Kuvaile synnytyskipua

Tosi vaikea kuvailla, koska mulla se on unohtunut nopeasti, varsinkin toisen synnytyksen jälkeen. Toisessa synnytyksessä mulla tuntui sellaista hermokipua häpyluun liitoksessa, se on jäänyt mieleen, mutta se varsinainen selkään, reisiin ja vatsaan ottava supistuskipu on unohtunut multa täysin!

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAGGGGGGGGGGGHHHHHHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Kuin suonenveto, mutta kattaa selän, vatsan ja reidet ja on 100 kertaa voimakkaampi.

Onko kellään muulla tätä, että ei muista, miltä se kipu tuntuu?

En tosiaan muista miltä supistuskipu tuntui. Muistan vain sen, että kun supistus nousi niin koko keho tärisi ja teki mieli vetää kippuraan. Vaikka ilokaasusta ei ollut hyötyä kipuun, se auttoi hengittämään paremmin ja syvään.

Täällä sattui vain lonkkiin. Polttoja tuli pariin kertaan. Positiivinen kipu, kerralla ei kestänyt kauaa.

Periaatteessa samalta kuin menkkakivut, mutta voimakkaampia vain (parhaimmillaan mulla huiteli supistuskayrä kakkosen kanssa jossain 150, silloin kyllä ilman spinaalia/epiduraalia varmaan koko osasto kuuli sen, tosin en ollut ainoa huutaja).

Kipukokemus on subjektiivinen. 

Aaltomaisesti koveneva ja laantuva kipu joka tuntui minulla selässä , mahassa ja sisukaluissa, ihan kuin kaikkea revittäisiin kahtia, pahimmillaan avautumisvaiheen lopussa.Onneksi se unohtuu.

Alaselässä, vatsalla, reisissä, vaginassa tuntuva jomottava menkkakipu mutta potenssiin tuhat. Se tulee jaksoissa eli supistuksina, eli välissä saa onneksi levätä.

Esikoisen synnytyksessä (luomusti alkanut) kipu oli siedettävää ja pärjäsin ilokaasulla ja hengitystekniikoilla.

Kuopuksen synnytys käynnistettiin oksitosiinitipalla ja kipu oli mielestäni n. kolmannesta supistuksesta saakka sietämätöntä. Ei auttanut ilokaasu, ei rentoutuminen, ei hengitystekniikat... Sain jossain kohtaa onneksi epiduraalin ja siitä aukesi taivas. Kuin myös kohdunsuu -> kroppa rentoutui varmaan sen verran että synnytys pääsi etenemään sitten jo vauhdilla.

En osaa kuvailla sitä. Supistukset ennen kuin sain epiduraalin tuntuivat selässä ja vatsassa ja vetäydyin vain niin kippuraan kuin ison mahan kanssa pääsi ja vaikeroin.

Olin pelännyt epiduraalia, isoa neulaa selkään, mutta en edes tuntenut kuin pistettiin.

Olin taivaassa kun kivut loppuivat, ja synnytys etenikin sitten niin nopeasti että kahdessa.ekassa synnytyksessä ponnistusvaihe olikin kivuton.

Kolmaneesa kätimö puhui koko ajan epidutaalia vastaan toistuvista pyynnöistäni huolimatta, sain kohdunkaulanpuudutteen mikä ei auttanut mitään, hengitin sitten vain ilokaasua non-stop kunnes tunsin kivujen läpi järkyttävän paineen, kuulin jonkun huudon, tajusin että se olen minä, hiljenin, maailma räjähti, sitten kuulin jo vauvan itkun.

Kätilö ehti huoneeseen vasta vauvan synnyttyä vaikka mies painoi kutsunappia heti kun aloin huutamaan.

Onneksi tuli niin nopeasti läpi, en ymmärrä miten toiset selviää pitkästä ponnistusvaiheesta ja siitä olosta.

Onko täällä joku ammatikseen alapeukuttava? Vai mitä alapeukutettavaa näissä vastauksissa voi muka olla?

Tuskissani ajattelin, että niin hullu en voi olla, että tulisin synnyttämään toista kertaa, Parin vuoden päästä löysin, itseni samassa tilanteessa, tuli kuitenkin hätäsektio. Pääasia, että on nyt terveet lapset...

Joo niin kuin lihaskouristus/suonenveto (samasta asiasta periaattessa kyse) mutta pahempi.

Ekalla kerralla pelottaa, kun ei tiedä mitä on edessä.

Toisella kerralla pelottaa, kun tietää mitä on edessä.

Kolmannella kerralla ei voi muuta kuin itseään syyttää, että taas on itsensä siihen huoneeseen hommannut.😝

Neljättä ei tule.

Supistukset tuntui minulla kuin joku olisi valtavalla voimalla puristanut ja väännellyt kohtua.. Ja se heijastui myös alaselkään. Lisäksi kuin oltaisiin puukkoja työnnetty nivusista läpi.

Ponnistusvaihe tuntuu kuin yrittäis ulostaa kokonaista vesimeloonia.

Minusta tuntui kuin olisin tulivuori, jonka sisällä on käynnissä jokin purkaus, maanjäristys ja samalla mannerlaatat erkanevat. Siltä se tuntuu.

Tuo valtava menkkakipu selässä yms. on kyllä myös havainnollisesti ja hyvin sanottu :)

Minua auttoi käveleminen ja lämmin vesisuihku alaselkään. Ilokaasukaan ei paha ollut. Ehkä käveleminen auttoi siihen, että synnytys eteni hyvin ja aika nopeasti. En sietänyt paikoillaanoloa enkä toisten ihmisten puheääniä, hämärä suihkuhuone oli todella hyvä!

Vierailija kirjoitti:

Ponnistusvaihe tuntuu kuin yrittäis ulostaa kokonaista vesimeloonia.

Jep, ja kun sen se vesimeloni puristuu ulos emättimen aukosta ja liha repeää, niin tunne on sellainen helvetillinen kirvelevä kiristys.

Vähän kuin saisi lyhtypylvään kuivana kakkoseen.

Menkkamaiset kivut potensiin tuhat täälläkin ja lisäksi ponnistusvaiheen lähestyessä ja ponnistusvaiheessa sellainen olo että lonkat ja häntäluu hajoaa, kovempi kipu kuin supistukset. Onko muilla ollut? Harvat puhuu, että luihin on sattunut. En tiedä onko anatomiassani jotain vikaa tai lasten koossa (yli neljä kiloisia), mutta tuntui etteivät ulos mahdu ja ponnistamista joutui pidättämään kun tuntui, että jotai tosiaan hajoaa. Häntäluu jäi toisesta synnytyksestä vuodeksi kipeäksi. Synnytystapaarvio tehty molemmissa ultralla ja sanottu, että luiset rakenteet itsellä ok ja kokoa on itselläkin hyvin, mutta jotain häikkää tuntui silti että oli. Muita samoilla tuntemuksilla?