Vihaako mun 3v poikani mua vai mitä?

AJan kanssa tilanne yleensä tasaantuu. Pysytte johdonmukaisina, etkä itse ota pienen lapsen höpinöistä itseesi. Lapsellesi tulee vain epävarma olo, jos pahoitat mielesi hänen jutuistaan.

olet ap. varmasti lapsellesi todella tärkeä, ja hän myös testaa, kestätkö hänen oikkunsa. Tällä hetkellä näytät hänelle, että et kestä kun pahoitat mielesi hänen puheistaan.



Kannattaa muistaa, että lapset ovat henkisesti pikkasen epäkypsempiä kuin aikuiset, eikä tuollaisiin puheisiin pidä reagoida mieltään pahoittamalla. Lapselle voi sanoa, että äiti rakastaa sinua, ja sitten sanoa, että tuollaiset puheet eivät ole kivoja ja saavat loppua. Ja sitten perheenne tavalla rankaisette moisista puheista kuten muustakin huonosta käytöksestä.



JA toden totta, anna sen isän hoitaa ne iltarutiinit jos lapsi niin tahtoo. Monissa perheissä se on muutenkin tapana. Kunhan ette hypi lapsen mielitekojen mukaan. Kuten aiemmin sanottu, jos alat jotain tehdä, hoidat sen loppuun, mutta miksipä väkisin tekemään iltahommia, jos kerran ne isän kanssa sujuvat paremmin?

Se on minusta tärkeintä, ettei vanhemmat mene mukaan tuohon lapsen arvottamispeliin. Sehän on ihanaa, että lapsi haluaa olla illat isän kanssa jota näkee muuten vähemmän, äitikin voisi olla siitä vain iloinen ja sanoa, että voi kun te olettekin söpöjä yhdessä. Ja vastaavasti isän pitää tukea äidin asemaa, kehua sitä, mitä lapsi on päivän aikana tehnyt äidin kanssa. Joskus isänkin pitää olla väsynyt tai kiireinen kotitöiden kanssa ja sanoa, että nyt isi ei jaksa leikkiä, kysy äitiä.



Mutta tietenkään lapsi ei saa valita kuka pesee hampaat. jos äiti pesee, niin sillä hyvä, eikä isä saa missään nimessä tulla siihen väliin rauhoittelemaan. Hän voi vaan huutaa viereisestä huoneesta, että en minä nyt ehdi sinne tulemaan.



Meillä tuo vaihe oli pahimmillaan kun kuopus oli noin vuoden, mutta meni ohi yhdessä kesässä. Se loukkasi minua, mutta yritin parhaani mukaan peittää loukkaantumiseni ja vain hymähdellä noille " en tykkää äidistä" -jutuille. Minusta oli tärkeää sekin, että lapsi näki, että minä EN epäile hänen rakkauttaan vaikka hän sanoo mitä ja että minä ainakin tykkään hänestä aina ja ikuisesti.

Keksi sinä lapsesi kanssa jotain muuta yhteistä tekemistä ilman 1-vuotiasta.



Lapselle voit sanoa noista pahoittavista sanoista neutraalisti, että tuollaiset puheet ovat tyhmiä / keksipäs jotain kivempaa sanottavaa / tuollaiset puheet voivat pahoittaa toisen mielen jne ihan kuten sanoisit silloin, kun lapsi puheillaan pahoittaa kaverinsa / mummonsa /kenen tahansa mielen.

Meillä sama meno ollut jo n. 1,5 vuotta (poika nyt 3,5). Minä kelpaan hyvin lapselle, kun isä ei ole lähistöllä, mutta muuten isi on nro 1.



Viime aikoina on hieman lieventynyt eli joskus saan jopa pestä hampaansa ;-) Lisäksi poika kyllä sanoo liki päivittäin, että " minä tykkään äidistä" .. mutta isä on pop.



Itse näen tilanteen täysin normaalina kehitysvaiheena. Varmasti ainakin meillä vaikuttaa myös se, että pojan isä leikkii ja touhuaa muutenkin enemmän lapsen kanssa. Mutta tosiaan en ole asiasta yhtään huolissani, nautin vaan niin kauan kun tätä kestää! :)