Minusta ei kuulemma ikinä olisi uskonut että olen masentunut.

Ei näy, koska tiettyyn pisteeseen asti ihminen kykenee peittelemään sitä sisäistä helvettiään. Ei kaikki masentuneet todellakaan ole työkyvyttömiä paskaisessa kämpässä päivät pitkät makaavia. Toisilla kulissit pysyy yllä.

Ei, ei se aina näy ulospäin.

Ei kukaan tiedä / usko minun sairastavan vakavaa masennusta. Töissä olen iloinen ja keskustelen muiden kanssa. Koton on sitten aivan toisin. En pysty tekemään yhtään mitään.

Minusta ei näkynyt. Menin lääkäriin fyysisten oireiden vuoksi ja kuulin lopulta kahdelta asiantuntijalta kärsiväni vakavasta pitkäaikaisesta masennuksesta. Yllätyin itsekin ja panin lääkäreille vastaan. Paraneminen lähti liikkeelle, kun tila oli tunnistettu. Selvisin lopulta ja olen ollut ihan kunnossa tuon jälkeen jo parikymmentä vuotta.

Tällä palstalla minut teilattiinkin kokonaan, kun kerran otin kantaa juuri tähän oireiden näkymiseen: en kuulemma millään voinut olla vakavasti masentunut tai ollenkaan masentunut, kun pystyin nousemaan sängystä, olemaan itkemättä ja käymään töissä; olin siis valehtelija, ja myös erikoislääkärit olivat valehtelijoita. Olen edelleen aika hämmästynyt siitä raivosta, jolla kyökkipsykologit hyökkäsivät kimppuuni.

Ei se varmaan näy, ainakaan oikein.

Itse taas olen se, jolta tullaan esim. juhlissa tai baarissa kysymään, "miksi sä olet noin masentunut", ja muutenkin joissain tilanteissa jotkut tuntuvat välttelevän, "ettei masennus ja negatiivisuus tartu". Vaikea selittää, mutta perusolemukseni kai on sellainen, plus olen introvertti.

Sitten taas joitakin pidetään rempseinä seuraihmisinä ja haluttuna seurana, vaikka nämä oikeasti vetävät lääkkeitä päästäkseen edes sängystä ylös.

Ei mua kyllä sinänsä haittaa, että en tarvitse lääkkeitä, mutta onhan se vähän epäreilua dopingia joillekin :D:D:D

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan tiedä / usko minun sairastavan vakavaa masennusta. Töissä olen iloinen ja keskustelen muiden kanssa. Koton on sitten aivan toisin. En pysty tekemään yhtään mitään.

Samanlaista. Nyt jouduin jäämään sairaslomalle, ja päätin sitten kertoa avoimesti ja kaikki ihan ihmeissään. Jopa epäillen.

Töissä vaan on se eri "rooli" kai päällä, ja sen avulla jaksaakin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei se varmaan näy, ainakaan oikein.

Itse taas olen se, jolta tullaan esim. juhlissa tai baarissa kysymään, "miksi sä olet noin masentunut", ja muutenkin joissain tilanteissa jotkut tuntuvat välttelevän, "ettei masennus ja negatiivisuus tartu". Vaikea selittää, mutta perusolemukseni kai on sellainen, plus olen introvertti.

Sitten taas joitakin pidetään rempseinä seuraihmisinä ja haluttuna seurana, vaikka nämä oikeasti vetävät lääkkeitä päästäkseen edes sängystä ylös.

Ei mua kyllä sinänsä haittaa, että en tarvitse lääkkeitä, mutta onhan se vähän epäreilua dopingia joillekin :D:D:D

Muistan joskus nuorempana minua usein syytettiin siitä että olen vaikeasti lähestyttävä, jotenkin "ylpeän oloinen" kuulemma, kun olin ajatuksissani. Varmaan niihin aikoihin alkoi se sellainen sosiaalinen pirteys, eli mitä tossa aloitusviestissäkin kuvasin, kun olin altis toisten mielipiteille enkä halunnut että minusta ajatellaan että kuljen nokka pystyssä tms.

Ap

Ei minunkaan masennuksesta tiedä edes oma mieheni. Kuulostaa hullulta, mutta olen ollut masentunut lähes koko sen ajan, kun ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä (melkein 20v), niin hän ei tiedä/muista sitä toisenlaista minääni. En koskaan puhu hänelle masennuksestani. Vain yksi ystäväni tietää miten mustaa sisälläni välillä on.

Vierailija kirjoitti:

Ei minunkaan masennuksesta tiedä edes oma mieheni. Kuulostaa hullulta, mutta olen ollut masentunut lähes koko sen ajan, kun ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä (melkein 20v), niin hän ei tiedä/muista sitä toisenlaista minääni. En koskaan puhu hänelle masennuksestani. Vain yksi ystäväni tietää miten mustaa sisälläni välillä on.

Minä olen käynyt läpi elämääni ja olen ollut masentunut teini-iästä lähtien. Vasta n. 35-vuotiaana hakenut apua. Se on kuulunut aina elämääni, sellainen paha olo, unettomuus, synkkyys. Välillä läikkyy yli .. niinkuin nyt ja tarviin lepoa. Yleensä kyllä suoriudun mistä vaan vaikka hampaat irvessä.

Ap