Kertokaa positiivisia asioita lapsettomasta elämästä

Kaikki.

Saa elää elämäänsä miten tahtoo. Ei tarvitse pelätä, että lapsi sairastuu vakavasti tai jää auton alle. Ei tarvitse kestää uhmaikiä eikä kiukutteluja. Ei tarvitse järjestää lasten syntymäpäiväkutsuja joka vuosi 20 kaverille, säästää isot rahat. Ei ole vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestään. Kotona on ihanan rauhallista ilman kiukuttelevia ja juoksentelevia lapsia. 

Voisin luetella tuhansia muitakin syitä...

Rauha ja hiljaisuus. Saa olla kotona rauhassa ja mennä miten huvittaa, ilman että täytyy kantaa suurta vastuuta toisesta/toisista ihmisistä.

Olen vapaaehtoisesti lapseton, joten tilanne on tietysti ihan toinen kuin tahattomasti lapsettomalla. Ei valittamista. Koti on rauhallinen, mikä on tärkeää, koska en oikein kestä melua. Reissaamme mieheni kanssa paljon ja nautimme siitä molemmat. Moni näistä matkoista olisi melko mahdoton lasten kanssa. Kahden ihmisen palkalla elää mukavasti; lapset tulevat oikeasti aika kalliiksi, joten perheellisenä olisi tiukempaa. Näin nelikymppisenä työelämä on tosi kiinnostavaa, kun oikeasti jo osaa hommansa ja kehittyy jatkuvasti lisää. Perheelliset kollegat joutuvat jatkuvasti repimään itseään kahteen suuntaan ja etenkin naiset tuntevat huonoa omaatuntoa siitä, että tekevät välillä pitkää päivää. Minulla ei ole moisia murheita. Sisarusteni lapsista olen tosi iloinen ja koetan olla hyvä täti.

Mikä estää lapsen hankinnan? 

Ei tarvitse selitellä töissä että lapsi on sairas, ei tarvi nousta aikaisin vapaapäivänä jos ei jaksa, ei mene rahaa pieneksi meneviin vaatteisiin, ei tarvi kestää kiukuttelua ja rahan ja tavaran perään ruikutusta.

Että millään ei ole mitään väliä.

Saa elää ilman sitä lasta.

Voit käyttää kaiken rahan itseesi. Voit matkustella. Jos periaatteessa pidät lapsista, voit antaa aikaa ystäviesi ja sukulaistesi lapsille tai hakeutua työskentelemään lasten pariin. Muista myös, että vaikka lapset antavat paljon niin kyllä ne ottavatkin. Monella vanhemmalla on hermot kireällä, kun pitäisi ehtiä kaikkea ja lapset kiukuttelevat ja vaativat. Siitä on itsellänikin kokemusta.

Vastaan näin kahden lapsen äitinä jos vertaan elämää nyt ja ennen lapsia.

Ei tarvitse koko ajan siivota muiden sotkuja.

Voi matkustaa silloin kuin haluaa. Rahaa on enemmän käytössä.

Ei ole pakko tehdä ruokaa. Ei tarvitse jännittää missä se teini taas on ja pelätä että jotain sattunut. Eroaminen/muuttaminen/matkustaminen huomattavasti helpompaa. Voi keskittyä paremmin työhön, ei poissaoloja kipeän lapsen vuoksi. Voi joustaa työajoissa.

Mulla on ollut pallo jalassa, kun lapset pieniä. Mulkero mies oli aina töissä ja yksin hoidin lapset. Mikä fiilis kun yksin pääsi johonkin, tuntui ettei osaa edes kävellä ilman rattaita. Koko oma identiteetti hautautui johonkin lapsiarkeen.

Omaa aikaa on paljon ja siitä saa nauttia.

Voi auttaa lapsiperheitä ja siis talkootyönä ,saaden itselle hyvän mielen pitkäksi aikaa.

Saa nukkua vapaa päivinä pitkään.

Aamut ja illat ihanan rauhallisia.

Ei tarvitse piilotella herkkuja.

Saa vaeltaa ja haaveilla omissa ajatuksissa.

Saa rauhassa tulla ja mennä.

Ei tarvitse aikatauluttaa.

Kaiken saa tehdä ilman kenenkään keskeyttämättä.

Ei tarvitse auttaa ja ohjata ketään.

Ei tarvitse siivota kenenkään jälkiä jos ei tahdo.

Kaikista parhainta on se, että saa nukkua yön rauhassa ja ei tarvitse herätä kesken unien hoitamaan lapsia.

Löytyyhän niitä hyviä puolia kyllä vaikka ja kuinka.

Identiteettisi ei rakennu äitiyden, vaan oman persoonasi, luonteesi, ammattisi, harrastuksesi yms. ympärillle.

Jos suvussa on perinnöllisiä sairauksia, ei pelkoa, että sun syntymätön geneettinen lapsi kärsisi siitä. (Mun suvussa on eräs harvinainen sairaus ja kannan sen inaktiivista geenimuotoa. Jos geeni aktivoituu, kuolen todennäköisesti 5-10 vuoden sisällä. Olen tällä hetkellä alle 30-v.)

Ei tappelua sun perinnöstä sen jälkeen, kun siirryt tuonpuoleiseen.

Lemmikin valinta ei rajoitu pelkästään lapsiystävällisiin rotuihin ja saa sisustaa oman maun mukaan, eikä rajoita valintaa lapsiturvallisiin vaihtoehtoihin.

Jos oikein vankasti haluaa kokea vanhemmuutta, voihan ryhtyä sijaisperheeksi jollekin.

Onhan perhe-elämä auvoista niin kauan kuin kaikki on hyvin. Lapsi voi kuolla esim. onnettomuudessa tai sairastuu vakavasti. Siinä vuosien kasvatustyö menee hukkaan + rankka surutyö. Lapsi voi myös kasvaa kieroon ja siitä tuleekin narkkari/alkoholista/syrjäytynyt, josta harva vanhempi on ylpeä, vaikka lastaan rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos suvussa on perinnöllisiä sairauksia, ei pelkoa, että sun syntymätön geneettinen lapsi kärsisi siitä. (Mun suvussa on eräs harvinainen sairaus ja kannan sen inaktiivista geenimuotoa. Jos geeni aktivoituu, kuolen todennäköisesti 5-10 vuoden sisällä. Olen tällä hetkellä alle 30-v.)

Ei tappelua sun perinnöstä sen jälkeen, kun siirryt tuonpuoleiseen.

Lemmikin valinta ei rajoitu pelkästään lapsiystävällisiin rotuihin ja saa sisustaa oman maun mukaan, eikä rajoita valintaa lapsiturvallisiin vaihtoehtoihin.

Jos oikein vankasti haluaa kokea vanhemmuutta, voihan ryhtyä sijaisperheeksi jollekin.

Onhan perhe-elämä auvoista niin kauan kuin kaikki on hyvin. Lapsi voi kuolla esim. onnettomuudessa tai sairastuu vakavasti. Siinä vuosien kasvatustyö menee hukkaan + rankka surutyö. Lapsi voi myös kasvaa kieroon ja siitä tuleekin narkkari/alkoholista/syrjäytynyt, josta harva vanhempi on ylpeä, vaikka lastaan rakastaa.

Mikä se tuollainen inaktiivinen geeni on? Oletkohan ymmärtänyt asian aivan oikein, koska geeni on mitä on, se ei yhtäkkiä muutu toiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Mikä se tuollainen inaktiivinen geeni on? Oletkohan ymmärtänyt asian aivan oikein, koska geeni on mitä on, se ei yhtäkkiä muutu toiseksi.

Inaktiivisuus tarkoittaa, että geeni on uinuvassa tilassa. Geeni voi uinua läpi elämän, jos ei ole sopivaa tekijää laukaisemassa aktivointia eli pysyy harmittomana kunnes sitten joku kaunis päivä osuu sopiva "laukaisija" kohdalleen. Tämän takia esim. jotkut allergiat puhkeavat vasta aikuisiällä (mutta omalla kohdallani kyse ei ole allergiasta).

Ei tarvitse olla mokkapalamamma.

Elän lapsiarkea ja minulla ei ole tukiverkkoa, kuin miehen puolelta😕 oma äitini ei ole missään tekemisessä kanssani... ystäväpiiri tosi pieni, niin vaikea erota, kun tahtoo lapsen parasta😕