Onko täällä kenelläkään kokemusta tällaisista ihmisistä? Miten heihin pitäisi suhtautua?

Mä olen itse tällainen ihminen. En yleensä tervehdi ketään. Toivoisin että minuun suhtauduttaisiin kuin minua ei huomattaisikaan. Tosin eipä se minua haittaakaan jos joku tervehtii, teeskentelen vaan etten huomannut :D

Mulla on tosi surkea kasvomuisti. Joskus on tullut joku tutun oloinen vastaan, mutta ei ole hajuakaan kuka on. Ei kannata loukkaantua.

Ole huomaavinaan? Oletko varma ettei oikeasti huomaa? On olemassa ihmsiä, jotka toimittaa asioitaan omissa ajatuksissaan haahuillen, eikä todellakaan huomaa mitään puolituttuja asioidessaan! 

Itsellä on huono kasvomuisti enkä muutenkaan seuraa keitä ympärilläni on. En todellakaan huomaa siis puolituttuja.

Jos sen kääntää jotenkin halukseni loukata niin siitä vaan.

Mun lapsen luokkakaverin kaverin äiti oli tuollainen. Aikoinaan kaveri oli meillä lähes joka päivä koulun jälkeen ja söi meillä välipalatkin jne. Äitinsä käyttäytyi kohdatessamme niinkuin ei olisi ikinä minua tavannutkaan, vaikka olimme olleet vanhempainilloissa yhtä aikaa ja luulisi, että häntä olisi kiinnostanut kenen nurkissa lapsensa viettää aikaa. En tiedä oliko syynä huono kasvomuisti vai keskittymishäiriö. Mielellään oli äänessä aina, kun mahdollista. Ei ainakaan ujo ollut.

Mä en noteeraa mitenkään, annan olla rauhassa. Jos nyt ihan kasvokkain satutaan vastatusten vaikkapa siellä kaupassa, niin tervehdin kyllä, tervehti sitten toinen tai ei.

Mulla on yksi tällainen lapseni kaverin äiti. On jopa jonkun kerran puhuttu puhelimessa ja viestitelty jotain lasten tapaamisiin liittyen tai soitettu toiselle tyyliin "sanotko meidän Mikolle, että on aika tulla kotiin". Silti ei esim. tervehdi aina. Ei olla oltu sillä tavalla tekemisissä tai edes niin pitkästi koskaan juteltu, että olisi voinut mistään mun sanomisista loukkaantua. Vaikuttaa vähän erakko tyypiltä. Saman kaverin isä sitten taas juttelee aika paljonkin.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsen luokkakaverin kaverin äiti oli tuollainen. Aikoinaan kaveri oli meillä lähes joka päivä koulun jälkeen ja söi meillä välipalatkin jne. Äitinsä käyttäytyi kohdatessamme niinkuin ei olisi ikinä minua tavannutkaan, vaikka olimme olleet vanhempainilloissa yhtä aikaa ja luulisi, että häntä olisi kiinnostanut kenen nurkissa lapsensa viettää aikaa. En tiedä oliko syynä huono kasvomuisti vai keskittymishäiriö. Mielellään oli äänessä aina, kun mahdollista. Ei ainakaan ujo ollut.

Entä jos olikin keskittymishäiriö? Kävit sitten varmaan itse kohteliaasti esittäytymässä?

Mun mielestä on epäkohteliasta olla tervehtimättä jos joku toinen tervehtii. Oli naama tuttu tai ei.

Mutta jos ei itse tervehdin niin outoa kysellä miksei joku toinen tervehdi.

Yksi esimiehistäni ei yleensä tervehdi. Ei edes vastaa, vaikka sanon huomenta.

Raivohärkä 😔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsen luokkakaverin kaverin äiti oli tuollainen. Aikoinaan kaveri oli meillä lähes joka päivä koulun jälkeen ja söi meillä välipalatkin jne. Äitinsä käyttäytyi kohdatessamme niinkuin ei olisi ikinä minua tavannutkaan, vaikka olimme olleet vanhempainilloissa yhtä aikaa ja luulisi, että häntä olisi kiinnostanut kenen nurkissa lapsensa viettää aikaa. En tiedä oliko syynä huono kasvomuisti vai keskittymishäiriö. Mielellään oli äänessä aina, kun mahdollista. Ei ainakaan ujo ollut.

Entä jos olikin keskittymishäiriö? Kävit sitten varmaan itse kohteliaasti esittäytymässä?

Ei hitto, miksi täytyy tunkeilla sellaisten ihmisten luo esittäytymään jotka viestittävät että eivät halua. 

Esim. minä inhoan ihmisiä ja haluan olla rauhassa. Minä kyllä sanon sen ihan suoraankin, jos joku tulee kohteliaasti "ujoksi" oletetulle juttelemaan tms. Että en jaksa jutella ja lähden pois :D

No mä oon tommonen, jos näen jonkun tutun henkilön eri paikassa kuin normaalisti, en jotenkin "näe" häntä ollenkaan. Ja siis tämä koskee ihan kaikkia tuttuja naamoja, olen kävellyt oman äitini ohi kaupungilla. Kait sitä sitten vaan taapertaa niin omissa ajatuksissaan tai jotain. Ei ole siis epäkohteliaisuutta vaan ihan vaan sokeutta.

Minä olen usein niin omissa ajatuksissani, etten huomaa. Toki moikkaan takaisin, jos joku moikkaa ensin. Mutta en siis kiinnitä kaupassa huomiota muihin asiakkaisiin vaan keskityn omiin ostoksiini.

Vierailija kirjoitti:

Yksi esimiehistäni ei yleensä tervehdi. Ei edes vastaa, vaikka sanon huomenta.

Raivohärkä 😔

Mun esimies meni vielä pidemmälle. Hän ei myös koskaan tervehdi, mutta minä kuitenkin aina ekaa kertaa työpäivänä nähdessä moikkasin, koska olisin kokenut sen tylyksi ettei esimiestä tervehdi. No, kerran hän sitten oikein otti puheeksi työhuoneessaan tämän asian, ja ilmoitti että hän ei pidä siitä että tervehdin, koska se on ikään kuin hänelle asetettu VAATIMUS vastata, ja jos hän alkaisi tervehtiä jokaista tuttua talossa, hänen täytyisi tervehtiä satoja kertoja päivässä eikä hän tahdo. Lopetin tervehtimisen ja sillä selvä :D

Uskon, etteivät ne ihmiset huomanneet minua. Ovat ehkä ajatuksissaan.

Mä olen kasvosokea. En tunnista edes perheenjäseniä. Mutta mä kerron asiasta kaikille, joiden kanssa olen jotenkin tekemisissä. Jos joku tervehtii, koitan mäkin tervehtiä, mutta usein en ehdi, kun se tulee niin puun takaa. Tiedän, että olen tahattomasti loukannut ihmisiä tämän takia. Harmittavaa, varsinkin jos kyseessä on ujo ihminen, jolle sellainen voi olla kolhu itsetuntoon. En vaan aina jotenkin ehdi tilanteisiin mukaan, vaikka parhaani yritän. Usein ihmisiä tosin vaan jää huvittamaan, kun tietävät, mistä tämä johtuu.

Aika monella on huono naamamuisti, vaikka eivät ihan kasvosokeita olisikaan. Todella yleistä. Ja moni menee jotenkin lukkoon yllättävissä kohtaamistilanteissa, joissa ei ole selvää kaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi esimiehistäni ei yleensä tervehdi. Ei edes vastaa, vaikka sanon huomenta.

Raivohärkä 😔

Mun esimies meni vielä pidemmälle. Hän ei myös koskaan tervehdi, mutta minä kuitenkin aina ekaa kertaa työpäivänä nähdessä moikkasin, koska olisin kokenut sen tylyksi ettei esimiestä tervehdi. No, kerran hän sitten oikein otti puheeksi työhuoneessaan tämän asian, ja ilmoitti että hän ei pidä siitä että tervehdin, koska se on ikään kuin hänelle asetettu VAATIMUS vastata, ja jos hän alkaisi tervehtiä jokaista tuttua talossa, hänen täytyisi tervehtiä satoja kertoja päivässä eikä hän tahdo. Lopetin tervehtimisen ja sillä selvä :D

Hämmentävä kommentti esimieheltä. Näinkin voi siis olla :)

Jatka elämääsi normaalisti.

Mielestäni tuo on käytöstapojen puute kun huomaa mutta katsoo ohi. Mikäli ei oikeasti huomaa eikä tajua, niin ok.

Tervehtiminen on kumma juttu, nykyään minusta on kiva, että joku tervehtii. Aina vastaan samalla tyylillä, vaikka en yhtään tiedä, kuka henkilö oli. Nuorempana minua ärsytti, kun vieraat tervehti.

Vuosien takaa on kiva muisto, kun ulkoilutin koiriani. Minua tervehti nuorempi nainen oikein reippaasti. Vastasin, mutta hän huomasi, etten tunne. Hän sitten esitteli itsensä koiransa kautta, koira ei ollut mukana. Silloin tiesin kuka hän on, ja lenkkelimme rattoisasti jutellen. Olimme "koiratuttuja" jo vuosien takaa, mutta minulla on huono kasvomuisti, enkä häntä tuntenut. Nyt jo tiedän, että huonoa kasvomuistia voi potea kuka vaan, ei olla tahallaan töykeitä.

Olisi kiva kuulla kommentteja niiltäkin jotka eivät tervehdi siksi ettei jostain syystä pidä ihmisestä. Mitä sellaista joku on tehnyt että olet päättänyt alkaa kohdella tätä ihmistä kuin pelkkää ilmaa?