Lue keskustelun säännöt.
Masennus
23.08.2016 |
Itselläni on todettu vakava masennus ja olen kyllä avunpiirissä. Terapiani on ollut hyvää ja asioita on saatu ratkottua, mutta silti en tunnu masennuksesta toipuvan. Kaipaisin lähinnä kokemuksia, että miten olette selvinneet ja kuinka kauan masennuksesta toipuminen kesti teillä?
Kommentit (3)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paranin vasta tehtyäni 3 asiaa:
1) lopetin lääkityksen 3 lääkkeen ja kuuden vuoden jälkeen
2) tajusin että paha olo ja negatiiviset tunteet kuuluu elämään
3)ymmärsin että oma elämä tulee elää itselle ja minä päätän, miten elän, ja minä itse todella voin vaikuttaa elämääni, enkä ole vain olosuhteiden uhri.
Tärkein on tuo numero 3.
Keskusteluterapia ollut tukena koko sairauden ajan. Niin ja olen lopettanut alkoholinkäytön. Suosittelen myös meditaatiota ja kaikkien alhaisimpien, hirveimpien, negatiivisimpien ajatusten ja asioiden kohtaamista, mitä sisältäsi löytyy, mutta niin että käyt niiden kanssa keskustelua. Tiedostat että sinun oma pääsi jostain syystä tuottaa sinulle vahingollista paskaa tietoa sinusta itsestäsi. Kuuntelet siinä oikein, että mitäs kaikkea paskaa tänään sais olla sitten? Sitä kautta oppii muuttamaan sisäistä puhettaan positiivisemmaksi ja löytämään sen, kuka olet sisälläsi, oikeasti, siellä masennuksen peitossa. Sinä et ole masennus.
Lääkkeiden lopetus paransi minut lopulta, sillä ne veivät toimintakykyni ja en ollut täysin oma itseni,mikä aiheutti epämääräistä pahaa oloa jatkuvasti. Siksi suosittelen sitä, vaikka moni ei ole samaa mieltä.
Tuttuni on ollut masentunut vuosia; on ollut psykologit, lääkkeet, pamit, taideterapiat, eheytymisleirit, aivojen sähköhoidot, työkyvyttömyyseläkkeet, lisää lääkkeitä ja taas terapiaa.
Ja tulos on se, että edelleen masentaa.
Mielestäni ystäväni isoin ongelma on se, että hän kuvittelee eletyn elämän ja nykytilanteen sormia napsauttaen joku päivä olevan ihan erilaista; sellaista että ei masenna. Toisaalta hän ei varmasti enää tiedä, millä saisi elämäänsä sisältöä, jos joutuisi luopumaan tästä masennuksestaan.
Isoin ongelma hänellä on toisten kautta eläminen, toisten miellyttäminen, läheisriippuvuus ja yksinkertainen sisun puute. Ei ole koskaan tarvinnut pärjätä yksin; aina on joku joka hoitaa ja auttaa. Ja kun vuosikausia ei omalta alkoholisti kumppaniltaan saanut huomiota (vaan jousti ja eli niin, että tällä alkoholistilla oli hyvä olla), niin hoitohenkilökunnan jakamaton huomio tuntuu varmasti hyvältä.
Minä olen sitä mieltä, että elämässä on aikakausia, jotka tuntuvat raskaalta ja aina ei voi olla kivaa. Mutta jos asia on sellainen, johon voi itse vaikuttaa, niin sitten on sama tehdä jotain. Ja jos jollekin asialle ei voi itse mitään, niin mitä sen takia itseään masentamaan?