Vihaako mun 3v poikani mua vai mitä?

Kaikilla (joilla on isä kuvioissa) tulee toi isävaihe jossain käänteessä. Kannattaisi vähän lukea lapsista ja kehityksestä, niin ei kaikki normaalit elämänvaiheet järkyttäisi niin kovasti.

eli ei ole kyseessä vaihe- tai sitten on ainakin todella pitkä sellainen.



ap

vain äiti kelpaa.



on raskasta miehelle, kun poika haluaa aina vaan olla äidin kanssa.



nyt sitten eilen poika suuttui minulle jostain ja vain iskä kelpasti pukemaan ja parkkipaikalla vain isä sai pitää kädestä.



että näin. Ohimeneviä vaiheita

Kertoisin et tommosista sanomisista tulee paha mieli ja niin ei siis enää sanota. Toisekseen, en antaisi lapsen valita kumman vanhemman kanssa toimia, mielestäni ei ole lapsella tommosta oikeutta päättää.



Jos ei äitin apu kelpaa menee sitten suoraan nukkumaan ilman satua jne. Isä ei saa tulla väliin lapsen puolelle häntä paapomaan kun lapsi äitille kiukuttelee.



Lapsen toiminta pitää saada loppumaan!

3-vuotiaat kaksospojat ja toinen on nyt noin puoli vuotta kelpuuttanut vain isin. Aaltoilee hiukan se, kelpaanko minä, mutta jos isi on paikalla, niin yleensä isi vaaditaan. Meidän sänkyynkin tulee isin puolelta ja joskus jos isi ei ole sängyssä (reissussa, baarissa, tmv.) niin alkaa nyyhkyttämään. Onneksi mä kelpaan silloin lohduttamaan.



Toisella lapsella ei ole vastaavaa. Olen vähitellen tottunut tilanteeseen. Onhan noita ollut vaiheita, jolloin vain äiti on kelvannut.

Toisekseen, jos sinä olet tekemässä pojan kanssa jotain, ja et muka kelpaakaan, niin mä en kyllä siinä tilanteessa perääntyisi ja antaisi lapsen määrätä kuka hänen hampaansa pesee tms. Ja isä siinä asiassa myös tukee äitiä, ja sanoo lapselle, että kyllä äiti saa pestä ne hampaat tms. Mitä enemmän annat lapselle valtaa tuollaisissa asioissa, sen varmemmin hän sitä käyttää. En siis tarkoita, että sun pitäisi väkisin aina hoitaa iltahommat, mutta jos olet jotain tekemässä, niin hoidat sen loppuun nappulan vastustelusta huolimatta. JOs ei halua että äiti lukee sadun, niin sitten sitä ei lue kukaan enää sinä iltana jne.



Mun miehen veljen lapsella tuollainen käytös jatkui ihan älyttömän pitkään, ja oli tosi typerää katseltavaa vierestä. JOhtui täysin siitä miten vanhemmat hommaan reagoivat. Äiti yritti mielistellä lapselsta suosiota, ja isä ei tukenut äitiä missään. Totta kai lapsi pompottaa äitiä, jos sille siihen tilaisuus annetaan. Mutta mun mielestäni se on huonoa käytöstä, josta voi kyllä päästä eroon.



Meillä myös on esikoisella ollut tuollaista käytöstä, mutta en mä sitä itseeni ota. Kun poika sanoo mulle, että ei ole mun kaveri tai rakasta mua, niin mä sanon sille takaisin että tiedätkö mitä? Äitipä rakastaa sinua aina. JA ihan hurjasti.



Mun oma äiti taas leikki niitä " tulen surulliseksi kun sanot noin" -leikkejä, ja nehän vaan hämmensi poikaa ja sai tämän entistä ponnekkaamin hokemaan, ettei rakasta mummia jne.

Tämä kestänyt siis jo vuoden, kertoo ap, tämä kuulostaa jo ongelmalle

mutta onhan se toisaalta hassua, että väkipakolla pitäisi minun alkaa lukea pojalle satua, jos kerran ei sitä halua? Ja onhan ne yhteisiä hetkiä isänkin kanssa, jota näkee sen 2h päivässä....

Saanhan minäkin valita ystäväni ja seurani, ei muakaan pakoteta jonkun kanssa tekemään jotain, mitä en halua...Voiko pojalta sitä sitten vaatia?

Haluaisin saada jotakin psykologista näkökulmaa asiaan...mikä juttu tää on?





ap

Toivon isä-vaiheen tulevan jo pian, en jaksa aina olla tekemässä kaikkea!

Ehkä isä on vain tyytyväinen saamastaan huomiosta, varsinkin jos on töissä päivisin? Hänen tulisi kuitenkin mielestäni olla sinun puolellasi ja yhdessä näytätte lapsellenne, että sekä isästä, että äidistä voi tykätä yhtäaikaa.



Ja ennen kaikkea, että isä tykkää äidistä ihan kamalsti! Lapsen on tärkeä nähdä ja kokea vanhempien välinen kiintynys. Usein lapsi ottaa mallia juuri tästä suhteesta omaan suhtautumiseensa.



Kunnioittaako miehesi mielestäsi sinua ja mielipiteitäsi ja osoittaako sen ap?

että tietenkin silloin, kun olen jo pukemassa poikaa tms, ei toimintaa keskeytetä, josa haluaakin yhtäkkiä isän pukevan. Minä puen kyllä silloin, sanoi mitä sanoi.



Mä olen syyllistynyt tuohon ' marttyyrin' osaan joskus eli näytän surulliselta, jos poika ei kelpuuta minua. Tavallaan tiedostan että se on väärin. Mutta kun ei sitä omille tunteillekaan aina mitään mahda...



ap

jos on esim. paljon töissä niin lapsi voi vain ikävöidä isää ja siksi pitää häntä suuremmassa suosiossa kun isä on kotona.



kuulostaa myös vähän sille, että lapsi on mustasukkainen. Sisarus vuoden ja tilannetta jatkunut vuoden.

Lapsi on huomannut, että äidin huomio pitää jakaa ja ehkä vieläkin loukkaantunut uudesta vauvasta.

Päälle vielä uhmaikä.

eilenkin kun tilanne kärjistyi, mies meni laittamaan kuopusta unille ja sanoi pojalle, että nyt äiti lukee ja pukee, en minä.



ja siitähän se äläkkä syntyi.



Eli mies kyllä tajuaa tilanteen, ollaan siitä puhuttu useasti. Myös keskinäiset välimme ovat hyvät ja meillä myös halitaan, ei riidellä lasten kuullen.

ap

kyllä mäkin haluaisin sen vanhemman huomiota, jota näkee vähemmän. Äiti jakaa huomiota kuitenkin toisellekin lapselle päivällä.

sanoisin näin, et kannattaa välillä unohtaa koko psykologia ja käyttää maalaisjärkeä. Täällä ollaan kuitenkin äitejä ja isiä kodeissamme, ei psykologeja.

KÄYTTÄYTYY HUONOSTI! Annatko muissakin asioissa lapselle periksi, kun lapsi haluaa? TOi on ihan sama asia:saako äitiä kohtaan käyttäytyä huonosti vai ei?



Tuo on ihan normaali kehitysvaihe, mutta niin on pureminen, raivokohtaukset jne. Ei niitäkään (ainakaan silloin jos lasta oikeasti kasvatetaan) ohiteta vaan sillä, että kuuluu kehitykseen, vaan yritetään opettaa lasta käyttäytymään paremmin ja ymmärtämään miltä toisistakin tuntuu.



Eli kyllä ne avaimet lapsenne käytökseen on teillä vanhemmilla. Ei tuo käytös tietenkään millään taikakonstilla lopu, mutta mun mielestä lapselle ei tarvitse antaa sellaista kuvaa, että äiti todella on huono ja tyhmä, koska kun lapsi sellaista hokee, niin hän saa tahtonsa läpi.

Teemme yhteistyötä lastenpsykologin kanssa muissa asioissa ja kysyin häneltä tuosta isin valitsemisesta. Hän oli sitä mieltä, että isän ja pojan välisiä yhteisiä hetkiä ei kannata lähteä rikkomaan, vaan antaa heidän toimia yhdessä nuo iltapesut ja -sadut. Sen sijaan hän kehoitti minua tekemään jotain ihan muuta yhdessä tämän lapsen kanssa. Esimerkiksi käymään kaupassa, uimassa, kirjastossa jne. Ilman toista lasta mukana, joka helposti vie huomioni.



Meillä nuo yhteishetket kahdestaan helpottivat tilannetta, vaikka yhä lapsi valitsee usein isänsä, jos on mahdollista. Nykyään poika saattaa istua pitkään mun sylissä, kun katsomme telkkaa tmv.

Jos näin on, kyse mahdollisesti siitä, et isompi lapsi tuntenut tulleensa hylätyksi ja näin päättänyt itse myös hylätä äidin. Siinä teille psykologiaa.

10-15 vuoden sisään tappaa sinut kun nukut!

lapsi saa päättää kenestä tykkää ja kenestä ei ja päättää kenen kanssa tekee arkirutiinit. Jippijai jee! Vaikka se olisi oma äiti. On teillä jutut!