Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa minua pääsemään yli surusta liittyen ihmis(t)en muuttumiseen :'(
10.07.2016 |
Kirjoitan tätä kyyneleet silmissä, vaikka kaikesta on jo aikaa. Ehkä olen liian tunteellinen ihminen, ehkä en. En tiedä.
Oli yksi mies, silloin nuori poika, miehenalku, mitä ikinä. Olimme tekemisissä usein erään toisen ihmisen kautta. Olimme tavallaan läheisiä, ei sitä voi selittää paljastamatta liikaa. Tai emme ehkä läheisiä sinänsä, mutta paljon samoissa paikoissa.
Aikaa kului, tämä niin läheinen ja samalla niin etäinen jätkä alkoi tekstailemaan minulle flirttailevalla tyylillä. Se oli ehkä elämäni jännintä aikaa<3 En tiennyt, olisiko pitänyt antaa olla, vai antaa palaa, kaikki oli niin sekavaa. Mutta niin minä vain menin ja ihastuin, ja aloimme seurustelemaan<3 Sitä kesti puoli vuotta, ja olin juuri eronnut edellisestä, mutta hän oli uuteen poikaystävään verrattuna ihan kamala kakara. Olin korviani myöten ihastunut, kaikki tuntui oikealta. Sitten me erosimme :( Elämä meni eteenpäin, vaikeasti ja tuskaisesti, mutta kuitenkin.
Paljon myöhemmin kuulin hänestä taas. Mutta kaikki oli muuttunut täysin, ihan kaikki :( Hän tiedosti sen itsekin. Minä palasin muistoissani noihin aikaisempiin aikoihin ja nyt itken, koska ikävöin sitä jätkää niin paljon :( Hän teki minut niin onnelliseksi silloin aikoinaan, nyt se kaikki on mennyttä. Ihan kamala olo :( Nyt tiedän, ettemme enää ikinä ole tekemisissä. Enää ikinä välillämme ei ole sitä jännittävää flirttiä ja ihastusta. Ei enää ikinä sitä tiettyä tunnetta :'( Enpä olisi uskonut itkeväni tätä asiaa enää, sen piti olla jo ok :( Pyydän empatiaa, olen aivan yksin. Kirjaimellisesti yksin.
Kommentit (36)
Turhahan täällä on odottaa empatiaa. Mutta jaksan uskoa, jos joku olisikin niin ihana ja auttaisi tässä surussa. Ihan kuin olisin juuri eronnut hänestä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän samaa. Tavallaan toivoisin että mies, josta en pääse yli olisi muuttunut niin en enää luulisi että häntä kannattaa odottaa. Emme ole tavanneet aikoihin siis 1,5 vuoten.
En tajunnut mitään, ootko aineissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samaa. Tavallaan toivoisin että mies, josta en pääse yli olisi muuttunut niin en enää luulisi että häntä kannattaa odottaa. Emme ole tavanneet aikoihin siis 1,5 vuoten.
Meillä aikaa oli reippaasti enemmän kuin 1,5 vuotta :( ennen kuin puhuimme uudestaan... useita vuosia... En minä luullut, et ihminen pysyy totaalisen samana läpi elämänsä, mutta niin hurjaa muutosta en olisi uskonut :( Kaikki on mennyttä ikuisesti :'( Olen muutenkin yksin ja tällä hetkellä ketään ei kiinnosta mikään minuun liittyvä. Itsemurha on pyörinyt mielessäni on/off vuosikausia. Nyt taas. Olen voimaton, kun mikään ei mene toivotulla tavalla, missään asiassa. Toivoisin kuolemaa, vaikka kai se hieman pelottaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset muuttuvat. Sinäkin.
Jonain päivänä löydät rinnallesi miehen, joka haluaa olla juuri sinun kanssasi, rakastaa ja arvostaa sinua. Saat kokea uuden suhteen ja aiempi kokemuksesi on kaunis muisto.
Minusta on vuosien saatossa alkanut tuntumaan, että jonkun vastoinkäymisen jälkeen vain pimahdan lopullisesti ja tapan itseni. Jos ne ajatukset pyörivät mielessä vuosikausia, niin ei kai se ihan kaukaa haettua ole. Tavallaan surullinen ajatus, mutta enköhän minä ole nähnyt jo tarpeeksi. Välillä olen ollut onnellinen, välillä täysin pohjalla. Ehkä parasta olisi, jos olisin haudan levossa, koska silloin varmaan ihmiset havahtuisivat välittämään edes vähän :( Vaikka en minä sitä enää edes tietäisi. Voisinpa tietää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
buddhalaisuus
Allekirjoitan tämän. Mulla oli aiemmin samanlaisia murheita, mutta ei enää sen jälkeen kun tutustuin buddhalaisuuteen
Jonain päivänä löydät rinnallesi miehen, joka haluaa olla juuri sinun kanssasi, rakastaa ja arvostaa sinua.
Kukaan ei oikeasti voi antaa tästä mitään takuuta. Erinomaisen hyvää tuuriahan tuohon vaaditaan, muun muassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset muuttuvat. Sinäkin.
Jonain päivänä löydät rinnallesi miehen, joka haluaa olla juuri sinun kanssasi, rakastaa ja arvostaa sinua. Saat kokea uuden suhteen ja aiempi kokemuksesi on kaunis muisto.
Minulla on ollut kaikenlaista hänen jälkeensä... parisuhteitakin. Mutta muistan ikuisesti, kuinka jännittäviä aikoja elin hänen kanssaan, kuinka ihastunut olin ja kuinka jännittävästi suhde alkoi. Hän oli niin ihana minua kohtaan, ihanampi kuin varmaan kukaan koskaan. Ei ajanut edes sylistä pois, kun istuin aina väkisin syliin esim. tietokoneella ollessa. Hän oli niin kypsä verrattuna edelliseen poikaystävääni, enkä epäröinyt hetkeäkään, että välitänkö entisestä vai haluanko tämän uuden jännittävän ja ihanan jätkän
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samaa. Tavallaan toivoisin että mies, josta en pääse yli olisi muuttunut niin en enää luulisi että häntä kannattaa odottaa. Emme ole tavanneet aikoihin siis 1,5 vuoten.
Meillä aikaa oli reippaasti enemmän kuin 1,5 vuotta :( ennen kuin puhuimme uudestaan... useita vuosia... En minä luullut, et ihminen pysyy totaalisen samana läpi elämänsä, mutta niin hurjaa muutosta en olisi uskonut :( Kaikki on mennyttä ikuisesti :'( Olen muutenkin yksin ja tällä hetkellä ketään ei kiinnosta mikään minuun liittyvä. Itsemurha on pyörinyt mielessäni on/off vuosikausia. Nyt taas. Olen voimaton, kun mikään ei mene toivotulla tavalla, missään asiassa. Toivoisin kuolemaa, vaikka kai se hieman pelottaa.
ap
http://www.vauva.fi/keskustelu/2607565/miten_sydansuruista_paasee_eroon…
Tässä minun tarinani tarkemmin. Meilläkin meni monta vuotta yhdessä välissä, ja mies ei edes ollut muuttunut, joten rakastuin uudestaan. Mutta nyt tässä on mennyt se 1,5 vuotta. Tiedän, että rakkauden menettäminen on todella raskasta, sitä se on minullakin. Pahinta on se, kun näkee mitä haluaisi mutta tajuaa, ettei vain saa sitä koskaan. Ennen kun en tiennyt, ei niin haitannut olla ilman :/ En tiedä korvaako menetettyä rakkautta mikään muu rakkaus. Onko ilman rakkautta järkeä elää? Voisiko elämään tulla vielä rakkautta jollain tavalla, jossain muodossa? Riittäisikö se?
Jaksaisitko mennä omiin tunteisiisi, vaikka menetit miehen, niin jokin omissa tunteissasi on arvokasta, josta jos saisit kiinni, et tarttisi miestä korjaamaan tilannetta, vaan käsitellä sen tarpeen tunteesi takana.
Erityisen hämmentävää tässä on se, että erosin tämän vuoden puolella miehestä, jota kai rakastin, uskoisin. Ja hän minua. Sitten kuulin tästä menneisyyden ihastuksesta ja itken, kuin olisin juuri eronnut hänestä tänään tai lähiaikoina :( En tajua enää mistään mitään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset muuttuvat. Sinäkin.
Jonain päivänä löydät rinnallesi miehen, joka haluaa olla juuri sinun kanssasi, rakastaa ja arvostaa sinua. Saat kokea uuden suhteen ja aiempi kokemuksesi on kaunis muisto.
Minulla on ollut kaikenlaista hänen jälkeensä... parisuhteitakin. Mutta muistan ikuisesti, kuinka jännittäviä aikoja elin hänen kanssaan, kuinka ihastunut olin ja kuinka jännittävästi suhde alkoi. Hän oli niin ihana minua kohtaan, ihanampi kuin varmaan kukaan koskaan. Ei ajanut edes sylistä pois, kun istuin aina väkisin syliin esim. tietokoneella ollessa. Hän oli niin kypsä verrattuna edelliseen poikaystävääni, enkä epäröinyt hetkeäkään, että välitänkö entisestä vai haluanko tämän uuden jännittävän ja ihanan jätkän<3 Silloin hän oli vielä nuori jätkä.
Joku tarve siellä huutaa tulla kuulluksi, tuon rakkaudentarpeenkin takana. Niin mä sen näen. Jos saisit siitä kiinni, vihiä, mikä siellä takana on, niin saisit sen tarpeen täytettyä jopa ilman kyseistä miestä ja pääsisit eteenpäin
Vierailija kirjoitti:
Miten hän sitten on muuttunut?
Kaikin mahdollisin tavoin. Täysin erilainen elämäntilanne kuin aikoinaan, suhtautuminen minuun (viileän asiallinen, välillä hieman lämpimämpi, jopa flirtti, ja sitten taas takaisin maanpinnalle), ihan kaikki :( Onhan minunkin elämäni muuttunut vuosien aikana, tietenkin. Mutta ei mitenkään radikaalisti. En ole ollut kihloissa, naimisissa, raskaana (tietääkseni), vaikka aikaa olisi ollut vaikka ja mihin. Ulkonäkönikään ei ole muuttunut paljon ollenkaan, ainakaan järkyttävän radikaalisti. Hänessä ei ole mitään samaa kuin silloin :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset muuttuvat. Sinäkin.
Jonain päivänä löydät rinnallesi miehen, joka haluaa olla juuri sinun kanssasi, rakastaa ja arvostaa sinua. Saat kokea uuden suhteen ja aiempi kokemuksesi on kaunis muisto.
Minulla on ollut kaikenlaista hänen jälkeensä... parisuhteitakin. Mutta muistan ikuisesti, kuinka jännittäviä aikoja elin hänen kanssaan, kuinka ihastunut olin ja kuinka jännittävästi suhde alkoi. Hän oli niin ihana minua kohtaan, ihanampi kuin varmaan kukaan koskaan. Ei ajanut edes sylistä pois, kun istuin aina väkisin syliin esim. tietokoneella ollessa. Hän oli niin kypsä verrattuna edelliseen poikaystävääni, enkä epäröinyt hetkeäkään, että välitänkö entisestä vai haluanko tämän uuden jännittävän ja ihanan jätkän<3 Silloin hän oli vielä nuori jätkä.
Joku tarve siellä huutaa tulla kuulluksi, tuon rakkaudentarpeenkin takana. Niin mä sen näen. Jos saisit siitä kiinni, vihiä, mikä siellä takana on, niin saisit sen tarpeen täytettyä jopa ilman kyseistä miestä ja pääsisit eteenpäin <3
Kuvittelin päässeeni eteenpäin, mutta hänestä kuuleminen toi kaikki muistot pintaan taas :( Yhdessä jopa muistelimme menneitä, hän sanoi monta kertaa muistavansa milloin mitäkin meistä. Mutta sitten se ei merkinnytkään enää tänä päivänä mitään :( Riitaannuimme ja nyt emme takuulla enää ikinä ole tekemisissä :(
Kuulostat siltä että olet kovin nuori mutta kun tulee elämänkokemusta huomaat ettei se niin vakavaa ollutkaan loppujenlopuksi. Teininä hormonit aiheuttavat tunnemyrskyjä, onko äitisi niin lähinen sinulle että voisit hänelle purkaa sydänsuruja?
No, kohta aloitat yläkoulun ja tulee kaikkea uutta jännää elämään. Kyllä se siitä!