Onko väärin katkaista välit?

Olen juuri täysi-iän täyttänyt nuori naisen alku. Ongelma on kaikkia terrorisoiva äitini, jonka luona olen asunut vanhempien eron jälkeen.

Äitini on aivan hullu. Hän on ehkä vaikein ihminen ikinä. Mikään ei häntä koskaan miellytä, eikä mikään ikinä riitä. Hänellä ei ole koskaan mikään asia hyvin, vaikka hänellä on kaikki elämisen kannalta hyvin. Hän raivoaa. Joka ikinen päivä. Hän raivoaa sukulaisilleen, omalle äidilleen, niille harvoille ystävilleen, jotka enää häntä jaksavat katsoa, hän on hirviö uutta miestään kohtaan, joka kaikkensa yrittää silti äitini eteen tehdä. Äitini nöyryyttää, on ilkeä kaikille. Hänen kanssaan ei voi edes mennä asioimaan kauppoihin, koska hän vittuilee ja tiuskii myyjäparoille. Häpeän silmät päästäni. Joskus hän raivoaa lemmikeilleen, jos ek juuri ole aihetta raivota kenellekkään henkilölle. Mutta pian hän taas uuden aiheen kaivaa esille ja helvetti on taas irti. Hän jatkaa ja jatkaa ja jatkaa. Välillä sulkeudun huoneeseeni ja annan olla, hän avaa oven ja tulee valittamaan huoneeseeni. Sitten hän jatkaa valitusta yksin olohuoneessa. Vittu sitä, saatana tätä kuuluu vain. Hän raivoaa minulle jopa ilman syytä ja purkaa kaiken minuun, olen se ensimmäinen kohde, koska saman katon alla asun.

Hän ei ole ikinä iloinen ja hänen periaatteensa on se, että, jos hän ei ole iloinen, ei saa kukaan muukaan olla. Tämä on joka päiväistä.

Olen aivan loppu. Niin henkisesti uupunut, se tarttuu ja raivoan itsekin muille ihmisille. Olen masentunut. Vihaan kaikkea, kun joudun olemaan täällä. En ymmärrä miten isäni, joka on iloinen ihminen, jaksoi tällaista paskaa käytöstä niin kauan. Nykyään isäni on iloinen. En tiennyt, että hän voi olla niin iloinen ihminen. Äitini taisi tukahduttaa sen. Nyt, kun hän ei pysty enää tukahduttamaan isäni iloa, hän on valinnut minut kohteekseen. Mikä saatana häntä vaivaa? Miten ihminen voi olla koko ajan negatiivinen. Ja, kun hänelle sanoo hänen omasta käytöksestään, hän heittäytyy uhriksi ja alkaa syyttelemään muita käytöksestään, miten koko maailma on häntä vastaan. Ja sitten raivostuu siitä, kun valitan, että hän valittaa.

En jaksa enää. En vain jaksa. Kotini on kuin musta aukko, se imee kaikem hyvän ja valon ympäriltään. Kun suljen yöllä silmäni mua vituttaa, kun avaan ne aamulla, vituttaa edelleen. En pysty iloitsemaan elämästäni.

Onko väärin katkaista välit äitiini? Olenko paha ihminen, kun en vain jaksa enää. Muutan isälleni, kunnes pääsen aloittamaan työt uudella paikkakunnalla puolentoista kuukauden päästä ja pääsen lopullisesti pois täältä. Pääni hajoaa muuten.