Lue keskustelun säännöt.
Olen tainnut menettää elämänhallintani
25.07.2016 |
Mut jätettiin puolisen vuotta sitten ja muutaman kuukauden ajan musta on tuntunut että elämänhallintani lipsuu kauemmas ja kauemmas. Tavarat jää niille sijoilleen mihin ne sattuu tippumaan, alkoholinkäyttö arkisin (käyn töissä) ei ole mikään moraalinen ongelma enää mulle. Syön mitä sattuu ja se näkyy. Liikkuakaan en enää jaksa.
Pelkään vähän tulevaa kesälomaa kun ei ole ketään kenen kanssa sitä viettää. Viiniä varmaan kuluu ja päivät valuu hukkaan.
Ikää kohta 40, tästä se alamäki kai lähtee.
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä. Yritä löytää oma elämäsi uudelleen.
Miten?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota jossain vaiheessa joku tavoite. Vaikka että siivoat/sisustat kotisi viihtyisäksi. Ihan vaan itseäsi varten.
Saahan sitä surrakin jos surettaa. Älä kuitenkaan rupea ylettömästi läträämään viinalla. Sitten kun siltä tuntuu, tee sellaisia juttuja joista pidät. Olisi hyvä jos voisit jossain vaiheessa tuntea iloa ja innostusta jostain tekemisestä.
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä surrakin jos surettaa. Älä kuitenkaan rupea ylettömästi läträämään viinalla. Sitten kun siltä tuntuu, tee sellaisia juttuja joista pidät. Olisi hyvä jos voisit jossain vaiheessa tuntea iloa ja innostusta jostain tekemisestä.
Mä en oikeastaan enää edes sure, jotenkin vaan elämä lipsuu pois mun käsistä enkä usko ketään löytäväni enää. Voi vittu, enpä olis uskonut miten helposti tämäkin näkyy käyvän
-ap
On täysin itsensä ja oman vastuunsa pakenemista odottaa, että jokin itsesi ulkopuolinen/ihminen/ihastus tulee muuttamaan elämäsi. Kaikki, siis aivan kaikki, lähtee sinusta itsestäsi. Olet vastuussa omasta hyvonvoinnistasi ja omasta onnellisuudesta.
Parisuhdekin on paras ja antoisa vasta sitten, kun olet onnellinen itsesi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On täysin itsensä ja oman vastuunsa pakenemista odottaa, että jokin itsesi ulkopuolinen/ihminen/ihastus tulee muuttamaan elämäsi. Kaikki, siis aivan kaikki, lähtee sinusta itsestäsi. Olet vastuussa omasta hyvonvoinnistasi ja omasta onnellisuudesta.
Parisuhdekin on paras ja antoisa vasta sitten, kun olet onnellinen itsesi kanssa.
En mä odota että mitään ihmettä tapahtuu. Mä en vain tiedä miten saisin itseeni ryhtiä. Olin ihan ok jo keväällä, mutta nyt makaan vaan töiden jälkeen sängyssä ja katson netflixiä.
-ap
Kokeile jotain uutta harrastusta, jossa olisi muita ihmisiä, jotta saisit jonkun "ulkopuolisen" syyn lähteä liikkeelle. Miten olisivat vapaaehtoistyöt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
tiedän miltä sinusta tuntuu. Itse jäin työttömäksi keväällä ja sen jälkeen elämä on sujunut samaan tapaan kuin sinullakin. Välillä kyllä saan itsestäni jotain järkevää irti mutta enimmäkseen tuntuu että päivät valuvat hukkaan ja kesä loppuu ennen kuin on alkanutkaan. Olen itse viisikymppinen ja kai joku kriisi siihen liittyen on myös menossa. Monesti tulee mieleen miten vähän tätä elämää on enää jäljellä, paras osa alkaa olla kaukana takanapäin...
Kun ei itse osaa auttaa itseään voi aina neuvoa muita... :) Luulen että sinä olet masentunut, vaikka varsinaisesti jätetyksi tuleminen ei sen syynä olisikaan. Neuvoni olisi että lähde tapaamaan ihmisiä. En tarkoita deittailua vaan että kaivaisit tuttavapiiristä sellaiset jotka ovat ymmärtäväisiä ja kanssaihmisistä välittäviä, eivät tuputa mitään automaattivastauksia tai tuomitse. Jutelkaa syvällisiä, kohdatkaa ihmisinä, etsikää yhteisiä aiheita aitoon nauruun. Alkoholi olisi viisainta jättää pois. Jos sinulla ei ole tällaisia tuttuja niin ota yhteyttä seurakuntaan ja mene juttelemaan jonkun diakonin tai papin kanssa. Ei tarvitse pelätä mitään uskonnon tuputusta (jos koet sellaisen luotaantyöntävänä). Tai joku vanhempi sukulainen tai työkaveri tai miksei joku symppis mummo taloyhtiöstä?
Ihmissuhteiden kautta voisi alkaa elämänilo taas nostaa päätään, ja uudet harrastukset, kiinnostus elämän antimiin.
Olen huomannut myös että kun itsellä on vaikeaa, toisten auttaminen tai tukeminen voi auttaa itseäkin. Onko sinulla esim. jotain kummi- tai sukulaislasta joka kaipaisi aikuista ystävää, ihan vaikka läksyjenlukuavuksi ensin?
Tsemppiä 9 sullekin! Mä en tiedä kiinnostaako mua edes jutella kenenkään kanssa, mielummin olen vain omissa oloissani. Ehkä se ihmisten ilmoille lähteminen auttaisi kun sais vaan aikaiseksi. Ei mulla oikein kavereita ole joiden kanssa jutella syvällisiä. Alkoholi olis kai hyvä jättää pois, mutta tuntuu niin vaikealta sekin. Työterveyshuoltoon ei voi mennä juttelemaan kun olen firman ja tth:n yhteyshenkilö enkä "voi" näyttäytyä tämmöisenä rappiokasana siellä.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jotenkin löytyis 1 tai muutama vähän samassa tilanteessa oleva naapurustosta. Voisitte alkaa yhdessä käydä kävelyillä ja lenkeillä, vetää toisenne takaisin eloon. Miten voisi löytää vertaisen...
Sit olis joku jolle soitella kuulumisia, katsoa yhdessä sitä netflixiä ja tehdä myös muuta.
Pakota itsesi ylös. Kroppasi hormonitoiminta on aivan sekaisin ja kuvittelee että alko on ainoa asia josta voit saada normaalin olon tai mielihyvää. On niitä muitakin, kun vain saat sen tajuamaan. Pääsi kulkee vartalosi kanssa käsikädessä, ymmärräthän että jos et tietoisesti muuta toimintatapojasi, ei tilanne parane. Muuta asennettasi, koska kohta olet entistä syvemmällä. Olet vahvempi kuin uskotkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ap takuulla tietää, mitä hänen kannattaisi tehdä, syödä hyvin, juominen pois tai ainakin minimiin, liikuntaa, harrastuksia jne. Se kun ei aina ole vaan niin helppoa eli tiedon puutteesta tuskin on kyse. Ap, anna itsellesi joka päivälle joku pieni tehtävä tai tavoite, josta saat onnistumisen tunteen. Se voi olla mitä vain. Kävely jonnekin uutta reittiä. Erilaisen kampuksen harjoittelu. Kirjan lukeminen. Keittiön siivous. Uuden harrastuksen kokeilu. Ehkä pikku matka muihin maisemiin? Alkuvaiheessa pelkkä peilikuvalle hymyilykin riittää. Päätä, että sulle tulee jos ei nyt loistava niin ihan hyvä päivä kuitenkin. Ja vie se roskis ulos :)
Mulla sama tilanne ja auttoi totaalinen elämänmuutos. Eli irtisanoutuminen, muutto, piirit. Pienemmässä mittakaavassa tärkeää on että sulla on jotain mitä suunnitella ja odottaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samassa tilanteessa kuin ap ja miespuolinen. Suunnilleen saman ikäinenkin. Välillä oli jo parempia aikoja, mutta loman jälkeen vajosin taas välinpitämättömyyteen. Olen huomannut, että ihmisten tapaaminen auttaa. Samoin keskustelu ammattilaisen kanssa. Viina kannattaa jättää pois. Mitä tulee tuohon lääkärille menoon, niin ehdottomasti sinne. Eivät tuomitse siellä ja jos se työterveyshuolto on ehdoton ei niin mene sitten vaikka terveyskeskukseen tai yksityiselle. Suosittelen kyllä työterveyshuoltoon menoa ja lähetteen hakemista psykologille. Lääkitystäkään ei kannata tyrmätä vaan se voi olla tilapäisenä apuna järkevää. Toimii taatusti paremmin kuin viina. Itse yritin sinnitellä yksin mahdollisimman pitkään, mutta jossain vaiheessa oli pakko tunnustaa voimien loppuvan. Suurena syynä tähän olivat eksän eron yhteydessä ja sen jälkeen tekemät temput jotka sopisivat lähinnä tragikoomisen sarjakuvan aiheeksi. Mutta ei siitä sen enempää, jokaisessa erossa on ne omat sudenkuoppansa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ap takuulla tietää, mitä hänen kannattaisi tehdä, syödä hyvin, juominen pois tai ainakin minimiin, liikuntaa, harrastuksia jne. Se kun ei aina ole vaan niin helppoa eli tiedon puutteesta tuskin on kyse. Ap, anna itsellesi joka päivälle joku pieni tehtävä tai tavoite, josta saat onnistumisen tunteen. Se voi olla mitä vain. Kävely jonnekin uutta reittiä. Erilaisen kampuksen harjoittelu. Kirjan lukeminen. Keittiön siivous. Uuden harrastuksen kokeilu. Ehkä pikku matka muihin maisemiin? Alkuvaiheessa pelkkä peilikuvalle hymyilykin riittää. Päätä, että sulle tulee jos ei nyt loistava niin ihan hyvä päivä kuitenkin. Ja vie se roskis ulos :)
Kiitos! Mä todellakin tiedän miten pitäis toimia, mutta en vaan saa itsestäni irti. Mä koitan tota pienten askelten ottamista. Onneksi sentään pääsen aina töihin niin on jotain ryhtiä päivässä. Mä tykkään töistäni ja se tuo mulle onneks iloa. Se loma kyllä pelottaa.
-ap
Kävin läpi saman vaiheen kun itse erosin pari vuotta sitten. Alkoholia alkoi kulumaan vähintään perjantaina ja lauantaina, joskus pikkulauantainakin. Olin aina ihan naamat. Normaalitilassa, kuten nyt, juon pari kertaa vuodessa enkä koskaan humalaan.
Söin pelkkää riisiä päivästä toiseen, itkin aamusta iltaan ja oli pakko jäädä sairaslomalle. Nukuin niin, etten tiennyt oliko aamu vai yö. Asunto oli pelkkää sotkua ja aloin pukeutumaan paljastavasti, oikeasti tyylini on "nuori kirjastontäti".
Kun aloin päästä yli pettämisestä, asiat loksahtivat itsestään paikoilleen, pikkuhiljaa, vuoden aikana. Anna aikaa itsellesi! Tsemppiä ja haleja.
Tsemppiä. Yritä löytää oma elämäsi uudelleen.