Miten vetää raja lapsen normaalin uhman ja ongelmakäytöksen välillä?

Veljeni 6-vuotias lapsi on käyttäytynyt jo pari vuotta todella huonosti. Huomion kerjääminen saa mahdottomat mittasuhteet eikä lapsen maailmassa ole tilaa kenellekään muulle. Tahto on saatava läpi tilanteessa kuin tilanteessa ja huomiota haetaan vaikka toisia satuttamalla.
Veljeni avio-ongelmat varmasti heijastuvat myös lapseen, joka on toisaalta saanut myös vapaan kasvatuksen ainoana lapsena.
Perhejuhlat, joulut ja sunnuntailounaat ja muut tilaisuudet on päätetty perheessämme jo suosiolla jättää odottamaan tulevia vuosia, jotta veljen lapsen show ei pilaisi kaikkien päivää. Isovanhemmat ovat jo iäkkäitä ja uupuneet tilanteeseen. Sen sijaan lapsen vanhemmat eivät suostu tunnustamaan ongelmaa.
Mistä tietää, onko tämä normaalia vai onko lapsella oikeita ongelmia? Todella raskasta tämä ainakin on!