Oikeus päättää itse, kenelle jättää perintöä.
Mielestäni tulisi perinnönjaossa niin kutsuttu lakiosa poistaa kokonaan ja jättää lähtökohtaisesti jokaiselle oikeus päättää itse testamentilla, kenelle omaisuus menee. Mikäli testamenttia ei olisi, menisi jako perintökaaren mukaan.
Kommentit (7)
Mielestäni on jokaisen vapaasti päätettävissä, mitä omaisuudelle kuoltua tapahtuu. Tarkoitus on siis saada testamentintekijälle oikeus jälkeläisten tahdosta riippumatta päättää itse, mitä omaisuudelle tapahtuu.
Minusta jos todella ei halua omille lapsilleen perintöä jättää niin ihminen on jotenkin sairas mieleltään. Jos todella on sitä mieltä ettei perintöä lapsille jätä niin voi alkaa jo elinaikana asioita siten järjesteleen, että tekee lahjoituksia eri tahoille ja testamentin. Varakaskin ihminen voi järjestää asiansa siten, että lopulta rintaperillisille menevä summa on vain jotain tuhansia.
Aikanaan näin on ollut, mutta systeemi ei toiminut lukemattomista syistä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta jos todella ei halua omille lapsilleen perintöä jättää niin ihminen on jotenkin sairas mieleltään. Jos todella on sitä mieltä ettei perintöä lapsille jätä niin voi alkaa jo elinaikana asioita siten järjesteleen, että tekee lahjoituksia eri tahoille ja testamentin. Varakaskin ihminen voi järjestää asiansa siten, että lopulta rintaperillisille menevä summa on vain jotain tuhansia.
Mutta voihan vanhempi haluta jättää lapsilleen erisuuruiset summat omaisuutta vaikka siksi että toinen on osallistunut vanhemman elämään kun
toinen ei taas lainkaan. Tai voihan joku vaikka haluta että perintö menee kokonaisuudessaan lasten ohi lapsenlapsille tai jollekkin muulle elämässä tärkeälle henkilölle. Voi olla syitä jotka ovat loukanneet vanhempaa niin ettei halua jättää perintöä lapsille.
Aloittaja kirjoitti:
Mielestäni tulisi perinnönjaossa niin kutsuttu lakiosa poistaa kokonaan ja jättää lähtökohtaisesti jokaiselle oikeus päättää itse testamentilla, kenelle omaisuus menee. Mikäli testamenttia ei olisi, menisi jako perintökaaren mukaan.
Perintökaarta ollaan muuttamassa kansainväliseksi käytännöksi. Puolisot mm.perivät tällöin toisensa ja lapset vasta molempien kuoltua.
"Perintökaarta ollaan muuttamassa kansainväliseksi käytännöksi. Puolisot mm.perivät tällöin toisensa ja lapset vasta molempien kuoltua."
- olsiko sinulla lähdettä tähän, että milloin tällainen hanke on laitettu vireille? Ja mitä on kansainväilen käytäntö, joshon tässä viitataan?
Vaikea kysymys. Manipuloivat ihmiset saavat joskus paljon pahaa aikaan.
Elinaikanaan ihminen voi toki lahjoittaa omaisuutensa vaikka kulkukissoille kenenkään sitä estämättä (ja silloinkin niitä manipuloijia kyllä riittää).