttu mihin sinun kannattaa nyt ensin keskittya.
Koita ajatella etta koko maailma on nyt avoin, voit tehda mita vaan, lahtea vaikka Australiaan vuodeksi, opiskella lisaa jne, sen sijaan etta keskityt asioihin joita et ole viela suorittanut. Sinulla on kuitenkin elamaa n. 70 vuotta viela edessa!
Kannattaa myos hoitaa itse aktiivisesti itseaan. Koen itse etta masennukseni on lahtenyt kasvavan itsetuntemuksen myota. Itsetuntemus - itsensa hyvaksyminen - itsensa rakastaminen, siina minun lyhyt neuvoni onnelliseen elamaan. Mindfulness ja buddhalaisuuden opit auttavat ahdistukseen. Ja sanon taman ihmisena joka on kaksi kertaa koittanut vieda hengen itseltaan.
Koita myos muistaa etta et ole surkimus ja epaonnistuja, masentunut mieli vain uskottelee sinulle niin. On hieno suoritus etta sait merkonomin paperit kasaan vaikka sairastat. Et kuulosta silta etta elamanhallinta puuttuu. Jo pelkastaan se etta pyydat taalta neuvoa tarkoittaa etta haluat muutosta tilanteeseen ja valitat elamastasi ja tulevaisuudestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä olen epäonnistunut, vaikka ei edes ole mt-ongelmia.
Miten olet epäonnistunut?
Olen huono, vaikka olen aina yrittänyt tosissani. Teen asioita väärin tai vääriä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli aivan sama tunne ja tilanne tuon ikäisenä. Ja kuitenkin nyt 5 vuotta myöhemmin olen valmistunut amk:sta, naimisissa ja odotan esikoista. Olisin luultavasti nauranut, jos joku olisi sanonut minun olevan 27-vuotiaana tälläisessä tilanteessa. Tai itkenyt. Koska en olisi uskonut.
Sinun kannattaisi ajatella asiaa positiivisesti: olet kuitenkin valmistunut merkonomiksi ja siitä voi jatkaa melkein mihin vain, oman motivaation mukaan. Jos et vielä tiedä mitä haluat opiskella, niin tee testejä ja perehdy eri vaihtoehtoihin. Äläkä panikoi, vaikka et heti keksikään mitään omaa alaa. Äläkä panikoi minkään muunkaan suhteen. Olet oikeasti vielä tosi nuori ja kaikki on mahdollista. Kuulostaa varmasti tyhmältä, mutta niin se vain on. Tsemppiä!
Iltalukiota kokeilin 18-vuotiaana ennen kuin hain opiskelemaan merkonomiksi. Tuntui rankalta lähteä iltaisin lukioon ja samana iltana välillä joutui vaihtamaan toiselle puolelle kaupunkia toiseen kouluun. Ahdistuin tästä päivärytmistä vielä enemmän ja siksi juuri hain päiväkouluun. En silloin ajatellut työllistymistä tai jatkokoulutusta. Keskityin vain saamaan edes jostain koulusta paperit käteen.
Vanhempani asuvat pienessä kaupungissa jossa työmahdollisuudet ja muu on olemattomat. Asun itse Helsingissä ja täällä työttömälle sentään löytyy päivätekemistä ja tapahtumia.
Epäonnistumisen pelko minulla on ollut aina ja siksi pelkään lähteä kokeilemaan uusia juttuja varsinkin kun en tiedä miten ne onnistuvat rahan puolesta. Pelkään velkaantumista kuollakseni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae töitä sieltä kotipaikkakunnalta, mene lähemmäs perhettä. Ehdit vielä vaikka mitä, ei sinun vielä tarvitsekaan tietää mitä koko elämältä haluat. Mene opiskelemaan sitten myöhemmin jos tulee innostus johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli aivan sama tunne ja tilanne tuon ikäisenä. Ja kuitenkin nyt 5 vuotta myöhemmin olen valmistunut amk:sta, naimisissa ja odotan esikoista. Olisin luultavasti nauranut, jos joku olisi sanonut minun olevan 27-vuotiaana tälläisessä tilanteessa. Tai itkenyt. Koska en olisi uskonut.
Sinun kannattaisi ajatella asiaa positiivisesti: olet kuitenkin valmistunut merkonomiksi ja siitä voi jatkaa melkein mihin vain, oman motivaation mukaan. Jos et vielä tiedä mitä haluat opiskella, niin tee testejä ja perehdy eri vaihtoehtoihin. Äläkä panikoi, vaikka et heti keksikään mitään omaa alaa. Äläkä panikoi minkään muunkaan suhteen. Olet oikeasti vielä tosi nuori ja kaikki on mahdollista. Kuulostaa varmasti tyhmältä, mutta niin se vain on. Tsemppiä!
Tästä tuli parempi mieli, kiitos! Jatkokoulutus olisi mielessä ja toivon mukaan toiselta alalta. Suunnitelmani oli päästä töihin ja kokeilla sitten myöhemmin opintoja uudelleen, mutta tämä työttömyys on alkanut puristamaan rintaa kamalasti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytin viime perjantaina 23 vuotta ja sama tilanne minullakin, ei opiskelupaikkaa, työtä, harrastuksia, kavereita, seurustelukumppania, ei tulevaisuudensuunnitelmia, ei haaveita, ei yhtään mitään. Elämäni tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä, olen vieläpä vakavasti masentunut ja ahdistunut. Itsemurha käy mielessä joka ikinen päivä.
Vierailija kirjoitti:
Täytin viime perjantaina 23 vuotta ja sama tilanne minullakin, ei opiskelupaikkaa, työtä, harrastuksia, kavereita, seurustelukumppania, ei tulevaisuudensuunnitelmia, ei haaveita, ei yhtään mitään. Elämäni tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä, olen vieläpä vakavasti masentunut ja ahdistunut. Itsemurha käy mielessä joka ikinen päivä.
Missä asut? Mistähän me työttömät yksinäiset löytäisimme toisemme. Tuntuu, että Helsingissä liikkuessani kaikilla on kiire jonnekin ja minä vain pyörin aikaa kuluttamassa :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
21-vuotias helsinkiläisnainen täällä. Poikaystävä käy töissä päivät, itse nukun ne ja yöt valvon piirtelemässä paint-taidetta ja katsomassa Hottiksia. Surettaa huomata, että ikätoverit ja jopa itseäni nuoremmat kiitävät jo kaukana edellä minusta enkä itse saa mitään valmiiksi vaikka puuhastelen jatkuvasti milloin minkäkin kanssa.
Olisi kiva saada edes joku samanmielinen, naispuolinen kaveri jonka kanssa hengata kun kaveriporukka on muuten kovin miesvoittoista ja kaikilla niilläkin normaali päivärytmi ja tekemistä.
Tietty olisi hyvä, jos minua ja uusia ystäviäni yhdistäisi jokin muukin kuin elämäntilanteen surkeus, mutta parhaimmissa tapauksissahan kaksi vähän rikkinäistä voisivat auttaa toisiaan pääsemään edes jotenkuten jaloilleen.
Ei kannata verrata itseään muihin, vaikka sen lopettaminen onkin vaikeaa. Jokaisella on aivan omat polut elämälle ja te kaikki olette vielä niin nuoria (kuten olen itsekin).
Pidin itseäni vielä yli vuosi sitten täysin samanlaisena, pari hyödytöntä ammattikoulututkintoa alla ja satunnaisia pätkätöitä. Olo oli aika epätoivoinen ja masentunut. Mikään jatkokoulutus ei napannut. Kuitenkin keväällä päätin, että nyt saa riittää. Kävin monta kertaa kaikki kolmannen asteen koulutukset ja valitsin edes jotenkin etäisesti kiinnostavat ja luin kaikista opetussuunnitelmat. Se onkin kaiken a ja o. Vaikka ammattinimike tai tutkinto pääpiirteittäin olisikin vähän niin ja näin, niin lukekaa opetussuunnitelmat!!! Sieltä näette oikeasti mitä koulutus pitää sisällään ja se saattaakin olla kiinnostavampi kuin pelkän otsikon päätteellä voisi olettaa. Hain ainoaan tutkintoon, joka alkoikin pikku hiljaa kiinnostaa siihen kunnolla perehdyttyäni ja pääsin sisään. Opinnot siis vasta alussa, mutta nyt jo tulevaisuus näyttää paljon valoisammalta. Tsemppiä teille kaikille elämän suunnan kanssa painiskeleville, aina on toivoa!
-N23, fuksi!
Tehän kuulostatte ihan minulta. Itse 24 v stadista itsekkin. Olen tehnyt vaan ns ilmaista näyttötyötä turhaan. Pimeitä töitä olisi tarjolla millä mitoin mutta haluaisin tehdä työkokemusta paperille ja kerryttää edes olematon eläke. Työttömyys ahdistaa niin perkeleesti ja oikein ketuttaa kommentit kuinka töitä tekevälle löytyy. Joo löytyy jos ei halua olla rehellinen tai haluaa edes nimellisen korvauksen. Alan olemaan luopunut toivosta ja etenkin kun minulla on nyt pieni lapsi tuntuu työttömyyteen unohtuminen todella realistiselta pelolta. Syrjäytyminen. Mentäiskö mimmit kahville tai pitsalle jauhamaan tuntoja samassa hengessä? Lyödään päämme yhteen ja ehkäpä saadaan edes yksi porukalla oikeisiin töihin?
Hei Ap ja muut! Pohdin tuossa, että jos meitä "joutilaita" on täällä enemmänkin ja kaikki natsaa noin muuten, niin pitäisikö perustaa ihan jokin säännöllisesti kokoontuva kerho joka tekisi aina jotakin ns. tuottavaa? En siis meinaa mitään työkkärin haistapaska-cv-kursseja, vaan kenties jotain luovaa jossa saataisiin purettua turhautumisemme edes jossain määrin rakentavasti. Saattaa kuulostaa utopistiselta, mutta itse ainakin innostuin ideasta ihan täysillä kehiteltyäni sen tuossa äsken.
-N21 Helsingistä
Ihan kuin suoraan mun kirjoittamaa tekstiä..
N24 Helsingin läheltä
Olen 21ja minulla on melkein samanlainen tilanne sekä tunnen myös epäonnistuneeni. Sain lukion käytyä neljässä vuodessa ja sen jälkeen en ole tehnyt mitään. En ole ikinä ollut töissä ja opiskelemaan en ole päässyt. Itsetuntoni on nollassa. Ajattelen joka päivä olevani vain pelkkä rasite ja taakka tälle yhteiskunnalle. Elämäni on ollut pelkkää kärsimystä tähän mennessä. Väkivaltaiset alkoholistivanhemmat, seksuaalista hyväksikäyttöä, äidin itsemurha, jatkuvaa kiusaamista ja syrjintää ylä-asteella lähtien. Pahinta Tässä kaikessa on yksinäisyys.
Olen ollut pahimmillaan 2kk puhumatta kenellekään. Minulla ei ole ystäviä eikä perhettä. Itsemurha tuntuu ainoalta ratkaisulta päästä eroon tästä kaikesta kärsimyksestä, pelosta ja häpeästä. Päiväni kuluvat itkien yksin neljän seinän sisällä. Töihin en uskalla mennä koska pelkään niin paljon kiusaamista ja syrjintää.
Tarvitset keskusteluapua. Onko sulla diagnoosia?