Muita, jotka häpeävät entisiä suhteitaan?
Suorastaan kadehdin näin kolmekymppisenä niitä, jotka ovat joko valinneet ensimmäisellä yrityksellä kumppaninsa oikein, tai joilla ei useasta suhteesta huolimatta ole varsinaisesti mitään hävettävää, nolosteltavaa tai kaduttavaa.
Minä olen tehnyt älyttömän paljon virheitä kumppanin valinnassa, ja oppinut kantapään kautta kaiken. Tiedän nyt, että ei kannata ottaa peliriippuvaista, ei epähygieenistä sottapyttyä, ei äitinsä helmoissa roikkuvaa takiaista. Useassa suhteessa olen kitkutellut muutaman vuodenkin, vaikka jokainen ulkopuolinen on varmasti nähnyt, ettei hommasta mitään tule.
Aiemmat parisuhteeni herättävät minussa oikeasti häpeää. Olen tyytynyt ties mihin outouksiin, huonon itsetunnon ja läheisriippuvuuden takia. Tällä hetkellä olen sinkku, ja toivon että en sortuisi enää yhteenkään typerään virheeseen.
Kommentit (2)
No. Ymmärrän, että omista virheet harmittaa, mutta toivottavasti olet oppinut itse niistä jotain. - itseäni harmittaa se, että olen ollut hyvin pitkään sinkkuna, voisi melkeinsanoa, että aina. Tuntuu, että tämä iki-sinkkuuteni on monelle muulle paljon isompi ongelma tai pulma kuin minulle. - En oikein tiedä, mistä sinkkuuteni johtuu; tai kun sanoo syyksi, että ei ole khdannut tai tavannut vielä sitä itselleni oikeaa. Tai jos olenkin, niin hän on sitten muuten mennyt ohi, eikä meistä ole tullut paria, edes lyhyemmäksi aikaa. Mutta tämä sitten saa aikaan sen, että olen santtu olevan ronkeli tai olen saanut kuulla kuiskutteluja ja vihjailuja omasta seksuaalisesta suuntautuneisuudestani.
Okei olen ronkieli, eli perästi nirso, jos sillä tarkoitetaan, että en huoli kuin mielestäni itselleni sopivaa; pakko tai velvollisuus aloittaa seurustelu ei minusta ole optimaalinen lähtökohta.
Vastaavsri, mitä seksuaaliseen suuntautumiseen tulee, niin olen toistaiseksi, vähintään luullut olevani hetero. Ja mitä sitten jos olisin jtain muuta tarkoittavatko seksuaalisen suuntauneisuuteni epäilijät, että homot tai bi-seksuaalit eivät olisi lainkaan kiinnostuneita parisuhteessa elämisestä. Ja jos olisvatkin, niin ainoa tapa olisi tällöin elää sanonnan mukaan kaapissa, kun muuten joku saattaisi, niin mitä? Järkyytyä varmaan tai mitä lie.
Tai entä, jos olsii aseksuaali -jota en tiedosta olevani-. sitä, että ainakin silloin olisi päätetty (epä)virallisesti, että yksin sinun elettävä ja oltava tässä maailmassa ja velvollisuutesi on unohtaa kaikki pienimmätkin haaveilut tai toiveet "Sen" oikean, oman toisenpuoliskon löytämisestä.
Sama. Seurustelin alle parikymppisenä muutaman ihan karmean miehen kanssa. Mielenvikaista, väkivaltaisia, juoppo, narsisti, hyväksikäyttäjä jne. Minulla oli myös todella huono itsetunto ja pidin itseäni tosi rumana ja tyhmänä, niin enpä tietenkään tullut vastineeksi kumppanilta juuri mitään. Olin myös sairaalloisen ujo, joten mies joka oikealla hetkellä uskalsi lähestyä, pääsi suhteeseen kanssani. Enemmän kuitenkin surettaa kuin hävettää.
Onneksi nykyään arvostan itseäni ihan toisella tavalla, ja minulla on aivan mahtava kumppani.