Haluaisin että koko perhe söisi lounasta yhdessä, lasten kanssa ei onnistu
8- ja 11-vuotiaat syövät televisiota katsellen tai läppärillä/puhelimella pelaillen. Heidän sanojensa mukaan on "tylsää syödä tekemättä mitään" Miten saisin heidät houkuteltua pöytään? Pakottamalla saan vain mykkäkoulua ja ovien paiskontaa aikaan.
Kommentit (33)
Meillä ei ole koskaan syöty tv:n ääressä, eikä laitteita tuoda ruokapöytään. Yksinkertaista.
Noin minunkin lapset söisivät, jos antaisin. Mutta meillä ruoka syödään ruokapöydän ääressä, eikä ruokapöytään tuoda puhelimia, tabletteja, Aku Ankkoja tai muuta luettavaa. Pidän itseäni vähän liiankin pehmeänä ja sallivana äitinä, mutta tästä asiasta en edes keskustele. Eli meillä syödään pöydän ääressä yhdessä aamupalaa, lounasta, päivällistä ja iltapalaa. Välipalaa, yleensä hedelmiä, ottavat kun haluavat ja syövät missä haluavat.
Kiellät syömästä keittiön ulkopuolella?
Minulla on sellainen illuusio, että vanhemmat tekevät päätökset tuollaisista asioista.
Kyllä on keskittymishyvyssä huolestuttavia puutteita jos pelkkä syöminen on liian tylsää, jos ei ole 24/7 jotain elektroniikkaa lärvissä kiinni. Ottavatko suihkuun/saunaankin älypuhelimet tai läppärit mukaan?
En ole itsekään mikään superäiti, mutta nyt kyllä kuulosti avuttomalta. Joku roti niille muksuille ja se on vanhempien tehtävä.
Peli on kohta menetetty kasvatuksen suhteen, jos vain varot tuottamasta pahaa mieltä lapsillesi.
Kumpi on täekeämpää se että lapset ei osoita miletään mykkäkoululla tai paiskomalla ovia vai perheen yhteinen ruokailu. Mä pidän tärkeämpänä sitä että pöydässä syödään miletään siitä saa toki ihan rauhassa purkaa vaikka mykkäkoululla.
Miksi oot alunalkaen päästänyt syömään muualle ku keittiöön? Meilläkin syödään aina keittiönpöydän ääressä, mutta silloin tällöin om "piknik" olohuoneen lattialla hyvää elokuvaa katsellen :)
Otat lapsilta läppärit yms pois jos eivät tottele. Olet vanhempi ja vanhempi määrää. Saattaa olla alussa hankalaa ja lapset valittaa, mutta kyllä se lopulta luonnistuu :) tsemppiä :)
Hei, anna paiskoa ovia vaan. Kyllä se siitä parissa viikossa laantuu. Yhteinen ilta-ateria on todella tärkeä juttu ainakin minusta, koska siinä opitaan käytöstapoja ja käydään mukavia keskusteluja, ja vanhemmat pysyvät paremmin kärryillä lastensa kuulumisista.
Meillä syödään aina pöydän ääressä. Aamupalalla saa olla kännykkä, jo ihan siksi että katsellaan säätiedot, wilmat jne.
Meillä on itsestään selvyys, että kaikki syö samaan aikaan ja saman pöydän ympärillä. Mutta toisaalta isossa perheessä on ihan tuskaa, jos koko ajan joku syö..
Onneksi olkoon, olet epäonnistunut. Teillä määrää lapset. Tämän voisinkin linkata eräälle bloggaajalle, jonka mielestä on ihan ok että 2v syö ainoastaan lastenohjelmia katsellen. Ei kuulemma ymmärrä miksi pitäisi yhdessä syödäkään, perheenä.
Vierailija kirjoitti:

Kuka?
Elektroniikkakielto ja ruokapöydästä ei poistuta ennen kuin ruoka on syöty. Aikansa jaksavat kapinoida, ei lapset jaksa mykkäkoulua pitää loputtomiin.
Meillä ei tätä ongelmaa ole kun lapset on opetettu syömään ruokapäydän ääressä pienestä pitäen. Puhelimet ja tabletit pysyy tiukasti olohuoneessa ruokailun ajan ja telkkari pysyy kiinni, kunnes on syöty.
Vierailija kirjoitti:
Noin minunkin lapset söisivät, jos antaisin. Mutta meillä ruoka syödään ruokapöydän ääressä, eikä ruokapöytään tuoda puhelimia, tabletteja, Aku Ankkoja tai muuta luettavaa. Pidän itseäni vähän liiankin pehmeänä ja sallivana äitinä, mutta tästä asiasta en edes keskustele. Eli meillä syödään pöydän ääressä yhdessä aamupalaa, lounasta, päivällistä ja iltapalaa. Välipalaa, yleensä hedelmiä, ottavat kun haluavat ja syövät missä haluavat.
Puistattaa vieläkin kontrollifriikin lapsena.
Ei vaan voi ymmärtää että et saa LUKEA syödessäsi.
Aikuiset lukevat aamulehden kyllä ruokapöydässä mutta sinä et sitä akua lue tai vielä pahempaa pelaa pokemonia.
Ja kaikista hauskimpana faktana äitini ei osaa syödä suu kiinni.
Nykyään korkeintaan kerran vuodessa enää jakssaa nähdä. Miksi sitä aikaa nykyään tuhlaa kun lapsena oltiin käskytettäviä orjia ja jos et hypännyt kun käskettiin sait 2 viikon vittuilu ja huutokuurin.
Te vanhemmat tiedätte ketä olette ja tässä on sitten syy teille miksi lapsenne ei halua teitä enää ikinä nähdä kun sieltä pois muuttaa.
Minä itse en juuri koskaan syö pöydän ääressä. Mies ja lapset syö siinä, pojilla tabletissa usein pyörii joku video. Minä luen tai katson telkkaria, tai olen tässä koneella.
Esikoinen kun asui vielä kotona ja katsottiin samoja sarjoja yhdessä tuli sitten mun kanssa olohuoneen pöydän ääreen.
Mulle on aina ruokanautintoon kuulunut hyvä lukeminen tai hyvä telkkariohjelma, ne on yhdessä parempia kuin erikseen.
En tiedä yhtään syytä miksi pitäisi väkisin könöttää siinä pöydän ääressä.
Katkaise nettiliittymät. Yksinkertaista. Eivät pelaa enää. Itse otan joko puhelimet pois tai suljen väliaikaisesti liittymän ellei säännöt mene jakeluun.
Vierailija kirjoitti:
8- ja 11-vuotiaat syövät televisiota katsellen tai läppärillä/puhelimella pelaillen. Heidän sanojensa mukaan on "tylsää syödä tekemättä mitään" Miten saisin heidät houkuteltua pöytään? Pakottamalla saan vain mykkäkoulua ja ovien paiskontaa aikaan.
Neljän vuoden kuluttua lapsesi pyyhkivät sinulla pöytää.
Käsket pöytään, laitteet pois.