Lue keskustelun säännöt.
Kukaan ei välitä minusta. Ette voi väittä tämän jälkeen, että välittää: ...
22.07.2016 |
Ei edes omat vanhempani. Kun vanhempani erosivat niin isä lähti heti toisen naisen matkaan. Isä tapaili minua, mutta myöhemmin selvisi syy. Hän oli vain halunnut esittää tälle naiselle parempaa isää ja kai osuutta oli myös sillä, että hänen uusi puolisonsa jaksoi muistuttaa asiasta, mikä oli tietenkin ihan kivajuttu.
Mutta pian isä lähti tämän naisen luonta ja he erosivat. Sen jälkeen isäni yritti tulla takaisin meille, mutta kun äiti ei ottanut enää niin hän sanoi, ettei aio ollaa missään tekemisissä edes meidän lasten kanssa.
Eli siinä näkyi todellisuudessa ei välittänyt, noin myös teki.
Lisäksi riidellessä kuulin, kun tappelivat siitä, kuinka paljon kumpikin oli JOUTUNUT olla meidän kanssa ja tehnyt sitä ja tätä, kummankin mielestä toinen oli ollut liian vähän.
Myös muistan sellaisenkin jutun, että äiti meidän läsnä ollessa sanoi isälle, että sinähän se minut siihen perheen tekoonkin painostit. Myös muistoja on, kun olin 7v. Oli taas ero tulossa, mutta ei tullut. Kuitenkin isä sanoi, että hän ei meitä ota eikä halua ja äidistä ei ole yksinään meistä huolehtimaan eikä kuulemma mihinkään muuhunkaan.
Kummatkaan vanhempani eivöt todellisuudessa minusta välitä.
Myöskin toinen mummoni oli vastustanut äitini raskautta ja on kokoajan näyttänyt, ettei ole paskaakaan kiinostunut mun asioista.
Toinen mummo taas on hienovaraisempi, mutta hänkin nykyään sanoo, että eikös mun pidä jo lähtä, kerran jopa vähän suutuin sanoin suoraan, että kyllä se nyt on kova kiire päästä eroon minusta niin vastaus oli, että se toinen mummo ei ottaisi kylään juuri ollenkaan. Tuossa taas siitä, kuinka minua on jouduttu sietämään ja aletaan syytellä jotain toista, että sekin päässyt paljon vähemmällä.
Pappani taas eivät ole koskaan pitäneet minkäänlaista yhteyttä minuun.
Tuossa olivat ainoat ihmiset joiden kanssa olen välillä tekemisissä, mutta huomaatte, ettei kukaan noista oikeasti juurikaan minusta välitä.
Minulla ei oikeasti ole yhtään ystävää eikä huonompaa kaveria, ei myöskään puolisoa. Katsoin puhelintani niin minuun oikeasti otettu viimeksi omatoimisesti yhteyttä Maaliskuussa. Se oli mummoni joka soitti vaivaantuneena kuulumisia. Selkeästi "velvollisuudesta" mitään keskusteluakaan ei oikein syntynyt.
Oon viettänny koko kesän yksinään.
Kaiken tähän olen saannut kuulla kaikenlaista vittuilua niin koulussa ikäisiltäni, kuin jopa opettajilta.
Että kannattaisi joskus miettiä ennen, kuin tulee kiusaamaan ja, että sillä kiusatulla voi asiat olla valmiiksi huonosti.
Oon myöskin saannu katella väkivaltaisia perheriitoja sekä äidin itsemurha uhkailuja ja pelätä kaikenlaista.
Mua siis kaiken näiden juttujen lisäksi syrjitään, hyljeksitään ja vittuillaan.
Olen vasta 16 vuotias.
Kommentit (11)
Minun (hyvä) elämäni vasta alkoi kun pääsin omilleni. Olin 17. Sinulla varmaan samalla lailla, koita jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa alkaisit itse välittää itsestäsi niin muut seuraisivat perässä. Oma asenne ratkaisee, ei pidä jäädä märehtimään vanhoja vaan työstää ne pois ja tehdä tilaa uudelle. Valittaminen täällä kun ei auta su eteenpäin lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Jospa alkaisit itse välittää itsestäsi niin muut seuraisivat perässä. Oma asenne ratkaisee, ei pidä jäädä märehtimään vanhoja vaan työstää ne pois ja tehdä tilaa uudelle. Valittaminen täällä kun ei auta su eteenpäin lainkaan.
Eli neuvon hakeutumaan terapiaan. Tee itsestäsi lasu niin pääset posi kotoa.
Tuosta riidasta jonka kuulit kannattaa sanoa äidillesi. He ovat vihapäissään puhuneet ohi suunsa. Onko tarkoitus ollut satuttaa toista, onko pettymys huonoa isää kohtaan purkautunut tuollaisena syytöksenä? Minunkin isä lähti kun olin lapsi, jotkut miehet on idiootteja :(
Nuo aikuisten puheet on juuri sitä mitä ei saisi olla, sinua on käytetty välineenä riidoissa (isäsi ja äitisi sekä mummot keskenään). Se ei välttämättä silti tarkoita, etteivätkö välittäisi sinusta, eivät vaan osaa riidellä aikuismaisesti vain keskenään.
Kurjaa, että sinulla ei ole ystäviä, mutta et varmasti ole ainoa ikäisistäsi, moni ei löydä koulusta kavereita. Jos menisit mukaan johonkin harrastusjuttuun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun koulut alkaa, käy juttelemassa koulpsykologin kanssa, että pääset eteenpäin elämässäsi, jos tilanne ei kohene, tee itsestäsi lasu. Ja oikeasti toivon, että saat vielä kavereitakin elämääsi!
Oikeassa olet. Mutta pian tosiaan pääset muuttamaan omilleni. Silloin sinulla on mahdollisuus aloittaa alusta.
Älä toivo ja odota, että nämä sukulaiseni alkaisivat välittämään sinusta. Niin ei tule käymään, joten parempi, ettet edes odota sitä. Mutta odota sen sijaan sitä, että opiskeluissasi kohtaat uusia ihmisiä. Ehkä opiskelukavereissasi on joku kiva. Tai ehkä joku opettaja on välittävä. Tai kuraattori ainakin kuuntelee. Ja sinäkin saat etäisyyttä lapsuuden ihmisiin. Se helpottaa ja vapauttaa.
Eli niitä pois kotoa heti kun mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti isäsi kuitenkin välittää sinusta ja olisi halunnut takaisinkin vielä, vaikka varmaa itsekkin tajusi, ettei ollut kovin hyvät mahdolliisuudet. Ehkä ei osannut hoitaa asioita muuten, kun jäi yksin. Oli varmaankin paremmassa tasapainossa, kun sai asua uuden naisystävänsä kanssa.
Jos ei oikeasti olisi sinua halunnut nähdä niin olisi varmaan vain sanonnut, että lähtee sinua tapaamaan, mutta olisi käyttänyt tilanteen hyväksi ja viettänyt omassa rauhassa ajan.
Ymmärrän tilanteesi. Aikuiset joiden kuuluisi huolehtia ja rakastaa sua, tappelevat keskenään ja unohtavat sinut. Etsi joku harrastus, josta saat kavereita. Uppoudu siihen ja hae aktiivisesti ystäviä. Mieti mitä haluat elämältäsi ja ala tavoittelemaan sitä. Hae apua tksta tai koulun kuraattorilta. Seurakunnassakin on mukavia nuorisotyöntekijöitä. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko mistäpäin? Vantaalla olis yks yksinäisyyden pois viejä tarjolla! Kahviseuraa ainakin näin aluks musta liekenis
N18
Aika rankka teksti. Mutta me emme pysty auttamaan.