Exää ketuttaa kun ei pääse panemaan muita miehiä.
Exä on suutuksissaan minulle kun en ota lapsiamme kotiini. Exä itse halusi eroa, niin hoitakoot nyt lapsensa. Luulee että minä olen joku lapsenvahti että hän pääsee etsimään uusia ukkoja! Ei tule onnistumaan! Siksi ihan piruuttani käyn tapaamassa lapsia vain exän kotona :D
Kommentit (69)
Ymmärrän katkeruutesi. Mutta lopulta. Enemmin tai myöhemmin eksäsi joka tapauksessa jotenkin halutessaan pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin. Ehkei kannata lapsia sotkea peliin, joka ei välttämättä kuitenkaan tule loppumaan halusi mukaan. Toki kiusaa saat aiheutettua. Joten jos se on tavoite niin onnistut.
No ihan varmasti exällä on ekana mielessä paneminen. Te miehet olette vitun tyhmiä!
Exäsi pillu ei ole sinun omaisuuttasi.
Olet säälittävä raukka, joka ei pääse yli edes exästään.
Lapsellinen olet mieleltäsi.
RAUKKA käyttää lapsiaan pelinappuloinaan.
Täytyy sanoa, että jos minulla olisi noin lapsellinen mies, niin kyllä olisit aika nopeasti minunkin ex.
Väärin. Exää harmittaa lastensa puolesta ja kaduttaa kun tuli valittua heille noin huono isä.
Isä ei ole lapsen vahti vaan lapsen vanhempi. Sun on helppo odotella nyt, mutta kun lapset on kohta isoja eikä heillä olekaan aikaa sinulle tai halua tavata sinua niin sinä olet täällä huutamassa isoon ääneen kuinka ex esti sinua tapaamasta lapsiasi. Tämä on niin kuultu.
Ja ei, exäsi ei ole vielä etsimässä uutta miestä, hän on vasta helpottunut että on päässyt sinusta eroon ja kokoamassa elämänsä palasia.
Hoitakoon nyt lapsensa? Kuka niiden isä sitten on, jos se et ole sinä? Tiedätkö, että tuo on vain säälittävää? Sinun pitää nyt vain hyväksyä se, että exäsi haluaa panna muitakin ja myös muut haluavat panna häntä. Ei se panemisen estäminen tätä faktaa muuta. Kyllä hän sen lapsenvahdin jossain vaiheessa muutenkin löytää.
Ketuttaako, kun muut miehet hoitavat panemisen(kin) paremmin kuin sinä? Isäksi sinusta ei ainakaan ole!
Ensin sanot LAPSIAMME sitten LAPSIANSA.
No mikä muukaan voi olla yhtäkkisen eron taustalla kun halu päästä panemaan muita. Nyt se ei vaan onnistukkaan koska lapsia en ota jotta ex pääsisi panemaan. Tästä on puhuttu myös vanhempienikin kanssa ja heidän mielestään oli ihan hyvä idea ja hekään ei meinaa ottaa lapsia heidän luokse.
Vierailija kirjoitti:

*haukotus*
Oikein sille lumpulle. Osta sille vittuillakses vibra :D
Vierailija kirjoitti:
No mikä muukaan voi olla yhtäkkisen eron taustalla kun halu päästä panemaan muita. Nyt se ei vaan onnistukkaan koska lapsia en ota jotta ex pääsisi panemaan. Tästä on puhuttu myös vanhempienikin kanssa ja heidän mielestään oli ihan hyvä idea ja hekään ei meinaa ottaa lapsia heidän luokse.
Vaikka se, että onnellisuutta tai rakkautta ei ole, eikä yhdessä ole hyvä olla?
Säälin lapsia, jotka eivät koe olevansa tervetulleita isänsä kotiin, eivätkä voi rakentaa mitään jalansijaa siihen elämään, jota isä on alkanut eron jälkeen elää, eivät edes näe isänsä kotia. Säälin heitä myös siksi, että eivät pääse enää mummolaan. Lapsethan eivät ole eronneet, vaan te. Isovanhemmat eivät tosin koskaan tainneet välittää poikansa lapsista, jos eivät enää halua nähdä. Lasten lienee parempi ilman heitä ja toisaalta jos he tuohon suostuvat niin eipä tarvitse miettiä, mistä lasten isä on perinyt idioottimaisuutensa. Surkeiden kasvattajien surkean kasvatustyön tulos on ap. Tuollaista miestä minäkin kutsuisin mieluusti exäksi, tai oikeastaan kaikkein mieluiten tuntemattomaksi eli en onneksi ole tuollaiseen epäkypsään tyyppiin, jolla on noin epäkypsät ja sivistymättömät vanhemmat, koskaan hassahtanut.
Mutta provohan tämä on, se lienee selvää. niin vaan vastaan siltä varalta, ettei olisikaan. Kai tuollaisiakin ihmisiä maailmassa voi olla, ehkä.
En yhtään ihmettele miks sun exä halus erota susta. Taidat olla vähän sairas..?

Kyllä isovanhemmat tapaa lapsia exän kotona. Sekin on exälle jonkinlainen ongelma.
Aika moni tuntemani vastaeronnut nainen on aivan heti eron jälkeen nimenomaan etsinyt uuden panon. Ymmärrän ap:tä.
Oletpa kova jätkä...