Eroon ulkopuolisuuden tunteesta, miten?

Tottahan se on useimmille ihmisille. Systeemi kuuluu aniharvoille, muut ovat väkisinkin ulkopuolisia.

Tee omia juttuja, älä ole sellaisten ihmisten seurassa missä tunnet olevasi ulkopuolinen.

Tunnustan noista ajatuksista itseni. Huomaan näiden ajatusten ilmaantuvan etenkin jos en ole huomion keskipisteenä... Typerää, tiedän.

Etsi netistä samanhenkistä seuraa vaikka jonkin harrastuksen tai kiinnostuksen kohteen nettifoorumeilta.

Tuttua juttu. Onko sinusta aina tuntunut tuolta? Itse olen juuri aloittamassa näillä näkymin useamman vuoden kestävää psykoterapiaa asian tiimoilta. Väittävät, että siitä on oikeasti apua, kun selvitellään omaa historiaa koko elämän ajalta ja mietitään, mistä tämä tunne on lähtöisin ja onko tunteella oikeasti yhtään mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Minäkin ajattelisin, että ap:n olisi hyvä kesksutella jonkun ammattilaisen kanssa siitä, mistä nämä tunteet kumpuavat ja mikä on syy niiden takana. On varmasti mahdollista päästä niistä asioista yli. Sun ei tarvitse kärsiä moisesta loputtomiin. Tunnistat tai tiedät ehkä itsekin, mistä tämä johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Tuttua juttu. Onko sinusta aina tuntunut tuolta? Itse olen juuri aloittamassa näillä näkymin useamman vuoden kestävää psykoterapiaa asian tiimoilta. Väittävät, että siitä on oikeasti apua, kun selvitellään omaa historiaa koko elämän ajalta ja mietitään, mistä tämä tunne on lähtöisin ja onko tunteella oikeasti yhtään mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Ei ole aina tuntunut, vieraalle paikkakunnalle muutto, tuon pienen paikkakunnan pienet piirit ym on saanut minussa aikaan näitä tunteita.

Ap

Ylös

Tuttua on, on ollut koko ikäni. Olen aina ollut pikemminkin sivusta katsoja kuin ydinjoukoissa. Syynä kohdallani on vähemmän salonkikelpoinen taustani. Oli siis myös ihan käytännöllistä olla vähän sivussa, mistä pääsi helposti livahtamaan pois, jos / kun joku alkoi piikitellä. Aikuisena nyt ei enää tarvitse juosta pakoon, mutta henkisellä puolella se sivullisuuden tunne jatkuu. Monesti tulee tunne, että tämä tai tuo asia ei kuulu minulle eli minulla ei ole oikeutta siihen. Se voi olla ihan mitä vaan, aina kulttuuritilaisuuksista vaikka ulkomaanmatkoihin asti. Olen niin tottunut siihen ja kai jollakin tasolla hyväksynytkin sen, etten tuhlaa sille ajatuksia, vaan teen sitä, mikä minusta sattuu tuntumaan mukavalta. Vaikkapa kuten tänä aamuna: En mennytkään tuohon torin laidan lähikauppaan, vaan ajelin lähikaupunkiin. Ei ollut mitään erityistä syytä lähteä ajelemaan, mutta se nyt vaan tuntui hyvältä ajatukselta, jonka toteutin.

Miten terapiassa lähdetään avaamaan tätä? Kuinka pitkään terapiassa pitää käydä?

Tuo tunne taitaa olla sisäänrakennettu ihmiseen. Jotkut lievittävät sitä ostamalla esim. kånken-repun. Ole vain oma itsesi, kaikkihan me lopulta olemme täällä yksin.