Lue keskustelun säännöt.
14 täyttäneen tyttäreni seurustelusuhde tuntuu liian intensiiviseltä
Iskis
17.07.2016 |
Juuri ja juuri 14 v. täyttänyt tyttäreni on löytänyt rinnakkaisluokaltaan "maailman ihanimman pojan". Seurustelusuhde pamahti käyntiin pari viikkoa sitten. Koska ovat samanikäisiä, eivät liiku missään jengiporukoissa eikä mukana kuvassa ole mitään päihteitä, en sinänsä ole huolissani siitä, mitä mahdollisesti yhteisinä hetkinä "tapahtuu", en usko että kumpikaan olisi valmis vielä sellaisiin. Kaikenhan pitäisi sitten olla normaalisti?
Mutta huoleni liittyy kaiken tämän seurustelun intensiivisyyteen. Senkin näin kesäloma-aikaan ymmärtää mutta kaikella on kuitenkin rajansa. Keskinäiset tapaamiset kestävät 6-9 h ja ovat joka päiväisiä. Ellei olla pois paikkakunnalta, jolloin sama aika roikutaan mobiililaitteissa poikaystävän kanssa. Jotenkin on nyt salaman iskusta kyse elämänkokemukseen nähden kaiken kattavasta ja omituisen syvällisestä parisuhteesta. Jos ajattelen omaa aikaani, olivat nämä jutut lähinnä tyttöjen kanssa hauskan pitämistä tuossa iässä ja kestivät yleensä viikon tai muutaman päivän. Se oli tutustumista vastakkaiseen sukupuoleen ja myös tietenkin melko viattomia seksuaalisen kanssakäymisen hapuiluja. Tämä poikaystävä esittäytyi reippaasti tyttöystävänsä vanhemmille (jo ekoilla treffeillä!) ja oikeastaan ihan alusta asti olen kokenut isänä paineita pojan ottamiseen mukaan perheyhteisöön.
Olen myös tyttäreni tuntien mielestäni perustellusti huolissani kuinka käy koulunkäynnin ja harrastuksen syksyllä jos kaikki ajatus ja aika pyörii poikaystävän kanssa. Tyttärellä on myös ollut aina paljon erilaisia tyttökavereita koulussa ja harrastuksen ympärillä. Ovat jääneet lyhyessä ajassa melko marginaaliin ja kysyipä tytär jo viikon seurustelun kohdalla yökylämahdollisuutta pojan luona jonka tosin mielestäni asiallisesti perustelin huonoksi ideaksi vielä pariin vuoteen. Kaikenlainen poikaystävästä kyseleminen johtaa itkukohtaukseen, vaikka kysymiseen olisi syykin. Ottaen huomioon että nämä poikiin liittyvät asiat eivät meidän perheessä ole koskaan ollut mikään tabu, niillä ei ole kiusoiteltu eikä ole annettu ymmärtää että ne sinällään olisivat mitään muuta kuin normaalia kehittymistä tai kuinka asian nyt ilmaisisi. Minulla on ollut myös erittäin hyvä ja muidenkin läheisten palautteen mukaisesti terveellä tavalla vahva isä-tytär suhde, ei hän uutta isää tarvitse ja hieman pelottaa tuo tarve kiinnittyä noin rankasti tuossa ikävaiheessa.
Lisäksi en ole varma onko poikaystävän taustat ihan ok. Tähän mennessä osin hyvän kouluvalinnan, oman asuinalueemme ja tyttären harrastuksen ansiosta kaveriperheet ovat olleet ehjiä ja lyhyesti sanotuna sellaisia, joissa ollaan kiinnostuneita lapsen asioista ja eletään mukana heidän vaiheissa. Tässä perheessä ei ole isää (tai se on "katuojassa"), äiti istuu baareissa ja töissä ei käy kukaan. Nämäkin huolettavat lisää varsinkin kun tuo seurustelusuhde tuntuu sumentavan tytön omaa arvostelukykyä.
Tässä kaikessa ei noita perheoloja lukuunottamatta olisi mitään outoa, kaksi tai kolme vuotta myöhemmin. Minusta tuo mitä nyt tapahtuu on vaan kerta kaikkiaan liian intensiivistä noin nuorelle. Tiedän kyllä että nykyään kaikki alkaa taas aikaisemmin kuin omalla sukupolvellani ja on tuossa joillakin tytöillä ollut jo "poikaystäviä" parhailla yhdentoista ikäisinä, mitä se sitten siinä iässä voi tarkoittaa, mutta kumminkin.
Kirjoitan tästä täällä, koska.. Niin, koska eihän tässä pitäisi olla mitään pielessä. Vai onko sittenkin..? Tunne siitä, että kaikki ei nyt kumminkaan ole aivan niin kuin pitäisi, on kuitenkin voimakas ja tämä intuitio on minulla harvoin ollut väärässä.
Kommentit (19)
Miksi sua oikeastaan haittaa se, jos tyttäresi viettää paljon aikaa itseään miellyttävässä seurassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta sinä et voi määrittää millon kukin on valmis seksiin, vaikka kyseessä olisikin oma tyttäresi. Kunhan kannustat vastuuntuntoiseen ehkäisyyn.
Me pantiin kuin duracell-puput ja vielä valehtelematta jokaiseen reikään kun aloin seurustelemaan nykyisen kanssa, itse olin tuolloin siis 14-vuotias ja poikaystäväni 16. Ollaan yhä pian 2 vuoden jälkeen yhdessä. Ikä ei määritä yksilön ihmiskohtaista kypsymistä, vaikka välillä niin ehkä toivoisikin. Omakohtaisesti olisin ainakin ollut aivan ymmälläni jos joku muu olisi rajoittanut parisuhdettani iästäni huolimatta, kerran sen seurustelutaipaleen aloitin niin aloitin sitten kunnolla koska se tuntui oikealta.
Meillä oli sama juttu nykyisen poikaystäväni kanssa. Halusimme viettää kaiken aikamme yhdessä ja viestittelimme paljon. Kun ylittyi tämä vuosi seurustelua- aika rahoituimme melko paljon ja tänäkin kesälomana meidän näkemiset voi laskea kahden käden sormilla, kun molemmilla on ollut omia reissuja yms. Pidämme toki tiiviisti yhtä ja rakastamme toisiamme, mutta kun tulee se varmuus että ei se toine mihkään katoa molemmat antaa vähitellen enemmän tilaa tosilleen. Tämä ns.alkuhuuma menee yleensä vuodessa ohi, mutta vuoden aikana seurustelu voi olla intensiivistä. Kutsu rohkeasti poikaan ja juttele hänen kanssaan. Tavatkaa myös "vävynne" vanhempia ja jutelkaa heidän kanssaan. Avaa aika paljon asioita ja uskallat jopa jossain vaiheessa sallia tyttäresi yökyläilyt. Ja jos ehkäisyasiat suhteen edetyssää alkaa mietityttää tunnet oman lapsesi ja puhu hänen kanssaan. Pyydä tarpeen tullessa myös poika paikalle ja kysy asiallisesti mitä he ajattelevat ja miten suhtautuvat asiaan. Tuskinpa sinulla on kamalasti pelkoa jos eivät juo tai häiriköi yms! Tsemppiä! Muista tukea suhdetta jos tunnet sen olevan positiivinen.
Pläh, provoksi paljasti tuo "eikä hän tarvitse uutta isää"-kohta.
Jos tytön käytös on itkukohtaus aina kun poikaystävästä puhutaan kertoo minulle jotenkin syyllisyyden tunteesta ja häpeästä.
Voimia isälle, tytön kasvatus miehenä voi olla yksi hankalimpia asioita mihin mies elämänsä aikana laitetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama juttu nykyisen poikaystäväni kanssa. Halusimme viettää kaiken aikamme yhdessä ja viestittelimme paljon. Kun ylittyi tämä vuosi seurustelua- aika rahoituimme melko paljon ja tänäkin kesälomana meidän näkemiset voi laskea kahden käden sormilla, kun molemmilla on ollut omia reissuja yms. Pidämme toki tiiviisti yhtä ja rakastamme toisiamme, mutta kun tulee se varmuus että ei se toine mihkään katoa molemmat antaa vähitellen enemmän tilaa tosilleen. Tämä ns.alkuhuuma menee yleensä vuodessa ohi, mutta vuoden aikana seurustelu voi olla intensiivistä. Kutsu rohkeasti poikaan ja juttele hänen kanssaan. Tavatkaa myös "vävynne" vanhempia ja jutelkaa heidän kanssaan. Avaa aika paljon asioita ja uskallat jopa jossain vaiheessa sallia tyttäresi yökyläilyt. Ja jos ehkäisyasiat suhteen edetyssää alkaa mietityttää tunnet oman lapsesi ja puhu hänen kanssaan. Pyydä tarpeen tullessa myös poika paikalle ja kysy asiallisesti mitä he ajattelevat ja miten suhtautuvat asiaan. Tuskinpa sinulla on kamalasti pelkoa jos eivät juo tai häiriköi yms! Tsemppiä! Muista tukea suhdetta jos tunnet sen olevan positiivinen.
Tutustu rohkeasti poikaan*
Suhteen edetessä *
Ja tuskinpa tyttäresi tulee seksistä sinulta kysymään, joten muistuta häntä asiallisen hienovaraisesti ehkäisystä. Kuten mainitsin tunnet itse lapsesi parhaiten.
No totta varmaan, mulla ei itse asiassa ollut tää seksijuttu nyt päällimmäisenä ollenkaan.
Tuosta tausta-asiasta, että omalta kohdaltani tiedän silläkin asialla olevan loppujen viimeksi merkitystä, niin jyrkästi kuin itse asiaa nuorena olisin kieltänytkin ja haukkunut rajoittuneeksi. Mutta sekin on vain yksi asia mitä pohdin tuossa ylhäällä. Kiitos sille joka varoitti ottamasta puheeksi väärällä tavalla tyttären kuullen, pitää skarpata ettei tule lipsahduksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minusta pojan taustoista arveleminen on epäreilua. Ei hän ole voinut perhettään valita.
Älä tee sitä virhettä että epäilisit poikaa perheensä takia tyttösi kuullen.
Lähinnä tulee mieleen, että mennäänkö suhteessa pojan ilman rajoja meiningillä vai ap:n kodin säännöillä.
Tuo tytön saama itkukohtaus kuullostaa siltä, että kaikki ei ole ihan ok.
Perus mustasukkainen faija. Ei pariin vuoteen yökyläilyä? Noin sitä saa tyttärensä vihat niskoilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me vietetään edelleen intensiivisesti aika yhdessä. Alettiin seurustelemaan 16v ja 22v vanhoina. Nyt on kulunut jo kymmenen vuotta.
Mikä siinä nykyään on että lasten pitää jo harrastaa perheleikkejä?
Ei olisi tullut mielenkään sitoa itseä johonkin seurusteluun alle parikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minusta pojan taustoista arveleminen on epäreilua. Ei hän ole voinut perhettään valita.
Älä tee sitä virhettä että epäilisit poikaa perheensä takia tyttösi kuullen.
Lähinnä tulee mieleen, että mennäänkö suhteessa pojan ilman rajoja meiningillä vai ap:n kodin säännöillä.
Tuo tytön saama itkukohtaus kuullostaa siltä, että kaikki ei ole ihan ok.
No ei minusta ole ihan näin. Teini saattaa pelätä että isä ei hyväksy poikaystävää ja siksi pillahtaa itkuun, teinien tunne-elämä nyt on mitä on kuitenkin kaikessa ailahtelevaisuudessaan.
Vierailija kirjoitti:
Perus mustasukkainen faija. Ei pariin vuoteen yökyläilyä? Noin sitä saa tyttärensä vihat niskoilleen.
No ei, meillä tyttö ymmärsi tämän oikein hyvin, ovat tosiaan kumpikin siis vasta 14. Jos nyt olisi näin, että vastoin lähes kaikkia näkemiäni ihmissuhteita tuo jatkuisi vielä vuoden kuluttua niin toki tuo "pariin vuoteen" voidaan pyörtää.. Kyllähän seksit harrastetaan nuorena vuorokauden ajoista riippumatta. Mutta jos lähdetään tuolle linjalle, ei minusta viikon seukkaaminen riitä pohjaksi eikä tuo ikäkään.
On tuossa edellä olevissa osa varmaan ihan järkeäkin. Eihän mikään toistaiseksi kieli että pitäisi olla jostakin oikeesti huolissaan. Päin vastoin, poika on mukava, söötti ja fiksukin mitä nyt noin nuoresta voi sanoa. Ehkä pitäisi ottaa oman kasvupyrähdyksen paikka, kaikki kävi vaan yhdessä viikonlopussa niin kait sitä hämmentyy..
Yksi asia on tosin mistä en nyt ihan tällä pääse ja joka on vilahdellut muidenkin kommenteissa. Nimittäin tuo itkuilu. Se liittyy tähän tunnesyvyyteen, jonka voimakkuutta pelkään kun näen. Mitäs jos tuosta suhteesta tulee lähtö..? Mistä tahansa syystä. Onko 8,7 keskiarvon palloilijatyttöni sitten jokin itsemurhaajakandidaatti vai miten? Sillä pojalla oli ollut yhtenä päivänä auringossa istuttuaan koko päivän pientä huonoa oloa ja huimausta, tyttö itki sitäkin että hän voi nyt "menettää" hänet jos se on vakavaa.. Korostan muuten ettei hänellä ole omia "menetyksiä" elämänsä ihmisissä, hysteerisyys ei selity esimerkiksi sillä.
Enkä myöskään löydä muita "normaaleja" tai järkeviä selityksiä. Se mitä tietysti eniten isänä toivon, on ettei mitään sellaista tosiaankaan ilmene, mikä yllättäen selittäisi kaikkea tätä. En tiedä mitä se voisi edes olla, mutta iskänä vain toivon ettei sellaista tulekaan.
Sitten on vielä tämä isän suojeluvaisto ja sen kanssa tasapainoilu. Jokunen vuosi sitten en vielä osannut edes nähdä tilannetta, jossa kovinkaan pian joutuisin kättelemään tyttäreni poikaystävää mutta sitten tämä "kovinkaan pian" tulikin kovin pian. Eikä asiassa ole minulla mitään ongelmaa, jos vaistoan että poika välittää tyttärestäni, hän on minunkin kaverini. Ja mikäli tuo jatkuu yhtään pidempään, olen ilman muuta valmis tutustumaan häneen paremmin. Mutta anteeksi nyt kaikilta, en silti osaa viikon mittaisen suhteen jälkeen viskata seksuaalisesti ala-ikäistä tyttöäni pojan sänkyyn yöksi tai liian nopeasti alkaa tarjota hänelle perhepiiriämme, eri asia jos tosiaan sitten puhutaan pitkä aikaisemmasta toiminnasta.
Vaikeita juttuja. Joka ei ole itse kokenut eli ollut isänä tässä tilanteessa, ei tiedä. Kun haluaisi olla täydellinen iskä, mutta kun sellaista ei olekaan. Tai ei aina tiedä, milloin rajat on liikaa, milloin oikein. Tämä on muuten yksi niistä asioista, joista isät harvoin puhuvat ääneen. Mutta joka kumminkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin muuten ja parhaani olen yrittänyt että tytöllä olisi tunne, mikä itsellänikin on. Nimittäin se, että seurustelusuhteet ovat normaaleja, ne eivät ole pois hänen isäsuhteestaan millään tavalla.
On kyllä olemassa varmasti poikiksia joita en hyväksyisi mutta luulen että tyttö ymmärtää riittävän hyvin mitä ne voisivat olla eikä tässä ole ollut kyse siitä. Lisäksi hänellä on mielestäni ollut aina arvostelukykyä, ei hän tunne vetoa mitään sellaista kohtaan johon nyt viittasin. Eikä nytkään, tuo kotitausta on vain isin huoli, ainakin so far so good.
Myös ihmettelen hieman aivan viime aikoina muotiin tullutta keskustelutapaa, jossa pyritään jotenkin syyllistämään lastensa kasvamisessa mukana olevia vanhempia tyyliin "curling-vanhempi" (!) Millainen vanhempi ei välitä - tai ole välillä myös huolissaan lapsensa puolesta..? Voisiko silloin puhua vaikkapa "riippumatto-vanhemmuudesta"..?
Oi tuota ikää. Kun kaikki oli niin Suurta ja Mustavalkoista.
Kuule isi. Tuo mitä tyttösi läpi käy, on ihan normaalia 14-v tytön maailmaa. Sun on sitä hyödytöntä jarrutella. Siinä vaiheessa, kun/jos Koko Maailma Romahtaa, on sinun tehtävä olla ottamassa kiinni ja tukea. Lohduttaa ja kertoa, että kaikesta selviää kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Oi tuota ikää. Kun kaikki oli niin Suurta ja Mustavalkoista.
Kuule isi. Tuo mitä tyttösi läpi käy, on ihan normaalia 14-v tytön maailmaa. Sun on sitä hyödytöntä jarrutella. Siinä vaiheessa, kun/jos Koko Maailma Romahtaa, on sinun tehtävä olla ottamassa kiinni ja tukea. Lohduttaa ja kertoa, että kaikesta selviää kyllä.
Kiitos, näin varmaan on. Sellaiseksi minä paljolti roolini muutoinkin ymmärrän tässä vaiheessa, olla olemassa kun tarvitaan ja yrittää luottaa.
Ihan "omilla rajoilla" ei silti mennä.. ; )
Teenpäs kuitenkin niin, että palaan tähän ja katson miten kaikki jatkuu ; ) Mikään ei ole niin viisas kuin jälkiviisas. Katsotaan kuka se lopulta on, myönnän kyllä jos olen itse väärässä 😉
Suhde jatkui iloisena ja ainakin ulospäin onnellisena vuoden loppupuolelle, kunnes alkoivat ongelmat joista kuulin itse vasta joululomalla.
Siihen aikaan kun kirjoittelin tänne, juttelin tilanteesta useankin iskän ja äidin kanssa sekä myös ammattikasvattajien kanssa. Silloin oli vastauksena osin jopa tytön äitiä myöten kaikenlaista vähättelyä ja naureskelua, että minkäs teet ja ylisuojelevainen faija. Eipä tule enää, käytännössä jokainen taho on myöntänyt että huoleni oli perusteltu.
No mikä tässä oli väärin..? Itse asiassa jokainen tässä ketjussa minua huolestuttanut asia. Juuri ja juuri 14 v nuori (kumpikin olivat samanikäisiä) ei ole valmis henkisesti noin intensiiviseen yhdessä elämiseen, jossa jopa käytiin vessassa ja syötiin ateriat niin, että se toinen oli asiaa katsomassa. Some-rauhaa ei ollut, eikä tyttäreni sitä toiselle suonut. Jo vartin vastaamattomuus aiheutti hysteerisen, siis hysteerisen kohtauksen ja tyttöä oli lähdettävä viemään katsomaan mikä on. Tämä aluksi tosi kiltti, mutta epämääräisistä olosuhteista (tätäkin kun rohkenin epäillä niin naurut sain päälleni - toiseksi osoittautui) kotoisin oleva poika viestitti jo pitkään haluavansa edes vähän omia kavereita ja rauhaa. Tyttö ei suostunut ja totesi vain voivansa vaatia mitä haluaa. Tyttökaverit jäivät yksi toisensa jälkeen. Ja mistään näistä ei saanut olla ihmisten mielestä huolissaan.
No sitten kuulin joululomalla itkuiselta tytöltä, että poikaystävä oli jo marraskuussa halunnut lopettaa suhteen, mutta tyttö oli puhunut hänet takaisin. Tästä alkoi sitten uudenlainen vaihe suhteessa, johon alkoi kuulua jatkuva naljailu ja toisen haukkuminen, joka sai koko ajan rumempia muotoja. Tyttären käsivarteen ilmestyi mustelmia, joista kyselin mistä olivat peräisin enkä saanut järkevää vastausta. Tiesin kyllä silloin, mistä oli kyse mutta kun mitään tällaista ei näkynyt toista kertaa, annoin asian olla. Ja tein virheen.
Tämä maailman ihanin enkelipoika, jolla oli "vain" isätön koti ja äiti oli nätisti sanottuna pubihoito, noin pari asiaa mainitakseni, oli sitten alkanut haukkumisen lisäksi lyödä ja kuristaa tytärtäni. Tyttö ei alkuun uskaltanut kertoa mitään, sitten puhui äidilleen. Suhde jatkui vielä toukokuun lopulle lopulta päättyen sitten aika rumasti ja traumaattisesti. Nyt toivoo ammattiapua ja mahdollisimman pian.
Mitä opimme tästä..? Ensiksikin sillä, minkälaisista oloista nuori on, ON merkitystä ja vähän hemmetisti onkin. Toiseksi, niin kauan kuin puhutaan 14-15v. LAPSESTA, niin silloin vanhempien tehtävänä on kyllä seurata millaisessa suhteessa ja kenen kanssa nuori on. Jatkossa en salli enää poikiksia lastenkodeista, alkoholin suurkäyttäjäperheistä, isättömistä ja äidittömistä olosuhteista yms. En, vaikka heti ei olisi näennäisiä perusteita puuttua asiaan. Kolmanneksi, jos nyt tässä uudessa suhteessa alkaa ilmetä samanlaisia ripustautumisen merkkejä, niihin on puututtava. Tämä tosin tuleekin jo keskustelun alle sitten ammattihenkilön kanssa. Kysymys oli siitä, että tyttö ei ollut henkisesti itsenäinen vaan riippuvainen. Syytä tuohon ei vielä tiedetä, hänellä on ehjä koti ja mukana elävät vanhemmat. Mutta sekin selviää vielä joskus.
Jatkossa luotan siis omaan arviointikykyyni ja voimakkaisiin intuitioihin, ne ovat harvoin väärässä. Olen myös saanut tämän vuoden aikana oppia, kuinka pinnallisesti suurin osa suhtautuu vanhemmuuteen (muiden ja omaansa) ja kuinka huonosti moni tuntee lapsensa tehdäkseen järkeviä tilannearvioita.
Se, mille en mitään voinut, oli ettei asioiden kulkuun puuttumiseen ollut mitään oikeasti järjellistä perustetta. Sekin poistui nyt jatkon kannalta. Hyvää kesää kaikille !
No minusta pojan taustoista arveleminen on epäreilua. Ei hän ole voinut perhettään valita.
Älä tee sitä virhettä että epäilisit poikaa perheensä takia tyttösi kuullen.