Olen viime aikoina herännyt tajuamaan että suurin osa ystävistäni on itsekkäitä moukkia
Olen huomannut ärsyyntyväni ystävistäni viime aikoina enenevissä määrin. Puhutaan 30+ naisista jotka olen tuntenut vähintään 10 vuotta. Aiemmin taisin katsoa ystäviäni vähän vaaleanpunaisten lasien läpi, mielestäni he olivat kaikki kauniita ja fiksuja, humoristisia ja kaiken kaikkiaan vaan hyviä ihmisiä. Viime aikoina tilanne on muuttunut. Kauniita he ovat edelleen, mutta jotain on muuttunut. Kenties vaaleanpunaiset lasini ovat tippuneet, tai sitten ystäväni oikeasti ovat muuttuneet. He ovat itseasiassa aika moukkamaisia (keskeyttävät, puhuvat päälle, eivät kuuntele vaan räpläävät puhelinta), itsekkäitä, osa todella laiskoja ja osa jopa ihan downright tyhmiä.
Onko tämä nyt jotain alkavaa neljän kympin kriisiä jossa kyseenalaistan kaiken ympärilläni, vai olenko itse muuttunut ihmisenä? Onko muille käynyt näin?
En usko saavani täältä vastaukseksi mitään muuta kuin vittuilua mutta avaudunpa silti, ehkä se helpottaa ja jaksan taas hetken aikaa lopettaa juttuni kesken ja odottaa puheenvuoroa.
Kommentit (11)
Sinä keräät itseesi vanhenemisen myötä elämänviisautta. Ystäväsi eivät, vaan polkevat paikoillaan.
Joskus sitä vaan alkaa katsoa asioita ihan uudelta kantilta.
Sama. Tosin ärsytän itsekin varmaan monia ystäviäni ja entisiä ystäviäni. Mutta tosiaan, ennen katsoin monia todella eri tavalla kuin nykyään, vakavasti sairastuttua ja elämän potkiessa päähän huomasi vasta kuinka harva todella on ystävä..
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän välitän siitä, ovatko ympärilläni olevat ihmiset samanikäisiä kuin minä, samantasoiseti koulutettuja, onko heillä samanikäisiä lapsia, ym. asioita. Olisi tietysti somaa, kun kaveriperheet olisivat samassa elämäntilanteessa ja lapset voisivat leikkiä keskenään, kun kyläillään. Mutta nuo asiat eivät ratkaise. Sen sijaan olen pitänyt kiinni minulle tärkeistä arvoista, joista yksi on vaikkapa nöyryys. En siedä röyhkeyttä ja hyväksikäyttöä. Arvojen mukaan kun karsin, niin lähelläni olevat ihmiset ovat sinkkuja, nuoria, mummoja... Pois ovat tippuneet omat sukulaiseni, ja osaan naapureista suhtaudun hyvin varauksella.
Parikymppisinä ollaan kaveripiirissä vielä aika samanlaisia. Pidetään samoista asioista, ajatellaan asioista samalla tavalla jne. Kun ikää ja elämänkokemusta tulee lisää, muututaan ihmisinä eikä läheskään aina samaan suuntaan.
Kolmenkympin kieppeillä monilta katoaa viimeinenkin tarmo. Saamattomuus, yleinen negatiivisuus ja minäminä-asenne korostuu. Aina ollaan naama norsun veellä ja kaikki on vaikeaa. Ainut puheenaihe on työ. Harmillista mutta ainakin omassa kaveri/tuttavapiirissä niin totta.
Kuuluu varmaan ikään tällainen pohtiminen, itsekin olen vähentänyt yhteydenpitoa pariin ystävään samoista syistä, tuntui ettei ystävyys enää ollut mielekästä, vastavuoroista ja tasavertaista. Samoin pari ystävää on lopettanut yhteydenpidon minuun, ja tehneet muutenkin suuria elämänmuutoksia, joten he ovat varmasti pohtineet samoja juttuja. Ihmiset kasvaa ja muuttuu, jotkut eri suuntiin, ja toisten kanssa taas lähentyy entisestään. Sellaista elämä kai on.
Ihmiset ympärilläsi ovat tavallaan peili omalle käytöksellesi. Jos itse käyttäydyt hyvin, yleensä muut käyttäytyvät myös hyvin sinua kohtaan.
Jos ihmisellä on tapana nähdä vikoja muissa ihmisissä, vaikkapa nyt taipumus keskeyttelyyn, nämä asiat korostuvat vuorovaikutuskokemuksessa. Jos taas näet ihmisissä hyvää, huomiosi kiinnittyy hyviin asioihin, ja ne vahvistuvat. Seura tekee kaltaisekseen, siksi on tärkeää itsekin käyttäytyä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Kolmenkympin kieppeillä monilta katoaa viimeinenkin tarmo. Saamattomuus, yleinen negatiivisuus ja minäminä-asenne korostuu. Aina ollaan naama norsun veellä ja kaikki on vaikeaa. Ainut puheenaihe on työ. Harmillista mutta ainakin omassa kaveri/tuttavapiirissä niin totta.
Juu tää on ihmeellistä, että ihmiset lopettavat elämästä, kun nuoruus on ohi. Nelikymppisenä tuo vielä pahenee, ketään ei saa mukaan mihinkään. Ja viisikymppiset eivät halua enää tehdä yhtään mitään, ne on kaikesta vain, että joku nuorempi hoitakoon.
Ihanaa että muutkin miettivät samoja asioita :) Itse myös törmännyt tuohon että monet (eivät toki kaikki) ovat hirveän itsekeskeisiä, puheet pyörivät oman navan ja elämän ympärillä ja ei olla aidosti kiinnostuneita toisen kuulumisista. Tällöin ystävyys ei ole enää tasavertaista ja molemminpuolista. Toiset ystävät taas pitävät vain ihmisenä kenen kanssa jauhaa menneistä ongelmista ja kaikesta vaikeasta, mitä ei itse enää jaksaisi. Jotenkin vain katsoo asioita eri näkökulmasta. Olen itse ollut aina hyvin kiltti ja ehkä liiankin empaattinen ihminen. Nyt en ole enää niin kiltti ja ihana kaikille vaan ajattelen enemmän itseäni. Joskus mietin olenko nykyisin liiankin bitch toisinaan esimerkiksi töissä... Olen myös miettinyt tuota että näenkö itse vain asiat/ ihmiset liian negatiivisesti sekin on mahdollista. Toisaalta on myös ihmisiä joiden kanssa viihdyn ja koen ystävyyden/ vuorovaikutuksen olevan molemminpuolista.
Mulla sama että nuorempana olin tosi luottavainen ja pidin ihmisistä enemmän.Nykyään mulla on enemmän negatiivisia ajatuksia ystävistäkin ja juuri itsekkyys ongelma, koen että eräs hyväksikäyttää ihmisiä, myös minua. Toinen taas haluaa kaikkitietävästi puuttua ihmisten asioihin ja kerskailee sietämättömästi. Kolmas taas jatkuvasti valittaa jne. Jos et enää nauti jonkun ihmisen seurasta, kannattaa etsiä muita ystäviä.Itse en ainakaan enää jaksa yksipuolisuutta.