Suomalaiset naiset olivat ennen vanhaan paljon kauniimpia ja naisellisempia
Suomessa oli ennen vanhaan paljonkin oikein kauniita ja naisellisia naisia. Joskus kun katsoo vanhoja suomalaisia TV-ohjelmiakin, vanhoja kotimaisia elokuvia jne. niin huomaa, että ennen vanhaan nuoret naiset ovat monet olleet todella kauniita. Ja menestyihän Suomi silloin myös Miss Universum kisoissakin, kun voittojakin tuli että kyllä sitä suomalaista naiskauneutta on siihen aikaan todellakin ollut paljon. Naiset olivat tuohon aikaan myös paljon naisellisempia. Näistä vanhoista tv-ohjelmista voi huomata, että naisilla oli tuolloin mm. heleä, kirkas puheääni, kauniit sädehtivät hiukset, ja useimmat pukeutuivat naisellisesti hameisiin tai mekkoihin.
Nykyään nuoret naiset ja suomalaiset naiset muutenkin ovat valitettavasti tulleet tuosta valtavan paljon alaspäin. Erittäin moni on nykyään ylipainoinen tai lihava tai sitten ovat kivenkovia yliruskettuneita fitnessnaisia. Lisäksi iho on pilattu ottamalla siihen paljon tatuointeja ja lävistyksiä ja monilla on kasvotkin niittejä täynnä. Kasvot ovat useimmilla jykevät ja puheääni matala tai möreä.
Mitä tapahtui suomalaisille naisille? Olisivatpa naiset nykyäänkin yhtä kauniita, kun mitä he ennen vanhaan joskus 80-luvun vuosiin asti olivat.
Kommentit (20)
Huomasitko, että miehetkin olivat parturoineet hiukset ja parrat, pukeutuivat pukuun ja siisteihin ja kiillotettuihin nauhakenkiin ja ulsteriin. Ryhti oli suora ja hartiat leveät eikä mitään möhömahoja tai nettiniskoja.
Se on ihan sun oma määritelmä. Mä tykkään tatuoiduista, lävistetyistä, pin up-tyylisistä naisista, mutta myös flanellikauluspaitan ja revittyihin farkkuihin sonnustautuvista lyhyttukkaisista naisista (ulkonäöllisesti, olen hetero). Mulle tuon tyyliset naiset on kauniita.
Käypä sieltä mummolan vintiltä kaivamassa aitoja valokuvia aidoista ihmisistä niin näet että elokuva on elokuvaa ja elämä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Huomasitko, että miehetkin olivat parturoineet hiukset ja parrat, pukeutuivat pukuun ja siisteihin ja kiillotettuihin nauhakenkiin ja ulsteriin. Ryhti oli suora ja hartiat leveät eikä mitään möhömahoja tai nettiniskoja.
Plus päälle vielä romanttisempi käytös ja nykyistä parempi naisen kunnioittaminen ja huomioiminen, eikä mitään nykypäivän sohvalla makaamista ja naiselle valittamista kaikesta.
Ette kai te kommentoijat oikeasti luule että 50-luvun Suomessa elämä oli sellaista kuin elokuvat antavat ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasitko, että miehetkin olivat parturoineet hiukset ja parrat, pukeutuivat pukuun ja siisteihin ja kiillotettuihin nauhakenkiin ja ulsteriin. Ryhti oli suora ja hartiat leveät eikä mitään möhömahoja tai nettiniskoja.
Plus päälle vielä romanttisempi käytös ja nykyistä parempi naisen kunnioittaminen ja huomioiminen, eikä mitään nykypäivän sohvalla makaamista ja naiselle valittamista kaikesta.
Plus 2: ennen miehillä pysyi tukka päässä, ei näkynyt kaljuuntuvia kolmekymppisiä.
Suomen naiset korostavat nykyään enemmän vapautta ja itsenäisyyttä. Ehkäpä tyttömäisyys ja herttaisuus eivät jotenkin kuulu siihen?
Kun vanhoja sukuvalokuvia katsoo1920-50-luvuilta, niin eivät tavalliset ihmiset nyt mitään filmitähtiä todellakaan olleet. Kuviakin otettiin vähän ja kaukaa, mikä tietysti on edullista vähemmän kauniille ihmisille.
Meikkiä ei tosiaan käytetty juuri lainkaan, ja hiukset olivat naisilla usein kiinni tai korkeintaan olkapäille asti. Rotevia naisia oli jo tuolloin, sellaisia maatalon emäntä -tyyppejä. Ja 50-vuotiaat menisivät helposti 70-vuotiaista, oli se elämä vain ihan eri tavalla raskasta tuolloin. Mekot eivät olleet mitään amerikkalaisia muotiluomuksia, vaan Suomessa oli tuolloin tosi köyhää. Naistenkin vaatteet olivat hillittyjä ja melkein miesmäisiä, jos näin voisi sanoa. Mihinkään turhiin hapatuksiin ei ollut rahaa, ja peseytyminenkin oli luokkaa kerran viikossa saunan yhteydessä.
Ihmeen romantisoitu kuvitelma joillakin menneistä "hyvistä" ajoista. Amerikkalaista kotirouvailmiötä ei ollut samalla tavalla Suomessa, täällä kun kärsittiin sodan seurauksista ja naisetkin tekivät töitä niska limassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasitko, että miehetkin olivat parturoineet hiukset ja parrat, pukeutuivat pukuun ja siisteihin ja kiillotettuihin nauhakenkiin ja ulsteriin. Ryhti oli suora ja hartiat leveät eikä mitään möhömahoja tai nettiniskoja.
Plus päälle vielä romanttisempi käytös ja nykyistä parempi naisen kunnioittaminen ja huomioiminen, eikä mitään nykypäivän sohvalla makaamista ja naiselle valittamista kaikesta.
Plus 2: ennen miehillä pysyi tukka päässä, ei näkynyt kaljuuntuvia kolmekymppisiä.
Vanhoina hyvinä aikoina ihmiset olivat kolmekymppisinä niin vanhoja ja kulahtaneita, ettei ketään kiinnostanut heidän tukkansa tai sen puute.
Vierailija kirjoitti:
Kun vanhoja sukuvalokuvia katsoo1920-50-luvuilta, niin eivät tavalliset ihmiset nyt mitään filmitähtiä todellakaan olleet. Kuviakin otettiin vähän ja kaukaa, mikä tietysti on edullista vähemmän kauniille ihmisille.
Meikkiä ei tosiaan käytetty juuri lainkaan, ja hiukset olivat naisilla usein kiinni tai korkeintaan olkapäille asti. Rotevia naisia oli jo tuolloin, sellaisia maatalon emäntä -tyyppejä. Ja 50-vuotiaat menisivät helposti 70-vuotiaista, oli se elämä vain ihan eri tavalla raskasta tuolloin. Mekot eivät olleet mitään amerikkalaisia muotiluomuksia, vaan Suomessa oli tuolloin tosi köyhää. Naistenkin vaatteet olivat hillittyjä ja melkein miesmäisiä, jos näin voisi sanoa. Mihinkään turhiin hapatuksiin ei ollut rahaa, ja peseytyminenkin oli luokkaa kerran viikossa saunan yhteydessä.
Ihmeen romantisoitu kuvitelma joillakin menneistä "hyvistä" ajoista. Amerikkalaista kotirouvailmiötä ei ollut samalla tavalla Suomessa, täällä kun kärsittiin sodan seurauksista ja naisetkin tekivät töitä niska limassa.
Juuri näin. Vielä 50-lukukin kärsi pula-ajan jääneistä, ihmiset asuivat pienissä tönöissä ja jopa perheen lemmikit saatettiin teurastaa ihan omin käsin ruoaksi.
Nämä kuvat muistuttavat hyvin paljon meidän suvun valokuvia 50-luvulta. Vähän on erilainen fiilis näissä kuin vanhoissa elokuvissa.
https://www.google.fi/search?q=perhe+1950&source=lnms&prmd=ivmn&tbm=isc…

50-luvullakin on ollut maalaisia ja kaupunkilaisia. Toki moni kaupunkilainen oli kesämaalainen.
50-luvulla noin 70 prosenttia suomalaisista asui maalla. Toki rikkailla ja koulutetuilla oli ihan eri kuviot kuin muulla väestöllä, mutta he olivatkin vähemmistö.
Osakseen allekirjoitan tuon. Mutta naiset kyllä laittautuvat paremmin nykyään joten ne jotka ei vedä asioita överiksi on varmasti parantuneet. Enemmän ehkä luonteet ja narsismi ja pinnallisuus on pilannut nykypäivän naiset jos miehetkin.
Ainakin pariutuminen oli tuolloin helpompaa ja luonnollisempaa. Olisin ehkä halunnut elää nuoruuteni 80 luvulla.
Trendit vetävät ihmisiä ja kaikki keinotekoinen on jotenkin hienoa nykyään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun vanhoja sukuvalokuvia katsoo1920-50-luvuilta, niin eivät tavalliset ihmiset nyt mitään filmitähtiä todellakaan olleet. Kuviakin otettiin vähän ja kaukaa, mikä tietysti on edullista vähemmän kauniille ihmisille.
Meikkiä ei tosiaan käytetty juuri lainkaan, ja hiukset olivat naisilla usein kiinni tai korkeintaan olkapäille asti. Rotevia naisia oli jo tuolloin, sellaisia maatalon emäntä -tyyppejä. Ja 50-vuotiaat menisivät helposti 70-vuotiaista, oli se elämä vain ihan eri tavalla raskasta tuolloin. Mekot eivät olleet mitään amerikkalaisia muotiluomuksia, vaan Suomessa oli tuolloin tosi köyhää. Naistenkin vaatteet olivat hillittyjä ja melkein miesmäisiä, jos näin voisi sanoa. Mihinkään turhiin hapatuksiin ei ollut rahaa, ja peseytyminenkin oli luokkaa kerran viikossa saunan yhteydessä.
Ihmeen romantisoitu kuvitelma joillakin menneistä "hyvistä" ajoista. Amerikkalaista kotirouvailmiötä ei ollut samalla tavalla Suomessa, täällä kun kärsittiin sodan seurauksista ja naisetkin tekivät töitä niska limassa.
Juuri näin. Vielä 50-lukukin kärsi pula-ajan jääneistä, ihmiset asuivat pienissä tönöissä ja jopa perheen lemmikit saatettiin teurastaa ihan omin käsin ruoaksi.
Nämä kuvat muistuttavat hyvin paljon meidän suvun valokuvia 50-luvulta. Vähän on erilainen fiilis näissä kuin vanhoissa elokuvissa.
https://www.google.fi/search?q=perhe+1950&source=lnms&prmd=ivmn&tbm=isc…
Ihan hyvä fiilishän noissa kuvissa on. Ja kauniita naisia.
50-luvulla sekä naiset että miehet olivat myös verbaalisesti huikeasti parempia kuin nykyisin
Vierailija kirjoitti:
Varmaan isien puolelta tulleet geenit huonontuneet.
Samaa mieltä. Lopettakaa siis se ulkomaisten miesten kanssa paneskeleminen!
Mustavalko TV/valokuvat antanevat aika paljon anteeksi kasvojen virheitä...
Arvasin jo sillä hetkellä kun näin otsikon, että tässä ketjussa ei keskustella aiheesta, vaan tullaan lyttäämään miehiä. Naiset eivät vain osaa ottaa vastaan minkäänlaista kritiikkiä, vaan se suunnataan heti jonnekin toisaalle.