Lue keskustelun säännöt.
Lapsen takkuinen harrastus
27.09.2016 |
Sori jo etukäteen pitkä avautuminen mutta mietityttää lapsen harrastuksen mielekkyys ja olisi kiva kuulla puolueeton näkökulma. Aloitettiin siis viime pojan kanssa harrastus jossa tekeminen on itsenäistä puurtamista ja perusteet on nopeasti opittu, ohjausta ei voi paljon antaa ja kyse on siitä että löytyykö motivaatioita harrastamiseen ja harjoitteluun vai ei. Jo viime syksy oli takkuinen. Pojan fysiikka aiheutti sen että poika jäi ilman varusteita kuukausiksi, kun ainoa sopiva varuste annettiin paremmalle harrastajalle. Sen seurauksena päädyttiin harjoittelemaan vaikeimpia lajimuotoja ja se ei ollut kauhean motivoivaa mutta sitkeästi ja mutisematta hengattiin mukana. Lopulta saatiin mekin kunnon varusteet.
Laji on sellainen että yhteisöllisyys syntyy parhaiten kisamatkoilla ja sillä lailla porukka tulikin loppukaudesta vähän tutuksi. Myös pojan kaveri oli mukana ja juuri tää kaveri on ollut yksi suurimpia syitä että on ylipäänsä jatkettu harrastusta, koska meidän poika ei yksinkertaisesti ole kauhean innoissaan lajista. Toisaalta hän on enemmän sellainen nörtti joka kerta kaikkiaan kieltäytyy fyysisistä joukkuelajeista, joten jotain on yritetty keksiä. Kuitenkin iloinen ja positiivinen poika jolla on kavereita ja muutakin elämää. Nyt sitten kausi on alkanut ja takkuaminen jatkuu. Harjoitusaika on muuttunut ja viimevuotisille on ilmoitettu, paitsi meille, joiden ajateltiin sit kai harjoittelevan ventovieraiden, poikaa nuorempien aloittelijoiden kanssa. Kaverikin on nyt sitten toisessa ryhmässä. Mitä ihmettä.... Vaikka poika ei ole mitenkään lahjakas lajissa, niin hän pesi kuitenkin kisoissa lähes koko seuran kisaajat eräässä sarjassa, joten ei hän nyt ihan surkeakaan ole kaikessa. Ja kuten jo kirjoitin, ohjaamista tarvitaan vähän eikä edes ole mitään yhteisiä teoriahetkiä koskaan. Vanhemmat harrastajat joskus auttelevat jos huomaavat jotain ongelmaa. Toisin sanoen, oletan että meidät jätetiin aloittelijoiden kanssa samaan harjoitusaikaan sen takia että toisessa ryhmässä on ruuhkaa ja me ollaan niin mitättömiä eikä meillä ole väliä. Minäkin olen enemmän kiltti ihminen enkä mikään räyhääjä, joka olisi haluttu savustaa pois porukasta. Toivon ainakin :). Nyt sitten jatko mietityttää. Olen "pakottanut" pojan harrastukseen "muiden mukaan" ja kaikki on aloitettava alusta kun "muut" onkin nyt toisessa ryhmässä. Viikkoharjoituksissa lapset ei toisinsa tutustu juurikaan koska laji on yksinäistä puurtamista ja siinä sitä sitten ravataan kausi istumassa harrastuksessa jota harrastetaan lähinnä siksi että jotain kuuluu olla. Voi että.
Kommentit (18)
Harrastuksen funktio on tuottaa iloa. Jos se menee raskaaksi hampaat irvessä -puurtamiseksi se on paras lopettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Istukaa lapsen kanssa pöydän ääreen ja kysäise häneltä itseltään, että mitä mieltä nyt on lajista kun on vuoden jo ehtinyt harrastaa, että tuntuuko laji omalta vai ei. Älä siis anna lapsen ymmärtää, että koska teidät on jätetty aloitteilijoiden kanssa niin teidän "kuuluu" jättää leikki kesken, koska on ns. annettu ymmärtää ettei poikasi ole tarpeeksi hyvä. Vaan anna siis päätösvalta pojallesi, ja kysy asia niin että hänelle jää fiilis että päätös lopettaa oli hänen omansa.
Sen sijaan jos jo tiedät, ettei poika halua jatkaa niin asianhan pitäisi olla jo ihan selvä. Näin ulkopuolisen korvaan kuulostat vähän hyysääjältä, jonka lapsi ei uskalla tai voi sanoa omia mielipiteitään, mutta toki totuus voi olla ihan muu.
Ja pakko jatkaa, ongelma tuntuu olevan nyt enemmän omassa päässäsi eikä "pojan takkuisuudessa". Ikävästi särähtää nuo termit nörttiydestä jne, ja siitä että "pakko" on lapsi viedä harrastukseen vaikkei häntä kiinnosta. Anna lapsen päättää omasta elämästään ainakin sen osalta mihin vapaa-aikansa käyttää. Kerta on kavereita ja on iloinen niin en olisi kovin huolissani vaikka tietokoneella pelaisi pelejä, jos kuitenkin ulkoilee ja hoitaa koulutyöt. Käykää vaikka kerran viikossa harrastamassa omia juttujanne perheen kesken, keilausta, sulkapalloa yms. Ei sen harrastamisen niin vakavaa tarvitse olla. Oma laji voi löytyä myös vahingossa. Luulisi että nykyään lapsilla on pulaa ennemmin perheen yhteisestä ajasta, kuin kavereiden kesken vietetystä ajasta.
Vierailija kirjoitti:
Istukaa lapsen kanssa pöydän ääreen ja kysäise häneltä itseltään, että mitä mieltä nyt on lajista kun on vuoden jo ehtinyt harrastaa, että tuntuuko laji omalta vai ei. Älä siis anna lapsen ymmärtää, että koska teidät on jätetty aloitteilijoiden kanssa niin teidän "kuuluu" jättää leikki kesken, koska on ns. annettu ymmärtää ettei poikasi ole tarpeeksi hyvä. Vaan anna siis päätösvalta pojallesi, ja kysy asia niin että hänelle jää fiilis että päätös lopettaa oli hänen omansa.
Sen sijaan jos jo tiedät, ettei poika halua jatkaa niin asianhan pitäisi olla jo ihan selvä. Näin ulkopuolisen korvaan kuulostat vähän hyysääjältä, jonka lapsi ei uskalla tai voi sanoa omia mielipiteitään, mutta toki totuus voi olla ihan muu.
Joo, no tilanne on muuttunut sillä lailla että poika tajusi että seuraavat kisat on isossa kaupugissa ---> TOSI paljon tosi hyviä Pokemoneja :). Ja kyllä mä hyysääjä olen sillä lailla että uskon että lapsella olisi ihan oikeasti kiva olla joku harrastus. Onhan mekin saatu kisamatkoista hienoja kokemuksia kaikesta huolimatta. Mukula itse vain on sellainen että sitä sopivaa harrastusta on ollut vaikea löytää kun tarjontakin on täälläpäin vähäistä kun ei ne jääkiekko ja lentopallo kiinnosta. Tässä nyt hengattu mukana koska hyvät puolet on kallistaneet vaakakupin jatkamisen puolelle mutta tämä käänne käänsi toisin päin. Pokemonit muutti hetkellisesti tilanteen mutta kuinka pitkäksi aikaa. Kai tämä tästä jotenkin lutviutuu, mutta nyt harmittaa aika isosti.
Mikä pakkomielle sinulla ( siis nimenomaan SINULLA eikä lapsella!) on juuri tuosta harrastuksesta? Anna lapsesi itse päättää.
Hyvä olla edes jotain, mutta kysy lapseltakin! Aika moni lapsi päätyy harrastamaan sitä, mitä kaverikin riippumatta siitä, mikä itseään kiinnostaa. Voihan sitä kokeilla vaikka viulunsoittoa, jos ei paini tunnu sopivan. Tai päin vastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Istukaa lapsen kanssa pöydän ääreen ja kysäise häneltä itseltään, että mitä mieltä nyt on lajista kun on vuoden jo ehtinyt harrastaa, että tuntuuko laji omalta vai ei. Älä siis anna lapsen ymmärtää, että koska teidät on jätetty aloitteilijoiden kanssa niin teidän "kuuluu" jättää leikki kesken, koska on ns. annettu ymmärtää ettei poikasi ole tarpeeksi hyvä. Vaan anna siis päätösvalta pojallesi, ja kysy asia niin että hänelle jää fiilis että päätös lopettaa oli hänen omansa.
Sen sijaan jos jo tiedät, ettei poika halua jatkaa niin asianhan pitäisi olla jo ihan selvä. Näin ulkopuolisen korvaan kuulostat vähän hyysääjältä, jonka lapsi ei uskalla tai voi sanoa omia mielipiteitään, mutta toki totuus voi olla ihan muu.
Joo, no tilanne on muuttunut sillä lailla että poika tajusi että seuraavat kisat on isossa kaupugissa ---> TOSI paljon tosi hyviä Pokemoneja :). Ja kyllä mä hyysääjä olen sillä lailla että uskon että lapsella olisi ihan oikeasti kiva olla joku harrastus. Onhan mekin saatu kisamatkoista hienoja kokemuksia kaikesta huolimatta. Mukula itse vain on sellainen että sitä sopivaa harrastusta on ollut vaikea löytää kun tarjontakin on täälläpäin vähäistä kun ei ne jääkiekko ja lentopallo kiinnosta. Tässä nyt hengattu mukana koska hyvät puolet on kallistaneet vaakakupin jatkamisen puolelle mutta tämä käänne käänsi toisin päin. Pokemonit muutti hetkellisesti tilanteen mutta kuinka pitkäksi aikaa. Kai tämä tästä jotenkin lutviutuu, mutta nyt harmittaa aika isosti.
Ymmärrän. Mutta vähän erikoista että pohdit asiaa täällä ja kyselet neuvoja av-mammoilta, sen sijaan että juttelisit oman poikasi kanssa asiasta, jolla päätösvallan kuitenkin pitäisi olla. (Ja kyllä, olen sitä mieltä että lapsen kuuluu tuossa iässä jo alkaa itse harrastuksistaan päättää. Toki vanhemmat kannustaa ja ohjaa, mutta ei lasta saa pakottaa harrastamaan vuodesta toiseen jos ei kiinnosta. Ei kukaan aikuinenkaan jatka harrastusta jos se ei tuota iloa.)
Mikset voi mainita, mikä laji on kyseessä? No, joka tapauksessa lapsi ei tunnu olevan kiinnostunut tästä lajista, joten lopettakaa pakottaminen. Lapselle pitää antaa mahdolisuus harrastaa sitä, mikä kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä pakkomielle sinulla ( siis nimenomaan SINULLA eikä lapsella!) on juuri tuosta harrastuksesta? Anna lapsesi itse päättää.
Hyvä olla edes jotain, mutta kysy lapseltakin! Aika moni lapsi päätyy harrastamaan sitä, mitä kaverikin riippumatta siitä, mikä itseään kiinnostaa. Voihan sitä kokeilla vaikka viulunsoittoa, jos ei paini tunnu sopivan. Tai päin vastoin.
No arvaapas montako kertaa on kysytty lapselta mitä se haluaa harrastaa :). Vastaus on ei yhtikäs mitään. Pelaamista, videoiden toljotusta ja taas pelaamista. Täällä maalla on tosi, tosi vähän vaihtoehtoja mitä harrastukset voi olla. Kourallisesta on valittava. Ap
Meillä jätettiin kaksi lupaavasti alkanutta harrastusta kun lapsi ei enää halunnut. Tosi paljon siinä pitää miettiä juuri sitä että harrastuksen pitäisi olla hauskaa, mutta toisaalta pitäisi oppia vähän jo sitoutumaan ja puskemaan silloinkin kun ei ole kaikista eniten kivaa. Siinä joutuu kans pohtimaan että miten paljon vanhemmat nyt haluaa tätä ja miten paljon lapsi. Meillä lapsi on vielä sellainen änkyrä että ihan tahallaan saattaa kiukutella lähtöä vaikka periaatteessa tykkäisikin. Eli otapa selvää sitten kannattaako pakottaa jatkamaan vai ei.
En sitten jaksanut enää sitä ainaista tappelua ja valitusta, silläkin uhalla että oli vain lapsen uhmaa vanhempaa vastaan ja olisi ehkä halunnutkin jatkaa. Lopetettiin, ilmoitettiin kesäaikaan kaikille mahdollisille leireille kokeilemaan uusia juttuja, loppukesästä kysyttiin haluaako jatkaa mitään niistä. Halusi ja ilmoittauduttiin, nyt on tosi innoissaan lajista. Onneksi se on sellainen johon ei tarvitse hirveästi panostaa välineitä tms. Toisaalta olen toiveikas, toisaalta odotan milloin se valitus taas alkaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi päättää. Jos lapsi päättää ei harrastuksia niin se on sitten niin. Väkisin puurtamisella et saa aikaiseksi mitään hyvää. Jos ainut syy jatkaa on ison kaupungin pokemonit niin mitä jos lähdette sinne isoon kaupunkiin porukalla metsästämään niin pokemoneja. Liikuntaa se on sekin. Ymmärrän, että tilanne maalla on eri kuin kaupungissa (harrastusten määrässä), mutta ei se harrastaminen anna mitään jos se ei tule omasta halusta. Jos liikunnan puute on se ongelma niin sopikaa vaikka, että jos on ensin ulkoillut tunnin saa pelata tunnin. Ajakaa porukalla pyörällä metsäpolkuja pitkin tai sitä sulista tai mitä vaan. Joku isä-poika juttu voisi olla pojalle mieluisa asia.
Ihan ensimmäiseksi olisin kyllä yhteydessä sinne seuraan, ja tarkistaisin sen mihin ryhmään lapsesi kuuluu, ja miksi.
Meidän pikku nörttipoika aikoinaan yllättäen innostuikin jääkiekosta, ja harrasti sitä monta vuotta (vaikkei ollut yhtään ns. kiekkotyyppi). Sai sieltä luistelutaidon lisäksi monta hyvää kaveria, joiden kanssa pitää vielä parikymppisenäkin yhteyttä vaikka kiekkoilu onkin jo loppunut. Eli ei siinäkään kannata omien ennakkoluulojen estää mahdollinen mukava harrastus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä jätettiin kaksi lupaavasti alkanutta harrastusta kun lapsi ei enää halunnut. Tosi paljon siinä pitää miettiä juuri sitä että harrastuksen pitäisi olla hauskaa, mutta toisaalta pitäisi oppia vähän jo sitoutumaan ja puskemaan silloinkin kun ei ole kaikista eniten kivaa. Siinä joutuu kans pohtimaan että miten paljon vanhemmat nyt haluaa tätä ja miten paljon lapsi. Meillä lapsi on vielä sellainen änkyrä että ihan tahallaan saattaa kiukutella lähtöä vaikka periaatteessa tykkäisikin. Eli otapa selvää sitten kannattaako pakottaa jatkamaan vai ei.
En sitten jaksanut enää sitä ainaista tappelua ja valitusta, silläkin uhalla että oli vain lapsen uhmaa vanhempaa vastaan ja olisi ehkä halunnutkin jatkaa. Lopetettiin, ilmoitettiin kesäaikaan kaikille mahdollisille leireille kokeilemaan uusia juttuja, loppukesästä kysyttiin haluaako jatkaa mitään niistä. Halusi ja ilmoittauduttiin, nyt on tosi innoissaan lajista. Onneksi se on sellainen johon ei tarvitse hirveästi panostaa välineitä tms. Toisaalta olen toiveikas, toisaalta odotan milloin se valitus taas alkaa...
Huokaus, niinpä. Hienoa että teidän muksu on kuitenkin edes kerran ollut innnoissaan jostain harrastuksesta edes hetken. Meillä ei sitä päivää ole vielä nähty. Ehkä joku World of Tanks -kerho muuttaisi asian :). Olen oikeasti kateellinen niille joitten lapset vaatii saada päästä johonkin lentopalloon tai jääkiekkoon. Toisaalta meitä moneksi ja lapsi on terve ja iloinen ja koulu menee hyvin ja muut osa-alueet elämässä kunnossa paitsi tää iänikuinen harrastusdilemma. Jospa sitä vain opeteltaisiin ylpeänä ilmoittamaan että harrastukseni on joku Minecraftin zombieversio. Ainakin poika nauraa itsensä sen kanssa tärviölle joka päivä pelatessaan kaverinsa kanssa tunnin verran verkon kautta. Siinä on harrastus jossa on hauskaa... Toisin kuin nää muut kokeillut. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensimmäiseksi olisin kyllä yhteydessä sinne seuraan, ja tarkistaisin sen mihin ryhmään lapsesi kuuluu, ja miksi.
Meidän pikku nörttipoika aikoinaan yllättäen innostuikin jääkiekosta, ja harrasti sitä monta vuotta (vaikkei ollut yhtään ns. kiekkotyyppi). Sai sieltä luistelutaidon lisäksi monta hyvää kaveria, joiden kanssa pitää vielä parikymppisenäkin yhteyttä vaikka kiekkoilu onkin jo loppunut. Eli ei siinäkään kannata omien ennakkoluulojen estää mahdollinen mukava harrastus.
No mä ilmoitin vetäjälle että me tullaan sillä samalla vuorolla jolloin muutkin jatkoryhmäläiset. Viestissä ei ollut kysymysmerkkiä eikä vastausta ole kuulunut :). Kun tämä ei ole sellainen juttu että olisi oikeasti joku tiivis listattu porukka jota opetettaisiin, vaan viimekin vuonna sai käydä kummassa vain vuorossa tai molemmissa harjoittelemassa. Tulkitsen tuon että meille ei ilmoitettu alkavasta toisesta harjoitusajasta (ja tämä ihan suoraan sanottiin että en ilmoittanut sinulle ja olin liian hämmentynyt kysyäkseni miksi eikä selitystäkään annettu) sen takia että saataisiin väljyyttä siihen toiseen ryhmään ja me oltiin se ensimmäisenä pois pullautettava nobody. Voi olla tietysti muitakin. Joka tapauksessa ei ole kiva mennä harkkoihin joihin ei tunne olevansa tervetullut. En usko että motivaatio riittää jatkaa oikeesti siellä aloittelijaryhmässä joten jos jatketaan sitten se on jatkoryhmässä no matter what. Asiaa hankaloittaa se että tuli juuri maksettua kausi. No joo. Kiitos että sain avautua, selvensi vähän omiakin ajatuksia ja lievensi ketutusta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä jätettiin kaksi lupaavasti alkanutta harrastusta kun lapsi ei enää halunnut. Tosi paljon siinä pitää miettiä juuri sitä että harrastuksen pitäisi olla hauskaa, mutta toisaalta pitäisi oppia vähän jo sitoutumaan ja puskemaan silloinkin kun ei ole kaikista eniten kivaa. Siinä joutuu kans pohtimaan että miten paljon vanhemmat nyt haluaa tätä ja miten paljon lapsi. Meillä lapsi on vielä sellainen änkyrä että ihan tahallaan saattaa kiukutella lähtöä vaikka periaatteessa tykkäisikin. Eli otapa selvää sitten kannattaako pakottaa jatkamaan vai ei.
En sitten jaksanut enää sitä ainaista tappelua ja valitusta, silläkin uhalla että oli vain lapsen uhmaa vanhempaa vastaan ja olisi ehkä halunnutkin jatkaa. Lopetettiin, ilmoitettiin kesäaikaan kaikille mahdollisille leireille kokeilemaan uusia juttuja, loppukesästä kysyttiin haluaako jatkaa mitään niistä. Halusi ja ilmoittauduttiin, nyt on tosi innoissaan lajista. Onneksi se on sellainen johon ei tarvitse hirveästi panostaa välineitä tms. Toisaalta olen toiveikas, toisaalta odotan milloin se valitus taas alkaa...
Huokaus, niinpä. Hienoa että teidän muksu on kuitenkin edes kerran ollut innnoissaan jostain harrastuksesta edes hetken. Meillä ei sitä päivää ole vielä nähty. Ehkä joku World of Tanks -kerho muuttaisi asian :). Olen oikeasti kateellinen niille joitten lapset vaatii saada päästä johonkin lentopalloon tai jääkiekkoon. Toisaalta meitä moneksi ja lapsi on terve ja iloinen ja koulu menee hyvin ja muut osa-alueet elämässä kunnossa paitsi tää iänikuinen harrastusdilemma. Jospa sitä vain opeteltaisiin ylpeänä ilmoittamaan että harrastukseni on joku Minecraftin zombieversio. Ainakin poika nauraa itsensä sen kanssa tärviölle joka päivä pelatessaan kaverinsa kanssa tunnin verran verkon kautta. Siinä on harrastus jossa on hauskaa... Toisin kuin nää muut kokeillut. Ap
Täällä sama. Lapsen kiinnostuksen kohteet ei mene yksiin harrastusvaihtoehtojen kanssa. Jos olisikin joku tekniikkakerho tai rakentelukerho, niin voisi innostua. Tai en tiedä sittenkään, kun on enemmänkin sellainen itsenäinen tekijä. Hän kiinnostuu siitä mistä kiinnostuu. Jos hän saa itse keksiä ja tehdä asioita oman päänsä mukaan, niin se on ok. Mutta on tosi vaikea tehdä ennalta määrättyjen ohjeiden mukaan jotain. Taitaa kulua koulussa kaikki se ohjeiden mukaan tekemisen energia, koska ei halua mennä yhtään mihinkään harrastuksiin. Touhua kyllä riittää, ei istu tietokoneen ääressä (ainalaan vielä). Ei ole esim. joukkuelajeissa yhtään kotonaan. Jaksaa jonkun aikaa, mutta sitten kyllästyy.
Jospa sitä vain opeteltaisiin ylpeänä ilmoittamaan että harrastukseni on joku Minecraftin zombieversio. Ainakin poika nauraa itsensä sen kanssa tärviölle joka päivä pelatessaan kaverinsa kanssa tunnin verran verkon kautta. Siinä on harrastus jossa on hauskaa... Toisin kuin nää muut kokeillut. Ap[/quote]
Ongelma on siis se, että sinun pitää opetella sanomaan, että lapsesi ei harrasta mitään tai harrastus on minecraft? Se ei ole sinun harrastuksesi, se ei ole sinun elämäsi.
Vierailija kirjoitti:
Jospa sitä vain opeteltaisiin ylpeänä ilmoittamaan että harrastukseni on joku Minecraftin zombieversio. Ainakin poika nauraa itsensä sen kanssa tärviölle joka päivä pelatessaan kaverinsa kanssa tunnin verran verkon kautta. Siinä on harrastus jossa on hauskaa... Toisin kuin nää muut kokeillut. Ap
Ongelma on siis se, että sinun pitää opetella sanomaan, että lapsesi ei harrasta mitään tai harrastus on minecraft? Se ei ole sinun harrastuksesi, se ei ole sinun elämäsi.
Ei vaan poika saa opetella. Kyllähän hänkin on sen huomannut että vähän väliä joku kysyy innokas ilme kasvoilla häneltä että mitä harrastat. Ja kun pelaaminen on nyky-yhteiskunnan mörkö, niin... Ja kyllä mä rehellisesti joudun myös tunnustamaan että minusta on kurjaa tunnustaa että lapsi harrastaa pelaamista. Toisaalta ymmärrän myös että meillä on kaikki hyvin eikä tää niin vakavaa ole. Vähän nyt vain on tavallista enemmän harmittanut tää asioiden käänne tässä jutussa. Mutta nyt palaan sorvin ääreen... Ap
Olipa sitten eri jännää miettiä, että mikä harrastus on kyseessä. Mielestäni teidän kannattaisi tehdä sellainen juttu, että otatte jonkun välineen, menette jonnekin ja teette sillä jollakin jotakin jonakin aikana.
Lopettakaa jos lapsi tahtoo, turhaa tuo on väkisin