Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pomoni kävi työkaapillani poissa ollessani ja "lainasi" sieltä jotakin lupaa kysymättä

Vierailija
17.09.2016 |

Työskentelen avokonttorissa, jossa minulla on oma sermein eristetty työtilani. Tuossa tilassa on kaappi, jossa säilytän työjuttujen lisäksi joitakin omia tavaroitani työpäivän aikana. Eilen lähdin töistä aikaisemmin, ja pomoni ilmeisesti ajatteli, etten tule enää takaisin. No menin kuitenkin takaisin ja huomasin, että kaapistani puuttui jotain, joka oli siis firman omaisuutta, mutta minun käyttööni annettu. Kysyin työkaverilta, tiesikö hän, kuka tuota kyseistä tavaraa oli tarvinnut, ja hän sanoi, että esimiehemme. En tiedä oliko hän ajatellut palauttaa k.o. tavaran maanantaina ennen kuin palaan töihin, vai jättää vain palauttamatta. Kyseinen tavara on siis sellainen, jonka varmasti olisi saanut lainattua usealtakin ihmiseltä ihan kysymällä. Ja kaappi on lukittava, mutta avaimet ovat hukassa En oikein tiedä mitä ajattelisin, joten kysynkin teiltä neuvoa. Toimiko pomoni oikein? Vai onko työtilassa oleva kaappi mielestänne jokaisen omaa aluetta, josta ei "lainailla" mitään? Miten toimisitte tässä tilanteessa?

Kommentit (16)

Vierailija
1/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielipiteitä?

Ap

Vierailija
2/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaappi on firman kaappi ja tavarakin. Ei sinun. Miksi pidät työpaikalla omia tavaroita? Et saa tehdä sitä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei työpaikalle aleta rakentelemaan mitään privaattialueita.

Vierailija
4/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ellei erikseen ole sovittu, että kyseessä on henkilökohtaisten tavaroiden kaappi, mielestäni esimies saa lainata sieltä työpaikan omaisuutta. Ja henkilökohtaisten tavaroiden kaapissa ei ehkä pitäisi säilyttää työpaikan tavaroita.

Vierailija
5/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työpiste ja kaappi on firman, ei sinun

Vierailija
6/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun mielestä tuo olisi ihan ok.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli minusta ihan asiallista. Firman tavara ja pomo tarvitsi sitä ja sinä et, kun olit lähtenyt ajoissa. Sun ajatus on outo.

Vierailija
8/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ihmeen salaisuuksia säilöt FIRMAN kaapeissa? Omat kamat laitetaan käsilaukkuun ja pidetään kotona

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos esimies lainasi turvakenkiä, kuulokkeita, kypärää tms. joiden osalta oletat olevasi ainoa esineen käyttäjä, niin minusta siitä pitäisi vähintään ilmoittaa jälkikäteen.

Vierailija
10/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelma tulee siitä että on mahdoton yhtälö tuo että  kaappi olisi samaan aikaan sekä auki että lukossa sekä käytännössä että mielikuvissa. Elikkä pitää valita jompikumpi. 

Faktat sanoo että kaappi on avoin ja kaapissa on firman omaisuutta jota firman työntekijät käyttää. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos mielipiteistä. Jollekin vastaajalle, joka kirjoitti, että "omat kamat laitetaan käsilaukkuun ja pidetään kotona": Kirjoitinkin aloituksessani, että kaapissa on omia tavaroitani TYÖPÄIVÄN AJAN, juurikin laukku ja siellä olevat tavarani. Säilytän kaapissa myös firman puhelinta jota en vie kotiin, joten senkin voisi kai sitten kuka tahansa sieltä ottaa ja soitella vaikka Kiinaan, ja minä saisin syyt niskoilleni?

Ap

Vierailija
12/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

OT, lähdit töistä aikaisemmin, mutta palasit sinne, miksi?

Kyllä pomo saa lainata firman tavaroita. Miksi oletat, että teki sen salaa, kun epäilit, että palauttaa ennen paluutasi? Voihan olla, että palauttaa maanantaina, kun olet paikalla.

Firman puhelimella voi soittaa vaikka Kiinaan, etkä joudu siitä syylliseksi, sillä voithan todistaa, ettet ko aikana ole ollut töissä, kun puhelinta on käytetty. En vain usko, että enää kukaan ei suojaa puhelinta millään koodilla, paitsi näemmä sinä, jos puhelinta voisi joku muu käyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi kauheeta. Mä olen lainannut jopa työkaverin henkilökohtaisia tavaroita, ihan sen henkilökohtaisesta pukukaapista. :)  Mm.lankaa ja neulaa (sillä on sellainen matkaompelutarvikepakkaus), kun on irronnut nappi villatakista kesken työpäivän ja sitten särkylääkettä, jos itsellä ei ole ollutkaan laukussa. Olen kyllä aina jälkeenpäin kertonut ja palauttanut tilalle esim. särkylääkkeen, ompelulankaa en ole vielä palauttanut. :)

Työkaverini on myös joskus lainannut mun kaapista terveyssiteitä, kun menkat alkanut yllättäen kesken työpäivän. Meillä ei siis ole pukukaapit lukossa, koska ei me säilytetä niissä mitään arvoesineitä, ihan tavallisia arjen tarvikkeita vain.

Vierailija
14/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ei kaappia ole annettu henkilökohtaisen tavaran säilytykseen (tyyliin pukukaappi), niin ihan ok toimintaa. Pomo varmaan ajatteli, että koska et oo paikalla et ainakaan tavaraa tarvi, joten hyvä sulta lainata.

Jos joku lainais töissä mun laatikosta tavaraa en niin en välittäis (kuhan ei hukkais). On siä kyl omaaki tavaraa kuten nessuja, purkkaa, välipalaa, mutta ei haittaisi silti vaikka sieltä työnantajan omaisuutta lainais.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ihmettä teet sillä tiedolla miksi palasin työpaikalleni? :o

Ap

Vierailija kirjoitti:

OT, lähdit töistä aikaisemmin, mutta palasit sinne, miksi?

Kyllä pomo saa lainata firman tavaroita. Miksi oletat, että teki sen salaa, kun epäilit, että palauttaa ennen paluutasi? Voihan olla, että palauttaa maanantaina, kun olet paikalla.

Firman puhelimella voi soittaa vaikka Kiinaan, etkä joudu siitä syylliseksi, sillä voithan todistaa, ettet ko aikana ole ollut töissä, kun puhelinta on käytetty. En vain usko, että enää kukaan ei suojaa puhelinta millään koodilla, paitsi näemmä sinä, jos puhelinta voisi joku muu käyttää.

Vierailija
16/16 |
17.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mietitääs toisinpäin: Menisittekö itse ottamaan esimiehenne huoneesta hänen kaapistaan jotakin firman tavaraa?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yksi kolme