Olisin ollut joskus hyvää vaimoainesta jollekin hyvälle miehelle
Mutta elämässä kävi paska tuuri. Nuorena parikymppisenä olin kaunis ja raikas, käänsin päitä joka paikassa se on totuus. koko elämäni olen saanut kuulla että miten kaunis olen, mutta ne kunnon miehet on jostain syystä vältelleet. Kasvoin vl kulttuurissa, omasin korkean moraalin vaikka en siihen vl uskoon enää kuulunut. Älyä oli, ja halua perustaa perhe. Sellainen oli haave. Normaali hyvä ja tavallinen elämä.
Ihan nuorena sairastin anoreksian, jäin yksin ja minua kiusattiin. Vl yhteisö oli pahin. Perhettäni kohtasi myös kamala tragedia. Sitten myöhemmin elämästäni tuli hirveä taistelu. Tuli muuta sairautta, hyväksikäyttöjä, väkivaltaa ja kaikkea sellaista mikä takuulla muuttaa ihmisen.
Nykyään olen 34v yh. Usko miehiin on mennyt kokonaan, kiitos viimeisen suhteen. Mietin joka päivä, että miten jaksan tämän elämän elää yksin läpi. Ei ole ystäviä, ei ketään.
Kommentit (2)
En todellakaan halvenna itseäni jos sanon että olisin ollut hyvää vaimoainesta jollekin HYVÄLLE miehelle. Päinvastoin, minulle on kehittynyt sellainen omanarvontunto että en ala edes riskeeraamaan elämääni miehen kanssa. Lapseni on niin tärkeä ja rakas myös etten ota sitä riskiä että joku tulee tähän pelleilemään isäpuolta, ja sitten vuosien päästä päättää että lähenpä tästä meneen
Aiemmin olin vahva. Kärsimys ei ole kuitenkaan jalostanut pätkääkään tai tehnyt vahvemmaksi enää pitkään aikaan. Jokin raja on ylitetty ajat sitten, ja nykyään romahdan pienistäkin asioista.
Älä rakas ihminen halvenna itseäsi kutsumalla itseäsi "ainekseksi", saati "vaimoainekseksi". Olet hyvä ihan sinältäsi.
Elämässä pärjää hyvin ilman "uskoa miehiiin" (jonka kerrot kadottaneesi). Tarvitset vain uskoa itseesi, et kehenkään muuhun.
Olet kokemustesi jälkeen vahva. Sinulla on vielä jäljellä kymmeniä vuosia hyvää elämää, nauti siitä.