Miksi yksinäinen ei sitten kuitenkaan lähde mukaan, kun kaverit pyytää?
Yksinäinen ihminen, joka kärsii tilanteestaan, saa kutsuja reissuun, tapahtumiin, menoihin. Mutta ei kuitenkaan lähde mukaan. Miksi ei? Toivoo kyllä, että häntä pyydetään, mutta sitten kun pyydetään, niin kieltäytyy. Joskus kyllä lähtee, mutta useammin ei. En ymmärrä!
Kommentit (37)
Yksinäisyys ajaa tuollaiseen puoliksi masentuneeseen tilaan, jossa mikään ei kiinnosta ja kuvittelee olevansa vain taakka kavereille ja heidän pyytävän mukaan vain näön vuoksi.
Itsetunto katoaa.
Minä en tule mukaan jos paikalle on tulossa edes yksi vähääkään tuntemattomampi henkilö. Kärsin paniikkihäiriöstä ja tuntemattomat ihmiset ja isot joukot saa minut stressaamaan ja ahdistumaan. Pelkään sitä jos saan paniikkikohtauksen sellaisen ihmisen edessä, joka ei minua tunne.
Kärsii todennäköisesti sosiaalisten tilanteiden pelosta tai paniikkihäiriöstä tms.
Ei yksinäisellä ole kavereita by definition. Sekoitat nyt puurot ja vellit.
Yksinäiset ihmiset on yksinäisiä yleensä syystä.
Heillä on ongelmia ihmissuhteissa, kenties kärsivät paniikkihäiriöistä ja kuka mistäkin.
Se sosiaalinen tyyppi, joka pyytää mukaan, saattaa olla jopa pelottava vaikka oikeasti haluaakin auttaa.
Yksinäistä auttaisi parhaiten toinen yksinäinen, ymmärtäisivät toistensa rajoituksia. Nuo rajoitukset vaan estää niitä yksinäisiä tutustumasta toisiinsa.
Ikävä oravanpyörä.
Saattaa luulla, että pyydetään säälistä.
Voi myös olla kyse huonosta rahatilanteesta kutsujen saapumisen aikoina.
Minä olen yksinäinen, koska minulla ei ole kavereita. Koska minulla ei ole kavereita, minua ei koskaan pyydetä mihinkään. Työpaikkatapahtumiakaan ei ole, koska olen yksinyrittäjä. Ihmettelepä sitä.
Kokeile olla ihan yksin neljän seinän sisässä vaikka edes viikonloppu, ja huomaa kuinka maanantain aamujunaan meno alkaa jo jännittää.
Itse kieltäydyn usein jos pyytäjä on ihminen jonka kanssa haluaisin olla läheinen mutta olen aiemmin huomannut että tällä ihmisellä muut ihmiset ja asiat menevät tärkeysjärjestyksessä usein edelleni. On todella masentavaa pettyä toistuvasti samoihin ihmisiin jotka yrittävät tietysti vain auttaa mutta sitten kuitenkin mukaan lähdettyäni he viis veisaavat seurastani. Pahinta on tuntea itsensä yksinäiseksi sellaisten ihmisten seurassakin joita pitää läheisimpinään.
Itseäni välillä kosiskellaan miehen kavereiden tai niiden tyttöystävien kanssa johonkin. Mutta koska olen ujo, niin en mä osaa olla isossa porukassa, jossa toiset joko tuntee toisensa tai on puheliaita. Siellä mä vaan istun ahdistuneena hiljaa. Eli ennemmin olen yksinäisenä kotona kuin yksinäisenä porukassa.
Vierailija kirjoitti:
Itse kieltäydyn usein jos pyytäjä on ihminen jonka kanssa haluaisin olla läheinen mutta olen aiemmin huomannut että tällä ihmisellä muut ihmiset ja asiat menevät tärkeysjärjestyksessä usein edelleni. On todella masentavaa pettyä toistuvasti samoihin ihmisiin jotka yrittävät tietysti vain auttaa mutta sitten kuitenkin mukaan lähdettyäni he viis veisaavat seurastani. Pahinta on tuntea itsensä yksinäiseksi sellaisten ihmisten seurassakin joita pitää läheisimpinään.
Tämä!!!!
Koska en jaksa olla varaystävä. Jos minut pyydetään, on joku muu estynyt...
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys ajaa tuollaiseen puoliksi masentuneeseen tilaan, jossa mikään ei kiinnosta ja kuvittelee olevansa vain taakka kavereille ja heidän pyytävän mukaan vain näön vuoksi.
Itsetunto katoaa.
Tämähän se. Paremmin ei voisi enää sanoa.
Siis yksinäinen ihminen, jonka kaverit pyytää mukaan. Mikä tässä nytten mun korviin jotenkin mättää.Eikös yksinäinen ole juuri siksi yksinäinen, ettei hänellä ole niitä kavereita?
Tai sitten on harvoja tuttuja joita näkee tosi harvoin. Ja sitten harvoin kun tulee mahdollisuus osallistua johonkin, niin paineet on niin kovat, että on helpompi olla kotona kuten muinakin 364 päivänä vuodessa. Ja ehkä nämä menot ja reissut eivät ole hänen mieleensä? Onko yksinäisen pakko sitten suostua mihin vain, jotta saisi seuraa. Kiinnostaako sinua nähdä tätä yksinäistä tuttuasi muuten kuin joukon täydentimenä vai hengailetteko muutenkin?
Koska yksinäinen ihminen on usein mieleltään sellainen, ettei haluaisi olla yksin mutta ei myöskään muiden seurassa. Joka hetki saa tuskailla ristiriitaisten ajatustensa kanssa.
Yksinäiset ihmiset ovat usein keskivertoa herkempiä ja ajattelevat asioista syvällisemmin, usein jopa liiankin syvällisesti.
Itse olen tällainen. Kun olen yksin, toivoisin että minulla olisi joku, jonka kanssa elää ja kokea, mutta kun löydän sellaisen, huomaan että haluaisinkin vaan jäädä kotiin, kun alkaakin masentaa.
Yksinäiset ihmiset ovat mieleltään ongelmallisempia ja näin ollen taipuvaisia asioiden liialliseen kyseenalaistamiseen ja sitä kautta kärsimään masennuksesta ja ahdistuksesta.
t. Hoitoa ilman "elävä" mt-potilas
Vierailija kirjoitti:
Yksinäiset ihmiset on yksinäisiä yleensä syystä.
Hienoa, että syyllistät yksinäisen ihmisen! Näin varmasti saadaan yksinäiset etsimään ystäviä, kun palstalla heitä haukutaan syyllisiksi omaan yksinäisyyteensä vaikka oikea syyllinen voi olla vain hieman erilaiset kiinnostuksen kohteet, kuin massoilla jolloin tipahtaa ulos "sosiaalisista"ympyröistä.
Tässä on esitetty jo hyviä syitä, jotka pätevät minuunkin, mutta kerron vielä yhden. Jos jotkus tutut (siis tutut, koska minulla ei ole kavereita - siksi olen yksinäinen) kysyvät mukaan jonnekin, en halua lähteä siksi, että olisin siellä tapahtumassa kuitenkin yksin. Tutut lähinnä hengailisivat kaveriensa kanssa omassa porukassaan, johon minä en kuuluisi. Olen pari kertaa tämän kokenut ja se on todella raastavaa. Lisäksi olen ollut niin kauan yksin, että rehellisesti sanottuna sosiaalinen kanssakäyminen ja paikoissa käyminen ja niissä toimiminen (bileet, baarit, juhlat, ravintolat yms.) on minulle vaikeaa. En tiedä mitä pitää tehdä, en osaa toimia oikein. Se ahdistaa ja hävettää. Minulla yksinäisyydestä on tullut jo itseään ruokkiva ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Siis yksinäinen ihminen, jonka kaverit pyytää mukaan. Mikä tässä nytten mun korviin jotenkin mättää.Eikös yksinäinen ole juuri siksi yksinäinen, ettei hänellä ole niitä kavereita?
Tai sitten on harvoja tuttuja joita näkee tosi harvoin. Ja sitten harvoin kun tulee mahdollisuus osallistua johonkin, niin paineet on niin kovat, että on helpompi olla kotona kuten muinakin 364 päivänä vuodessa. Ja ehkä nämä menot ja reissut eivät ole hänen mieleensä? Onko yksinäisen pakko sitten suostua mihin vain, jotta saisi seuraa. Kiinnostaako sinua nähdä tätä yksinäistä tuttuasi muuten kuin joukon täydentimenä vai hengailetteko muutenkin?
Minä ainakin olen yksinäinen vaikka onkin monia kavereita siksi, että monet kavereista asuu tosi kaukana eikä jaksa pitää yhteyttä, olen työtön tällä hetkellä ja kun työtä on se on luonteeltaan sellaista että sitä tehdään yksin eli en tapaa edes työn kautta työkavereita/asiakkaita, minulla ei ole sukulaisia joita voisin tavata edes velvollisuudesta. Ne kaverit jotka asuvat kohtuullisen lähellä ja myös joskus pyytävät jonnekin, ovat omassa elämässään kiireisiä ja heillä on muita ystäviä joiden kanssa ilmeisesti viettävät mieluummin aikaa eli jos itse otan heihin yhteyttä tapaamista ei yleensä saada järjestettyä. Ei pari sellaista kaverisuhdetta, joissa minut kaksi kertaa vuodessa kutsutaan yhteisiin illanviettoihin, tyydytä ainakaan minun tarvettani ihmiskontaktiin.
Ei tarvitse nyt neuvoa silti niin kuin lapselle, kuinka kavereita hankitaan. Teen kyllä jatkuvasti asian eteen töitä
Mä ainakin kärsin paniikkihäiriöstä ja ahdistun isosta määrästä ihmisiä. Jännitän etukäteen jos on vähän tuntemattomampi tyyppi joka kutsuu mukaan.