Kirjoitan koska olen äänetön.

Voi ei

Ahdistaa niin paljon että on vaikea hengittää. Minut on haukuttu tänään ensimmäisen kerran maailman tyhmimmäksi ihmiseksi ennen kello yhdeksää aamulla. Kai sitä sitten on. "Kaikkia idiootteja se maa päällänsä kantaa".

Yritän pystä kasassa ennen kaikkea lasten vuoksi. He ovat fiksuja poikia ja näkevät kuoreni läpi. En halua että he joutuvat miettimään minun surujani. Ne eivät ole sellaisia mitkä pitäisi viattomia lapsia mietityttää. Pelottaa että menen joskus henkisesti niin pahaan solmuun etten kykene näkemään onko heillä murheita.

En muista milloin olen viimeksi ollut näin yksin, vaikka kolme henkeä on samassa yksiössä. Ei saa näyttää tunteita, ei provosoitua eikä antaa takaisin. Olen korkkipuusta tehty tikkataulu joka saa uuden piston kerta toisensa jälkeen. Siihen pitäisi varmasti ajan kanssa tottua. Onko mun elämässä tarpeeksi aikaa? Paljonko on aikaa jäljellä kun en tunne enää kipua.

Jatkuva mitätöiminen on saanut sen aikaiseksi etten itsekään enää usko itseeni. Tiedän että pitäisi. Hyvä että tiedän koska voin luoda uskoa omiin poikiini. Ikinään ei pidä luovuttaa, parhaansa tekeminen on aina riittävää ja rakastan heitä aina. En vaadi heiltä liikoja ja en koskaan ikinä arvostele heidän ulkonäköä tai älykkyyttä. Sen minä voin ja osaan antaa. Pohjan itsetunnolle jonka olen menettänyt.

Toivoisin että joku tulisi ja löisi minut tajuttomaksi. Kuolla en tahdo koska minua tarvitaan vielä. Kuolla en tahdo koska olen kaksi lasta tänne saattanut. Tahdon elää koska olen sen lapsilleni velkaa.

Haluan olla isä jota ei koskaan tarvitse hävetä. Haluan olla isä jonka luokse voi tulla vaikka asiat olisi kuinka huonosti. Tai hyvin.

Lomaa jäljellä vielä 6 päivää. Sitten on edes seinät ja äänet tuttuja vaikka sama paha olo seuraa mukana.maai