Yksinäisen patologisen miehen ajatukset

Minulla ei ole unelmia. Olen haudannut unelmat eskarissa jo. Ensimmäiset vuodessa koulussa oli joka päivä yksin oloa ja muiden kuuntelua, kuinka en kuulosta Suomalaiselta mutta olen valkoinen. Ihan kuin olisin avaruusolio kulttuurin takia. Minulle on esitetty kaveria jo useasti, jotta minua voidaan käyttää hyväksi korottaa omaa numeroa. Sen takia en jaksa enää panostaa koulussa.

Mitä minä syön jokapäivä? Kolme energia juomaa, koulun ruuan ja kotona korkeintaan mukin limsan ja salaattia. Kyllästyttää kun ei kukaan tutustu vaikka kuinka kauan on samassa paikassa samassa seurassa. Ollaan vaan moi ja heippa. Ei enempää. Koskaan en ole saanut lahjaa tai halausta tai onnittelua. Kun saan huonon numeron kokeesta niin siitä nostetaan metakka, muttei siitä jos saan kiitettävän.

Peruskoulussa lähes jokainen opettaja haukkui minut ylimieliseksi ja ilkeäksi sekä toivoi etten koskaan menesty.

Sain kyllä kehuja todella paljon muutamilta opettajilta, jotka kehuivat luokkahengen ylläpitäjänä.

Tiedän ettei omat älylliset taidot pärjää muille missään ja olen tyhmempi kuin muut ja eikä kukaan nainen tahdo olla tekemisessä kanssani ulkonäköni ja olemukseni takia.

Jos saisin toivoa ja elää uudelleen kaiken kokemani olisin vaihtanut koulua ja eskaria ensi tokaisulla ja hankkinut ne ystävät. Mielestäni on surullista ettei ole ketään jonka kanssa voisi pohtia "Hei, muistatko vielä kun?", sitten muistan ettei minulla ole sellaista hetkeä ollut. Olin ala-asteella melkoinen tappelu pukki.

Olen yrittänyt monta vuotta avautua ja jutella jollekkin, mutta jokainen työntää minut pois. Sain selvän tiedon ettei minua kaivata. En ole vaivautunut edes yrittämään ja välttelen sukulaisia kuin hiiri kissaa.

Jokapäivän jälkeen kirjoitan valheelliseen päivä kirjaan satuja kuinka hieno päivä minulla oli ja mielikuvitus kavereiden kanssa käytiin kaikkialla. Jos en valehtelisi itselleni uskoisin etten jaksaisi nousta sängystä ylös tai jutella vanhemmille taikka sukulaisille. Harvoin kukaan tulee kysymään; "Hei, mitä kuuluu?" Siinä sitten sanot vaan ihan hyvin. Jos sanot huonosti ja kerrot miksi, niin toinen tekee ongelmia entistä enemmän.

Halusin kovasti tyttö-ystävän yläasteella. Kukaan ei ollut samalla ajatus tasolla ja kaikki puhuivat selkäni takana: Hyi mikä mies. Siis se vaan tuijottaa tunnilla tauluun. Se on ihan tyhmä. Sen äitikin varmaa sitoo sen kengät.

Mä en koskaan nää sitä ulkona vaikka asun sen naapurissa.  Mut se on tosi ruma kuka sitä haluaa rakastaa. hahahaha.

En tuon sanoman jälkeen edes tahtonut harkita meneväni kouluun uudelleen. Päälleni on syljetty ja minua haukuttu nuorempana. Sitten nyt parikymppisenä sanotaan mene armeijjaan, olet saanut paljon hyvää yhteiskunnalta.

Mietin mitä sain? Huonoa oloa. Ilkeitä ihmisiä ympärille. Koskaan en tuntenut itseäni hyväksytyksi.

Todellisuudessa en ole huono koulu olin kympin oppilas ala-asteella. Valehtelen kokeessa huvin vuoksi, koska koulu tuntuu vitsiltä ja keskivertoa parempi en tahdo olla. Olen välillä ujo ja luonteeni mukautuu mieleni mukaan.

Lämpöinen mies olen kaikille, jotka voi edes tulla juttelemaan minulle, mutta ei. Jokainen tyttö ja nainen tähän asti olleet sillä fiiliksellä; "Kuka olet, mistä tulet ja mistä tunnet minut?"

En ole kokeillut netti treffailua, luen vain muiden käyttäjien kokemuksia netistä ja en tiedä mitä tahtoisin tehdä.

Nuo yh-äidit ärsyttää hyvin paljon, koska se muistuttaa vain minun lapsuuttani muista lapsista, jotka ei osannut koulussa käyttäytyy ja haastaa riitaa kun kotona kaikki ei ole hyvin. Ei ole suosikki laulajaa tai paikkaa minne mennä lomailee ja en ole ikinä elämässäni poistunu kaupungistani.

Uskon että minulla on mahdollisuus työllistyä, mutten usko että saan hyvää seuraa tai mukavia ihmisiä ympärilleni. Muille on kertynyt ystäviä, kavereita ja läheisiä sekä suhteita ja minä jään yhteiskunnan ulkopuolelle. Jos sulla olisi jotain kysyttävää tai haluaisit jutella niin jutellaan mieluusti. Seuraan tätä ketjua ja katson voisiko sitä tavallista seuraa vielä saada vai onko liian myöhäistä integroitua seuraan. Tuosta loppui sana tila niin jatkan tässä näin.

Rupea kirjailijaksi. Siihen sinusta voisi olla aineksia.

No ainakin sinulla taitaa olla lukihäiriö. Hanki diagnoosi siitä, niin et saa sen takia huonoja arvosanoja.

blogi voisi kanssa toimia, niin tai rupea tekemään itsekin niitä videoita omasta elämästäsi.

En oikein saanut kunnon käsitystä sinusta. Tekstisi oli mielestäni hieman sekavaa. Onko sinulla lukihäiriö? Onko sinulla Aspergerin piirteitä?

Vaikutat hieman normista poikkeavalta, ja sellaista usein valitettavasti saatetaan syrjiä. Kokemusta löytyy omasta takaa.

Ei se silti tarkoita että sinussa mitään vikaa olisi. Kunhan et katkeroidu ja muutu ilkeäksi ja inhottavaksi ihmiseksi, jollaista sietääkin syrjiä.

Maailmassa on paljon yksinäisiä ihmisiä. Kaikki eivät viihdy toistensa seurassa. Kyllä sinunkin on kuitenkin mahdollista löytää itsellesi sopivaa seuraa. Sillä välin kun etsit sitä, keskity samalla muihin hyvää mieltä tuottaviin asioihin.

Minulla ei ole lukihäiriötä. En vain osaa kirjoittaa. Enkä ryhdy kirjailijaksa, koska kukaan ei ostaisi kirjoja ja yrittäjyys on rankkaa hommaan. Vaikka tekisin blogin, kuka muka sitä lukisi kun en saa tunnillakaan puheen vuoroa? Vaikka saisin puheen vuoron minua ei huomioda. Turha sanoo mene lääkäriin tai hanki hoitoa. Kyllästyttää ajatus, että kaikki asiat on ratkottavissa lääkärin avulla. Olen valmiiksi katkera, voiko tästä enää katkerammaksi tulla? Täälläkin siis ehdotetaan tulla syrjityksi ja hyväksyy kohtalo.

Melko hienoa. Viihdyn seurassa vaikka minulla ei ole mitään yhteistä tai menneisyyttä olemassa. En saa ansaita mitään ja olen vain elävä kone tässä ulottovuudessa. Kaikkien muut edut menee edelle.

Jos toisella on eri pari sukat, niin sen on saatava parilliset. Jos minulla on eri pari sukat, niin minä jään ilman parillisia ja sukat puhki käytän ennekuin edes huomataan. Sitten hehkutetaan asian olisi voinut korjata, mutta kun se on oma vikasi.

En ymmärrä miksei oma aloitteisuutta hyväksytä useissa paikoissa ja kaikkialla on sääntöjä vaikka kuinka paljon. Ei siinä byrokratiassa ole mitään järkeä. Aina bussissa se itkevä lapsi siinä saa itkeä ja pahan hajuinen tai liika deodoranttia käyttävä tulee istumaan viereen. Olen maksava asiakas bussissa, miksi saan haistaa toisen ylivoimakasta hajua, mikä saa pyörtymään? Tahtoisin saada rahaa ja työn. Sittenpähän ei ole mistä valittaa kun on perus asiat kunnossa. En ole vieläkään mennyt ravintolaan koskaan ellei hampurilais paikkaa lasketa. En ole käynyt kavereiden kanssa elokuvissa, koska niitä ei ole.

Eläkä rupea sanomaan, kyllä oi voi joku päivä saat ja joku päivä se oikea tulee. En ole mikään peräkammarin poju vaan aivan tavallinen mies, joka ei saa hyväksyntää. Jokainen on vastaan ihan sama mitä teen oikein tai väärin aina se on väärin. Yritän vaikka kuinka ja laitan kaiken osaamiseni peliin, niin se on nou nou.

Mikään ei tuota mieli hyvää paitsi noh se yksin olo nurkassa lämmintä glögiä juomassa katsomassa piirrettyjä ja unohtaa kaikki huolet ja oman olemassa olon. Puhutte yksinäisistä ihmisistä. Minä en ole valinnut yksin oloa. Minut pakotetaan haluamatta olemaan yksin. Kun olen kysynyt kuinka niin tahdon olla yksin? Niin sanotaan, että olen vaikea ihminen ja minusta ei saa selvää. Helpommalla pääsee kun ei huomio minua ollenkaan on muutama sanonut. Kävin salilla muutama kerta viikossa viime vuonna, mutta salin ylläpitäjä haukkui minua ja sanoi etten maksa sali maksua kuitenkaan ja en vaikuta urheilulliselta vaikka käytän urheilu vaatteita. Luulin että salilla on motivoiva ilmapiiri ja hikeä ja huutoa. Päinvastoin klassista tecno valssia ja joogaa naisten kuteilla. 

Nuo peukutukset ovat minulle arvottomia, koska en välitä sosiaalisesta mediasta ja olen melko paatunut toimimaan yksin sen sijaan, että ottaisin vastaan muiden yhteisen ajatuksen. Monet väittää että parempi on mun pysyä suljetussa kopissa tekemässä huolto töitä itsenäisesti kuin päästää asiakaspalveluun, koska en muka ole ymmärrettävissä. Minkä minä sille mahdan?

Kadonnut sielu kirjoitti:

Moi,

olen ollu yksin koko helvetin ikäni. Koulu käytävillä aina katson eteeni kuin siinä olisi jokin mielenkiintoinen taulu, koska kukaan ei tunne minua, eikä tahdo olla kanssani. Kun kerran pääsen puhumaan, en osaa lopettaa, koska puhun melko harvoin. Nyt lukion päättävänä oppilaana voin vain todeta etten kerta kaikkiaan kestä edes ajatusta kaverin saamisesta. Muut ottaa koulun rennosti ja minä vakavasti ja ope kattoo kuin olisin saastaa ja tuleva työtön. En minä mahda mitään etten ole trendikäs tai ole rahaa ajokorttiin tai tiedä mikä on ja out.

Syön vessassa salaa jokapäivä, koska en tahdo syövän muiden kanssa ja häpeän itseäni. Kirjoitin pelkkää A kirjainta ja masentaa tulevaisuus paska palkasta. Suhteita minulla ei ikinä ole ollut ja en tunne itseäni komeaksi. Baareissa en käy ja en polta, enkä juo alkoholia. Olen ylipainoinen ja en harrasta mitään, koska kaikki maksaa.

Ainoa lohtuni on kun pääsen kotiin avaan koneen ja selailen youtube videoita. Kyllä se työttömän elämä kelpaisi kun eipähän tarvitse välittää mistään enään sen jälkeen. Opiskelija tuki on todella alhainen. Naiset eivät välitä minusta ja kukaan ei ole ikinä tehnyt aloitetta. Harvoin minua kehutaan ja saan aina palautteeksi opettajilta:

Ahkera yrittliäs oppilas ja jotkut opettajat lisää välillä; tarviikohan pojan käydä psykologilla kun on huonot arvosanat? Huono ryhmätyöskentelyssä? Omaa negatiivisen asenteen?

En pelkää sosiaalisia tilanteita, vaan monet on semmoisia että alkaa tekemään mieli ottaa pakkia taaksepäin.

Esim. on ryhmätyötä ja joudun semmoisen kanssa, jonka ilmeestä pystyy päätellä, että haistan kukan ja häntä ei kiinnosta minun seura. Hermoja raastaa kun aina minulle huomautetaan tiellä jos ajan väärällä puolella polkupyörälle, muttei kellekkään toiselle ikinä!

No mimmoinen olen ihmisenä? Olen ylipainoinen ja pikkutarkka, joka nauttii puheliasta seurasta.

Vihaan kirkkoa, sekopäisiä ihmisiä joilla ei ole järkeä ja ns "helpon rahan saajia".

Kyllä olen kateellinen muille ihmisille ja nuorille, jotka saa töitä sukulaisten avulla.

Olet turha ihminen, joka takertuu mitättömiin pikkuasioihin. Elämää pitää kestää. Olet kymmenen vuoden päästä alkoholisti.

LOSER!!!!!!!

Mä olen myös sellainen ettei ihmiset ole minusta koskaan pitäneet. Lapsena kiusattu, myöhemmin hyljeksitty. Mutta onneksi olen myös erakkoluonne, ja olen tyytyväinen ilman ihmissuhteita. Lapsena ja nuorena teki kyllä yksinäisyys ja ulkopuolisuus tiukkaa, mutta jossain kolmenkympin paikkeilla aloin oppia nauttimaan totaalisesta riippumattomuudestani kenenkään tykkäämisestä ja mielipiteistä.

En ole alkoholisti ja en tule olemaan koskaan alkoholisti. Enkä koske syöpäkääryleisiin.

Polttaminen ja juominen on vain heikoille mitään tietämättömille.

Alkoholi on turhan kallista ja luksus puuhaa kuten polttaminenkin.

Ne keksittiin rikkaiden pohattareiden käytöksi, eikä köyhälistön käyttöön.

Sitä on ollut vuosituhansien ajan olemassa ja vain kaikkein kunnioitetun tai rikkaimmalla oli lupa ottaa alkoholia tai polttaa. Köyhälistö ja perus duunari söi vain perunaa ja vettä. Juomana joskus mehua.

Aina pitää muistaa asioiden alkuperä ja miksi asia on keksitty. Alkoholia käytän kyllä piirien puhdistukseen ja desifoimiseen, koska muut aineet ei desifoi yhtä hyvin. Simple as that.

kadonnut sielu kirjoitti:

En ole alkoholisti ja en tule olemaan koskaan alkoholisti. Enkä koske syöpäkääryleisiin.

Polttaminen ja juominen on vain heikoille mitään tietämättömille.

Alkoholi on turhan kallista ja luksus puuhaa kuten polttaminenkin.

Ne keksittiin rikkaiden pohattareiden käytöksi, eikä köyhälistön käyttöön.

Sitä on ollut vuosituhansien ajan olemassa ja vain kaikkein kunnioitetun tai rikkaimmalla oli lupa ottaa alkoholia tai polttaa. Köyhälistö ja perus duunari söi vain perunaa ja vettä. Juomana joskus mehua.

Aina pitää muistaa asioiden alkuperä ja miksi asia on keksitty. Alkoholia käytän kyllä piirien puhdistukseen ja desifoimiseen, koska muut aineet ei desifoi yhtä hyvin. Simple as that.

Pihi moralisoiva askeetti siis. Ei jatkoon.

Vierailija kirjoitti:

LOSER!!!!!!!

Millä perusteella? Olenhan saavuttanut enemmän kuin sinä tuntematon henkilö.

Jos olisin luuseri, olisinko tässä nyt ja jos en olisi luuseri mitä tekisin nyt?

Mitä tuohon kommenttiin pitäisi vastata? Onneksi olkoon tuntematon!

Tuhlasit juuri aikaasi. Oletko nyt iloinen tuntematon? Miksi käytät Finglishiä?

Eikö sanavarasto riitä kaivamaan synonyymia ja paremmin kuvaamaa sanaa?

En mä mikään moralisoiva askeetti ole. Yritän vain tässä hieman selostaa mitä järkeä tupakassa ja alkoholissa on. Pystyi määrittelemään tulevaisuuden kuin apteekkarin hyllyltä, muttei selostanut sen tarkemmin.

Käytin vähän mielikuvitusta kuulostakseni fiksummalta. Askeetti tarkoittaa monta kymmentä erilaista asiaa.

Pihi olen kyllä rahan suhteen  erittäin, mutten ruuan suhteen. Tiedättehän että useat on vain töissä. Töiden jälkeen ei ole muuta. Sen takia ihmisiä töissä ei saa häiritä ja heistä ei tule kavereita. Vähän niinkuin koulussa. Kaikki on koulussa opiskelemassa. Heille pitää suoda työrauha, koska he tulivat opiskelemaan. Ei hankkimaan ystäviä.

Minkä minä sille mahdan kun en koskaan tapaa ketään joka tulisi juttelemaan minulle?

Niin se tahtoo olla että jos haluaa että muut ovat itselle mukavia ja ystävällisiä niin pitää itse olla vastavuoroisesti sitä samaa sitten muille. Ootkos jotain nettituttuja yrittänyt hakea vaikka chatti-palveluista tms.?

kadonnut sielu kirjoitti:

Minulla ei ole lukihäiriötä. En vain osaa kirjoittaa. Enkä ryhdy kirjailijaksa, koska kukaan ei ostaisi kirjoja ja yrittäjyys on rankkaa hommaan. Vaikka tekisin blogin, kuka muka sitä lukisi kun en saa tunnillakaan puheen vuoroa? Vaikka saisin puheen vuoron minua ei huomioda. Turha sanoo mene lääkäriin tai hanki hoitoa. Kyllästyttää ajatus, että kaikki asiat on ratkottavissa lääkärin avulla. Olen valmiiksi katkera, voiko tästä enää katkerammaksi tulla? Täälläkin siis ehdotetaan tulla syrjityksi ja hyväksyy kohtalo.

Melko hienoa. Viihdyn seurassa vaikka minulla ei ole mitään yhteistä tai menneisyyttä olemassa. En saa ansaita mitään ja olen vain elävä kone tässä ulottovuudessa. Kaikkien muut edut menee edelle.

Jos toisella on eri pari sukat, niin sen on saatava parilliset. Jos minulla on eri pari sukat, niin minä jään ilman parillisia ja sukat puhki käytän ennekuin edes huomataan. Sitten hehkutetaan asian olisi voinut korjata, mutta kun se on oma vikasi.

En ymmärrä miksei oma aloitteisuutta hyväksytä useissa paikoissa ja kaikkialla on sääntöjä vaikka kuinka paljon. Ei siinä byrokratiassa ole mitään järkeä. Aina bussissa se itkevä lapsi siinä saa itkeä ja pahan hajuinen tai liika deodoranttia käyttävä tulee istumaan viereen. Olen maksava asiakas bussissa, miksi saan haistaa toisen ylivoimakasta hajua, mikä saa pyörtymään? Tahtoisin saada rahaa ja työn. Sittenpähän ei ole mistä valittaa kun on perus asiat kunnossa. En ole vieläkään mennyt ravintolaan koskaan ellei hampurilais paikkaa lasketa. En ole käynyt kavereiden kanssa elokuvissa, koska niitä ei ole.

Eläkä rupea sanomaan, kyllä oi voi joku päivä saat ja joku päivä se oikea tulee. En ole mikään peräkammarin poju vaan aivan tavallinen mies, joka ei saa hyväksyntää. Jokainen on vastaan ihan sama mitä teen oikein tai väärin aina se on väärin. Yritän vaikka kuinka ja laitan kaiken osaamiseni peliin, niin se on nou nou.

Mikään ei tuota mieli hyvää paitsi noh se yksin olo nurkassa lämmintä glögiä juomassa katsomassa piirrettyjä ja unohtaa kaikki huolet ja oman olemassa olon. Puhutte yksinäisistä ihmisistä. Minä en ole valinnut yksin oloa. Minut pakotetaan haluamatta olemaan yksin. Kun olen kysynyt kuinka niin tahdon olla yksin? Niin sanotaan, että olen vaikea ihminen ja minusta ei saa selvää. Helpommalla pääsee kun ei huomio minua ollenkaan on muutama sanonut. Kävin salilla muutama kerta viikossa viime vuonna, mutta salin ylläpitäjä haukkui minua ja sanoi etten maksa sali maksua kuitenkaan ja en vaikuta urheilulliselta vaikka käytän urheilu vaatteita. Luulin että salilla on motivoiva ilmapiiri ja hikeä ja huutoa. Päinvastoin klassista tecno valssia ja joogaa naisten kuteilla. 

Nuo peukutukset ovat minulle arvottomia, koska en välitä sosiaalisesta mediasta ja olen melko paatunut toimimaan yksin sen sijaan, että ottaisin vastaan muiden yhteisen ajatuksen. Monet väittää että parempi on mun pysyä suljetussa kopissa tekemässä huolto töitä itsenäisesti kuin päästää asiakaspalveluun, koska en muka ole ymmärrettävissä. Minkä minä sille mahdan?

Jokin tässä nyt ei täsmää. Et kerro ihan kaikkea tapahtumista, koska täytyy sille jokin syy olla, että saat joka paikassa tuollaista palautetta. Ei kukaan ilman syytä tuolla tavalla kohtele ihmistä.

Pitäisikö kuitenkin yleisen surkuttelun sijaan katsoa peiliin ja tutkia sitä omaa käyttäytymistä kriittisesti?

Olen netti chattejä käyttänyt. Ei niissä mitään ongelmaa.

Kukaan ei vain jää sinne juttelemaan pidemmäksi ajaksi kuin muutamaks tunniks ja katoaa ikuisesti.

Peili on ihan puhdas ei siinä ole mitään vikaa. Minua kohdellaan tällein, koska en ole samaa tasoa kuin muut ihmiset. Saisin parempaa kohtelua jos pukeutuisin paremmin ja laihuttaisin.

Eri puvulla eri kohtelu. Myös kampaukseni vaikuttaa paljon. En ymmärrä miksi.

Minä vain makaan itse säälissä sängyssä tekemättä mitään, koska ei tunnu että koskaan saa palkkiota.

Olen pitkät matkat pyöräillyt kouluun edes ja takas enkä saanut uutta pyörää vaan lasten pyörällä ajelen yhä vaikka minun kuuluisi ajaa aikusten pyörällä.

Voisin toki yrittää laihuttamista ja parantaa mielialaa, mutten koe sitä sen arvoiseksi. Mielummin makaan ja olen tekemättä mitään, sillä pysyn tyytyväisenä. En ole pukenut farkkua viimeiseen viiteen vuoteen tai käyttänyt pukua tai ollut hyvin pukeutuneena. Näytän joltain kodittomalta psykopaatilta jos vaatetusta katsoo. En myöskään ole löytänyt sitä omaa mieleistä vaatetta kaupasta.