Oletko koskaan pysynyt jonkun kaverina säälistä?
Vaikka oikeasti et itsesi takia haluaisi kaveerata hänen kanssaan?
Kommentit (8)
No en! Joskus olen kyllä kaveerannut ihmisen kanssa, joka ei ensisilmäyksellä vaikuttanut oikein omalta tyypiltä, mutta yleensä nämäkin ovat kyllä pidemmän päälle olleet ihan hyviä tyyppejä. Yksi aivan yltiötylsä nainen tosin onneksi jäi vanhalle työpaikalle. Oli tosi väsyttävää seuraa, koska ei puhunut muista aiheista kuin lapsistaan ja niiden harrastuksista.
En. En itsekään halua, että kukaan olisi kaverini vain säälistä. Sen verran selkärankaa ja toisen kunnioitusta pitää löytyä, ettei ala teeskentelemään.
Oon, säälin + olosuhteiden pakon yhdistelmästä, kyllä.
Tälläkin hetkellä on yksi työkaveri, joka alkuun vaikutti ihan kivalta. Asutaan samalla suunnalla ja ollaan kuljettu työmatkoja välillä yhdessä riippuen mihin aikaan mennään ja päästään töistä. Tämä kaveri on paljastunut erittäin ilkeäksi, tuomitsevaksi, itsekkääksi jne. Itse ei tunnista näitä piirteitä itsessään, vaan aidosti ihmettelee kuinka hänellä ei ole suosiota työporukassamme. Ei muakaan hänen seuransa tarkemman tutustumisen jälkeen enää innosta, mutten raaski häntä hylätä, kun on valittanut mulle miten niin moni hänen ystävänsä on hylännyt ja miten yksinäinen hän on yms. Tiettyä etäisyyttä pidän häneen kyllä, eli en kaveeraa niin tiiviisti kuin mitä hän haluaisi ja minään sydänystävänä en häntä todellakaan pidä, vaan kaveeraan juuri säälistä yms. :(
Aiemminkin olen työpaikan reppanoiden kanssa kaveerannut, mutta se ei ole ollut pelkästään säälistä, vaan mukana on ollut aito auttamisen ja ilahduttamisen halua ja halu tutustua siihen tyyppiin. Tämän nyt kuvioissa olevan työkamun kanssa mua ei oikeasti kiinnosta koko tyyppi.
Ja ajoittain sisarukseni kanssa olen ollut yhteyksissä säälistä ja velvollisuudentunnosta, vaikka hänen rankkoina aikoinaan yhteydenpito on vain syönyt mun voimia, ei antanut itselleni mitään.
Olen, eikä kyse ole teeskentelystä, vaan siitä, että olen inhimillinen ihminen ja minulla on varaa vähän luuserimpiinkin kavereihin.
Mulla on yksi opiskelukaveri, joka on tosi rasittava ja hankala tyyppi. Äärivihreä, eläinsuojelija, vegaani, vastustaa eläintenpitoa,, autoilua, maataloutta, teollisuutta, yksityisomistusta, kansallisvaltioita ja muuta sellaista. Höpöttää koko ajan näitä juttujaan ja mielipiteitään, joten kukaan meidän opiskelijoista ei halua olla tekemisissä hänen kanssaan. Minä sitten säälistä olen hänen fb-kaveri, käydään kahvilla ja syömässä joskus (mikä on hirmu vaikeaa, koska hän ei halua eettisistä syistä syödä melkein mitään). Olen kerran jopa auttanut häntä liimaamaan eläinsuojelutarroja kaipungilla, kun niitä tarroja oli vino pino hänen liimattavana. Eli joo, säälistä ollaan kavereita.
En. Itsekään en haluaisi tulla kohdelluksi siten. Sen sijaan ystävyydet, tuttavuudet ja muut suhteet voi lopettaa myös siististi, ettei kenellekään tule paha mieli. On ikävää menettää kasvonsa täysin.
Vierailija kirjoitti:
Olen, eikä kyse ole teeskentelystä, vaan siitä, että olen inhimillinen ihminen ja minulla on varaa vähän luuserimpiinkin kavereihin.
Eikö luuserimman kaverin kaveri voi olla ihan vaan siksi, että hän on kiva kaveri ja hänen kaverinaan haluaa olla? Eli muista syistä kuin säälistä? On mullakin kavereissa päihdeongelmaisia, työttömiä jne, mutta en mä ole heidän kaverinsa säälistä vaan siksi, että he ovat mukavia ihmisiä.
t. Nro 3
Jonkun aikaa kyllä nuorempana, sitten oikein tylysti lopetin yhteydenpidon. Siitä on nolo olo vieläkin.