Millaisia Haitallisia Ihmissuhteita SINULLA ON OLLUT? Kokemuksia, kiitos!

Elämän varrella ollut useampi manipuloiva kaveri, nuorempana olin niin hyväuskoinebän ja kiltti..asuttuani vuoden ulkomailla ja palattuani näin kaiken uusin silmin. Kun tälläinen kiusaamis- tai manipulointitilanne tuli, annoin kuulua ja pistin välit poikki. Olen voinut huomattavasti paremmin ilman myrkyllisiä ihmisiä!

Itsetuntoon kiusaaminen on vaikuttanut ja monen asian tajusin vasta aikuisena. Nyt olen entistä vahvempi

Minut on kasvatettu rosakori-kynnysmatoksi.

Kaikista muista huonoista ihmissuhteista olen päässyt eroon kohtuullisen helposti vain lopettamalla yhteydenpidon ja sillä ettei minulla ole aikaa, paitsi siitä joka minut kasvatti.

Hänen kanssaan on nyt menossa uuden opettelu. En ole enää pariin kuukauteen suostunut ottamaan vastaan sitä päivittäistä pahojen asioiden oksennusta jonka olen tähän asti saanut päälleni joka päivä. Paljon tähän auttaa se että en enää vastaa puheluihinsa ja tapaan häntä vain sukujuhlissa.

Kyllähän nämä ihmiset tästä ovat suuttuneet, mutta pakkohan minun on oma terveyteni ja mielenterveyteni asettaa etusijalle.

Ihmissuhteissa just roskis/ovimatto. Olen liian avoin ja sinisilmäinen, kun joku vakuuttaa ystävyyttään. Niitä, kenen ystävä haluaisin olla, on hyvin harvakseen. Siksi tuntuu aina pahalta.

Voi apua. Niitä on ollut niin paljon. Lapsuudenkodissa opittuja malleja käytin "ystävien" ja puolisoidenkin kanssa, joten olin ihan ehta kynnysmatto. Minulla on aina ollut tarve olla "hyvä tyyppi" ja pidetty, keinolla millä hyvänsä (=itseni kustannuksella). Ostin ystäviä itselleni, siis ihan ostamalla heille vaatteita, karkkia, yms. ja antamalla rahaa. En pitänyt puoliani, en tuonut omia mielipiteitä esille, en sanonut koskaan EI. Houkuttelin hyväksikäyttäjiä lähipiiriini omalla käytökselläni. Otin vastaan kaiken paskan, mitä näiltä "ystäviltäni" sain, koska sekin oli huomiota. Ja koin kyllä ansaitsevani sen kaiken. Kun tarpeeksi sanotaan "voi v**** sä oot TYHMÄ", sitä alkaa itsekin uskoa siihen. Neitsyys meni, kun en uskaltanut sanoa EI. Tai oikeammin, en kokenut olevani oikeutettu siihen. Koettu on parisuhdeväkivalta, niin henkinen kuin fyysinenkin. Käänsin aina vaan toisen posken, koinhan ansainneeni sen kaiken. Lopulta sitten naksahti päässä, jouduin psykoosiin ja minut kärrättiin melko pitkäksi ajaksi suljetulle. Siellä aloitin edelleen kesken olevan matkan kohti tervettä itsetuntoa. Terapeutin avulla lakaisin elämästäni myrkylliset ihmiset pois ja aloin rakentaa terveitä ihmissuhteita. Yhä vieläkin minulle on hyvin vaikeaa pitää puoliani, koska ajattelen, että kaikkien muiden hyvinvointi, iloisuus ja onnellisuus menee minun moisieni edelle. Tuntuu, että tämä on koko loppuelämän projekti. Toisinaan menee paremmin ja on helpompaa, toisinaan olen vaipua samaan toimintatapaan, joka minut psykoosiin vei.

Itse en oikein "tajua" tuota käytöstä. Kuinka joku käyttäytyy noin, että käyttää muita hyväkseen?

Minun kaveri tulee ilmoittamatta (humalassa) pimputtelemaan ovikelloa, jos tarvitsee yöpaikkaa. Vaikka olen kieltänyt!! Häh? Eikö ymmärrä?

(hätätilanteet asia erikseen!)

Vierailija kirjoitti:

Voi apua. Niitä on ollut niin paljon. Lapsuudenkodissa opittuja malleja käytin "ystävien" ja puolisoidenkin kanssa, joten olin ihan ehta kynnysmatto. Minulla on aina ollut tarve olla "hyvä tyyppi" ja pidetty, keinolla millä hyvänsä (=itseni kustannuksella). Ostin ystäviä itselleni, siis ihan ostamalla heille vaatteita, karkkia, yms. ja antamalla rahaa. En pitänyt puoliani, en tuonut omia mielipiteitä esille, en sanonut koskaan EI. Houkuttelin hyväksikäyttäjiä lähipiiriini omalla käytökselläni. Otin vastaan kaiken paskan, mitä näiltä "ystäviltäni" sain, koska sekin oli huomiota. Ja koin kyllä ansaitsevani sen kaiken. Kun tarpeeksi sanotaan "voi v**** sä oot TYHMÄ", sitä alkaa itsekin uskoa siihen. Neitsyys meni, kun en uskaltanut sanoa EI. Tai oikeammin, en kokenut olevani oikeutettu siihen. Koettu on parisuhdeväkivalta, niin henkinen kuin fyysinenkin. Käänsin aina vaan toisen posken, koinhan ansainneeni sen kaiken. Lopulta sitten naksahti päässä, jouduin psykoosiin ja minut kärrättiin melko pitkäksi ajaksi suljetulle. Siellä aloitin edelleen kesken olevan matkan kohti tervettä itsetuntoa. Terapeutin avulla lakaisin elämästäni myrkylliset ihmiset pois ja aloin rakentaa terveitä ihmissuhteita. Yhä vieläkin minulle on hyvin vaikeaa pitää puoliani, koska ajattelen, että kaikkien muiden hyvinvointi, iloisuus ja onnellisuus menee minun moisieni edelle. Tuntuu, että tämä on koko loppuelämän projekti. Toisinaan menee paremmin ja on helpompaa, toisinaan olen vaipua samaan toimintatapaan, joka minut psykoosiin vei.

Kauanko olet käynyt terapiassa? Pystytkö työelämään?

t, toinen samaa kokenut

Kyllä on ollut. Oli ystävä, jolle olin kuuntelija ja lohduttaja 24/7, taksikuski, rahanlainaaja ja yösijan antaja. Muiden ystäviensä kanssa hän sitten teki kivoja juttuja, reissuja, shoppailua, kahvittelua ja muuta mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi apua. Niitä on ollut niin paljon. Lapsuudenkodissa opittuja malleja käytin "ystävien" ja puolisoidenkin kanssa, joten olin ihan ehta kynnysmatto. Minulla on aina ollut tarve olla "hyvä tyyppi" ja pidetty, keinolla millä hyvänsä (=itseni kustannuksella). Ostin ystäviä itselleni, siis ihan ostamalla heille vaatteita, karkkia, yms. ja antamalla rahaa. En pitänyt puoliani, en tuonut omia mielipiteitä esille, en sanonut koskaan EI. Houkuttelin hyväksikäyttäjiä lähipiiriini omalla käytökselläni. Otin vastaan kaiken paskan, mitä näiltä "ystäviltäni" sain, koska sekin oli huomiota. Ja koin kyllä ansaitsevani sen kaiken. Kun tarpeeksi sanotaan "voi v**** sä oot TYHMÄ", sitä alkaa itsekin uskoa siihen. Neitsyys meni, kun en uskaltanut sanoa EI. Tai oikeammin, en kokenut olevani oikeutettu siihen. Koettu on parisuhdeväkivalta, niin henkinen kuin fyysinenkin. Käänsin aina vaan toisen posken, koinhan ansainneeni sen kaiken. Lopulta sitten naksahti päässä, jouduin psykoosiin ja minut kärrättiin melko pitkäksi ajaksi suljetulle. Siellä aloitin edelleen kesken olevan matkan kohti tervettä itsetuntoa. Terapeutin avulla lakaisin elämästäni myrkylliset ihmiset pois ja aloin rakentaa terveitä ihmissuhteita. Yhä vieläkin minulle on hyvin vaikeaa pitää puoliani, koska ajattelen, että kaikkien muiden hyvinvointi, iloisuus ja onnellisuus menee minun moisieni edelle. Tuntuu, että tämä on koko loppuelämän projekti. Toisinaan menee paremmin ja on helpompaa, toisinaan olen vaipua samaan toimintatapaan, joka minut psykoosiin vei.

Kauanko olet käynyt terapiassa? Pystytkö työelämään?

t, toinen samaa kokenut

Kohta alkaa kahdeksas vuosi, jos lasken mukaan suljetulla aloitetun hoitosuhteen. Pystyn työelämään, mutta työni onkin henkisesti hyvin kevyttä, mutta fyysisesti raskasta. Olen siis raksalla työssä. Henkisesti kuormittavassa työssä en varmasti kestäisi olla, tai sellaisessa, jossa olisi paljon "nokittelua" (tällaista olen kuullut olevan esimerkiksi kaupan alalla). Raksalla huumori on aika hurttia, mutta ilmapiiri kuitenkin hyvä.

Tsemppiä Sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi apua. Niitä on ollut niin paljon. Lapsuudenkodissa opittuja malleja käytin "ystävien" ja puolisoidenkin kanssa, joten olin ihan ehta kynnysmatto. Minulla on aina ollut tarve olla "hyvä tyyppi" ja pidetty, keinolla millä hyvänsä (=itseni kustannuksella). Ostin ystäviä itselleni, siis ihan ostamalla heille vaatteita, karkkia, yms. ja antamalla rahaa. En pitänyt puoliani, en tuonut omia mielipiteitä esille, en sanonut koskaan EI. Houkuttelin hyväksikäyttäjiä lähipiiriini omalla käytökselläni. Otin vastaan kaiken paskan, mitä näiltä "ystäviltäni" sain, koska sekin oli huomiota. Ja koin kyllä ansaitsevani sen kaiken. Kun tarpeeksi sanotaan "voi v**** sä oot TYHMÄ", sitä alkaa itsekin uskoa siihen. Neitsyys meni, kun en uskaltanut sanoa EI. Tai oikeammin, en kokenut olevani oikeutettu siihen. Koettu on parisuhdeväkivalta, niin henkinen kuin fyysinenkin. Käänsin aina vaan toisen posken, koinhan ansainneeni sen kaiken. Lopulta sitten naksahti päässä, jouduin psykoosiin ja minut kärrättiin melko pitkäksi ajaksi suljetulle. Siellä aloitin edelleen kesken olevan matkan kohti tervettä itsetuntoa. Terapeutin avulla lakaisin elämästäni myrkylliset ihmiset pois ja aloin rakentaa terveitä ihmissuhteita. Yhä vieläkin minulle on hyvin vaikeaa pitää puoliani, koska ajattelen, että kaikkien muiden hyvinvointi, iloisuus ja onnellisuus menee minun moisieni edelle. Tuntuu, että tämä on koko loppuelämän projekti. Toisinaan menee paremmin ja on helpompaa, toisinaan olen vaipua samaan toimintatapaan, joka minut psykoosiin vei.

Kauanko olet käynyt terapiassa? Pystytkö työelämään?

t, toinen samaa kokenut

Kohta alkaa kahdeksas vuosi, jos lasken mukaan suljetulla aloitetun hoitosuhteen. Pystyn työelämään, mutta työni onkin henkisesti hyvin kevyttä, mutta fyysisesti raskasta. Olen siis raksalla työssä. Henkisesti kuormittavassa työssä en varmasti kestäisi olla, tai sellaisessa, jossa olisi paljon "nokittelua" (tällaista olen kuullut olevan esimerkiksi kaupan alalla). Raksalla huumori on aika hurttia, mutta ilmapiiri kuitenkin hyvä.

Tsemppiä Sinulle!

Kiitos!

Henkinen kuormitus on minulla koko ajan päällä. Terapia vasta alussa (sain sairaslomaa).

En ole kyennyt vielä puhumaan kaikesta pas-asta. Miten voisi, kun vuosikausia niitä hiljaa sisällään taakkana kantanut? Pelkään romahdusta. Paniikkihäiriö yms jo tullut sivuseurauksena.

Tsempit sinullekin :) Hienoa että olet löytänyt itsellesi sopivan alan!

Mulla oli yläasteelle asti "ystävä" joka nyt näin jälkeenpäin mietittynä aina vaan lyttäs mua. Nauroi ja pilkkasi, jos sanoin jotain typerää tai ajattelematonta ja muistutti näistä vielä vuosienkin päästä. Naljaili mulle koko ajan ja pompotteli mua. Jos itse sanoin joskus takaisin, hän suuttui heti ja piti mykkäkoulua monta päivää, että tuntisin itseni huonoksi. Onneksi tiet erkani kun lähdettiin eri lukioihin.

19-vuotiaana aloin seurustella erään pojan kanssa. Neljä vuotta suhde kesti, mies hiljalleen musersi mua mutten tajunnut sitä, koska olin niin hyväuskoinen ja kiltti. Hän nimitteli mua vitsillä, ylisti itseään ja kuinka hän tekee paremmin tämän ja tämän. Asuttiin yhdessä, minä tein kaikki kotityöt. Moitti mua, jos en ollut tehnyt jotain hänen mielestään kunnolla ja ihmetteli että pitääkö hänen nyt tehdä tämäkin. Kehui muiden naisten ulkonäköä, minä olin milloin läski lällykkä ja välillä porsas. Minulla oli säännöt, mutta ne eivät päteneet häntä. Hän haukkui vaatetustani ja hiustyyliäni. Kaiken huipuksi hän petti mua ton neljän vuoden aikana varmaan 5 kertaa. Enkä osannut lähteä. Hän sanoi aina, että saisi kenet vain ja kuinka helppoa hänelle on saada naista. Olin ujo, murtunut ja olemattomasta itsetunnostani ei ollut mitään jäljellä. Viimein keräsin rohkeutta ja jätin miehen. Hän ei edes surrut.

Noi on vaikuttanut muhun niin paljon, että mulla on todella heikko itsetunto ja tunnen itseni välillä täysin arvottomaksi ja hirveäksi. Itken herkästi ja olen ihan käsittämättömän ujo vieläkin. En uskalla näyttää oikeaa minääni kuin parille läheiselle ihmiselle. Häpeän itseäni toisinaan enkä pysty olemaan ajattelematta mokia ja noloja juttuja mitä olen tehnyt tai sanonut.

Toivottavasti pääsen tästä yli vielä joskus ja voisin olla itsevarma..

Varattu mies, joka kietoi minut suhteeseen

Naistuttu, joka tapaili pariakin varattua miestä yhtäaikaa

Koulukaveri, joka kiusasi ja vähätteli minua

Kummitäti, joka pilkkasi minua

Ihmisiä uskonnollisesta yhteisöstä, ilkeitä

Itsellä on läheinen, jolle olen myös ollut 24/7 roskakori. Meinasin laittaa terapeutti mutta yleensä terapeutin mielipiteillä on väliä, itse olin vain kuuntelijan/myötäilijän roolissa.

Se on jotekin jopa pelottava hetki, kun tajuaa suhteen myrkyllisyyden. Itse vietin vähän aikaa yksin ja aloin miettimään, että kuinka paljon levollisempi olo on, kun monta kertaa viikossa ei tarvitse uhrata monta tuntia kerralla siihen, että kuuntelee toisen ongelmia. Olin jotenkin niin kiinni hänen ongelmissaan, etten edes tajunnut kuinka paljon ne valitukset vaikuttivat jo omaan jaksamiseenkin.

Olen jotenkin analysoinut itseäni niin, että mulla on jotenkin tarve miellyttää muita, enkä uskalla sanoa että nyt en voi vastaanottaa valituksia. Monesti esim. näiden monen tuntien valitussessioiden jälkeen saatoin kuitenkin haukkua kyseisen henkilön mielessäni pataluhaksi.

Nykyään en vieläkään uskalla kieltäytyä kuuntelemasta (olemasta roskakori) mutta yhteydenpito on omilla ehdoillani. Mietin vain, että oliko tämä henkilö vain mulle tällainen ja onko hän valinnut jonkun toisen uhrikseen, kun en itse ole enää jaksanut.

Ryyppyrahan lainaaja, vaikka ruokaanhan se raha aina muka on menossa. Jos kiertelin ja kaartelin tai sanoin suoraankin, että en voi tai halua lainata, jankattiin, että nopeastihan sitä siirtää nettipankissa tai että hän voi tulla vaikka lähimmälle automaatille moikkaamaan, kun nostan parikymppiä.

Kun yritin kertoa omia kuulumisiani, hypättiin 15 sekunnissa takaisin kaverin omiin ongelmiin. Kotini oli myös suihku- ja meikkaupiste sen jälkeen, kun sekavien yhden yön juttujen jälkeen piti mennä töihin/virastoon/hammaslääkäriin, olipa minulla kuinka epäsopiva tilanne hyvänsä.

Lopetin viesteihin ja puheluihin vastaamisen. Jos kadulla satutaan vastakkain, saatan hymyillä ja höpistä, mutta se saa riittää. Jos puhelin soi, tiedän, että hän kysyy iloisen kuuloisena kuulumiset ja toteaa sitten kesken vastaukseni tarvitsevansa rahaa tai muita palveluja, joten en edes vastaa. Soittakoon jollekulle muulle.