Mihin kaikki on jäänyt?

Luulin, että lasten ollessa pieniä, olisi haastavampaa parisuhteen kaikkinainen huomioiminen yms, mutta meillä on käynyt toisinpäin. Nyt kun lapset kumpikin murrosiässä niin meillä ei mitään parisuhdetta enää olekaan, ei ole ollut vuosiin. Tänävuonna ollut seksiä ehkä 2x, viimeksi maaliskuussa. Samanlaista tahtia sillä saralla useita vuosia, kiitos mieheni haluttomuuden. No, en minäkään enää pahemmin halua, tuntuu suorastaan vastenmieliseltä koko ajatus, tekopaskaakin se olisi ja taas alkaisi sen jälk kuukausien selibaatti joten mitä väliä, parempi olla kokonaan ilman ja antaa kropan uinua, eipähän satu niin paljoa.
Aamuisin erotessa pikainen pusu ja illalla nukkumaan mennessä toinen, hyvänä päivänä. Rakastan sinua, sen kuulin n.20v ajan päivittäin, tänävuonna kuullut ehkä 2-3x. Läheisyyden puute ylipäätään, ei kai siihen kuolla voi mutta kitua kyllä voi, iänkaiken. En näe avioeroakaan vaihtoehtona, reppana taidan olla, mutta kun ollut tuon miehen kanssa alaikäisestä asti niin muuta osaakaan/muusta tiedäkään. Ja onhan se tuo asuntolainakin vielä olemassa joitakin vuosia. Olisipa nappi josta painaa ja unohtaisi esim miehen useat lotkautukset, hänellä tietty oikeus niihin ja varmaan on oikeassakin monin tavoin (olenhan niin monella tapaa epäonnistunut ja toiminut virheellisesti silloin 2kymppisenä mm mustasukkaisuuteni vuoksi-> pohjasi lapsuuteeni väkivaltaisen alkoholisti-isän kanssa) mutta niin pahasti välillä tuntunut että satuttaa että fyysisenäkin kipuna sen tuntenut.

Voin tod huonosti, työasiatkin mättää ja alkava viimeinen lomaviikko tulee sujumaan suuren ahdistuksen vallassa panikoiden töiden alkamista. Mikä tässä kaikessa on järki, ei mikään. 5v kuluttua nuorempikin lapsi jo aikuinen, itse olen nyt 40v. Opiskelu uudelle alalle ei ole taloudellisesti mahdollista. Ei mitään ideaa, missään.