Miten te yh:t jaksatte?

Helisemässä yhden taaperon kanssa? Hohhoijaa.

Mulla kolme lasta ja alkoholisti mies. Ihan olen käytännössä yh ja pakko jaksaa! Mielummin ottaisin sen taaperon, kun eri ikäkriiseissä kamppailevat riehuvat lapset.

En mä jaksakaan. Teen n. 15h työpäiviä ja apua en saa keneltäkään. Lapset on onneksi jo teinejä, mutta ovat joutuneet ekalta luokalta asti pärjäämään yksin. Rahat on koko ajan tiukilla, en ehdi nukkumaan töiden ja kotitöiden lomassa kuin 4h yössä ja taas sama seuraavana päivänä uudestaan. Välillä menee monta päivää, etten edes nää lapsia hereillä, ne nukkuu kun lähden töihin ja nukkuu kun tulen töistä.

Kyllähän sitä ihminen jaksaa, kun vaihtoehtoa ei ole. En sano, etteikö pikimustia epätoivon hetkiäkin olisi matkan varrelle mahtunut, päiviä jolloin ei pysty muuhun kuin selviytymään minuutin kerrallaan eteenpäin. Mutta selvitty on. Kompromisseja on tottakai pakko tehdä, ensimmäiseksi pitää sisäistää että on turha haihatella sitä mitä ei kerta kaikkiaan ole eli omaa aikaa tai apua. Jos näiden kaipuuta jää vatvomaan, katkeroituu ja rikkoo itsensä. Toisekseen on ihan sama kenellä on kenenkin vaatteet, jos ne ei putoa päältä :D

Saan lasten isovanhemmilta apua äärimmäisessä hädässä, eli jos joltain lapsista on vaikka murtunut jalka niin ovat katsoneet muita sen aikaa että saadaan sairaalareissu hoidettua.

Jäin kolmen lapsen totaaliyh:ksi kuusi vuotta sitten kun nuorimmainen oli 10 kk ja vanhin 6 v.

Vierailija kirjoitti:

En mä jaksakaan. Teen n. 15h työpäiviä ja apua en saa keneltäkään. Lapset on onneksi jo teinejä, mutta ovat joutuneet ekalta luokalta asti pärjäämään yksin. Rahat on koko ajan tiukilla, en ehdi nukkumaan töiden ja kotitöiden lomassa kuin 4h yössä ja taas sama seuraavana päivänä uudestaan. Välillä menee monta päivää, etten edes nää lapsia hereillä, ne nukkuu kun lähden töihin ja nukkuu kun tulen töistä.

Voi sentään... Voimia.

Mietin tänään samaa asiaa!

eräs ystäväni (23-vuotias) ei ole vielä käynyt armeijaa, ja utelin syytä tähän. Hän totesi käyvänsä armeijan vasta sitten, kun hänen tuleva vaimonsa (ei tällä hetkelle seurustele) saa joskus vauvan. Syynä kuulema se, että tällöin kai saa osan vauvan tarvikkeista ilmaiseksi.

Totesin, että minä kyllä en olisi ensimmäistä puolta vuotta vauvan "yh-äitinä", vaikka kuinka saisi sitten lastenvaunut melkein ilmaiseksi. Varmasti raskasta hoitaa heräilevää lasta yksin yöt ja päivät.

Toisaalta olen vasta 22-vuotias enkä kai ymmärrä mistään mitään - varsinkaan vauvoista -, mutta vauvan/lapsen hoitaminen yksin kuulostaa aika rankalta.

Tsemppiä kaikille yksinhuoltajille ja muillekin, oli raskasta tai ei :)

Vierailija kirjoitti:

Helisemässä yhden taaperon kanssa? Hohhoijaa.

Arvasin, että tähän joku tarttuu. Olen helisemässä lähinnä kotitöiden kanssa. En saa tehtyä asioita niin hyvin kuin haluaisin tai tehtyä ruokaa ajatuksella, kun lapsi roikkuu kintussa kiinni. Ilmeisesti lapsi vähän oireilee isän reissua ja on aivan tarrana minussa kiinni. Tiedän, että kuulostahaan tämä vähän turhalta valitukselta ja en nyt ihmeemmin valitakaan, kun oikeasti en ole yksin ja meillä kaikki hyvin. Useasti olen vaan teitä yksinhuoltajia miettinyt tämän viikon aikana. ap

Kiitos kysymästä, rehellisesti sanottuna yleensä jaksan oikein hyvin, toisinaan tulee huonompia kausia.

Minulla on kuitenkin vain yksi lapsi ja todella läheinen ja auttava tukiverkosto, jonka avulla arkeni on yleisesti ottaen melko mutkatonta.

Asennoituminen ja asioiden tarkka suunnittelu on myös ratkaiseva tekijä jaksamisessa. Kaikki lähti siitä, että tiedostin sen että minä en työpäivän jälkeen huilaa ja piste. Hoidan asioita, lasta ja olen läsnä hänelle ja sillä selvä. Sen sijaan olen oppinut panostamaan vapaa-aikani laatuun. Kun lapsi on nukkumassa niin teen itselleni mieluisia asioita ja jätän huolet taka-alalle.

Parina iltana viikossa teen ruokia valmiiksi ja myös pakastimeen, jotta työpäivän ja lapsen hoitopäivän jälkeen aikaa ei tuhraantuisi kohtuuttomasti ruuanlaittoon. Myös kauppa-asiat hoidan samalla periaatteella, eli en käy kaupassa päivittäin, vaan suunnittelen viikoksi ruoka-asiat ja hoidan ne kerralla.

Kotia hoidan sitä mukaan kun tekemisestä sekaantuu ja lapsi on usein touhussa mukana. Meille ei siis kerry kaaosta. Kaaos aiheuttaa stressiä. Kaikki ylimääräinen ja turha stressi pitää oppia välttämään. Kotia pitää vaan oppia hoitamaan niin että asiat rullaa.

Lopuksi voin todeta, että oikeastaan parisuhteessa eläminen oli vaikeampaa. Kumppanivalinta meni ehkä pahasti pieleen, mutta olen oppinut yksinhuoltajana ollessani paljon asioita elämänhallinnasta ja omasta itsestäni. Tällä hetkellä en edes parisuhteeseen alkaisi, mutta se on sitten toinen juttu.