Mitä tunnet silloin kun teet jotain asiaa viimeistä kertaa tai olet jossain viimeistä kertaa?
Onko näille kokemuksille mitään yhteistä tunnetilaa? Esimerkiksi peruskoulussa se legendaarinen viimeinen oppitunti (itse en ole ihan varma mikä niistä oli se viimeinen mutta jok.tap. muistan koko viimeisen viikon) tai todistuspäivänä ne viimeiset askeleet koulurakennuksessa. Tai vihoviimeinen päivä kesätöissä. Tai kollektiivisesti koko kansaa koskettavasti viimeinen kerta kun Tarja Halonen oli presidenttinä Linnan juhlissa.
Itse en ole osannut tällaisista nauttia, ja kadehdin heitä jotka ovat aina ihan fiiliksissä euforiassa kun jotain tapahtuu viimeistä kertaa. Miten te näistä nautitte? Mitä tunnette silloin?
Kommentit (11)
Kun Halonen oli viineistä päivää pressana fiilis oli uskomaton. Painajainen on lopultakin ohi.
Helpotusta, että selvisin ja vähän sellainen epätodellinen olo että täälläkö olen pyörinyt töissä monta viikkoa.
Se oli ihana tunne, kun panin viimeistä kertaa. Kevyt ravistus, ja se oli sitten siinä.
Enpä oikeastaan paljon mitään, riippuu ihan tilanteesta. Voi olla helpotus, tai sitten ahdistus että mitäs nyt tämän jälkeen. Tai sitten "whatever". Muistan kyllä itsekin koulussa ja rippileirillä kun muut olivat niin fiiliksissä ja haikeina että kun nyt loppuu ja olipa ihanaa ja plää plää, itse olin vaan onnellinen että se loppui.
Armeijasta lähtiessä puhdasta iloa päästä pois vankilasta, jota en ollut ansainnut sukupuolenikaan takia.
Vierailija kirjoitti:
Kun Halonen oli viineistä päivää pressana fiilis oli uskomaton. Painajainen on lopultakin ohi.
Mifä farkoifat?
Oikeasti. Sen tuntee, hyvästit sanomatta, itkettää etukäteen.
Riippuu asian tärkeydestä ja merkittävyydestä itselle. Voi olla helppo tilanne tai pitkäksi aikaa alakuloa tuova,mielessä vilisee mukavia asioita ja muistoja, kaipuuta. Aina kuitenkin on selvitty eteenpäin.
Helpotusta tai haikeutta, tilanteesta riippuen.
Helpotti ja itketti kun laitoi vanhan kotioven kiinni. Pysähdyin portaille ja ihailin maisemia vielä kerran. Tuttujahan ne olivat.
Kävelen tovin bussiasemalle ja jätin kotikaupungin taakseni. Siitä on nyt 11 vuotta.
Aika harvoin tietää varmasti, että tämä oli nyt viimeinen kerta, tuo koulun päättyminen on tietty sellainen. :) Mutta muuten vasta myöhemmin tajuaa, että ahaa, sekin vaihe on jo ohitse elämästä.