Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa minua pääsemään yli surusta liittyen ihmis(t)en muuttumiseen :'(
10.07.2016 |
Kirjoitan tätä kyyneleet silmissä, vaikka kaikesta on jo aikaa. Ehkä olen liian tunteellinen ihminen, ehkä en. En tiedä.
Oli yksi mies, silloin nuori poika, miehenalku, mitä ikinä. Olimme tekemisissä usein erään toisen ihmisen kautta. Olimme tavallaan läheisiä, ei sitä voi selittää paljastamatta liikaa. Tai emme ehkä läheisiä sinänsä, mutta paljon samoissa paikoissa.
Aikaa kului, tämä niin läheinen ja samalla niin etäinen jätkä alkoi tekstailemaan minulle flirttailevalla tyylillä. Se oli ehkä elämäni jännintä aikaa<3 En tiennyt, olisiko pitänyt antaa olla, vai antaa palaa, kaikki oli niin sekavaa. Mutta niin minä vain menin ja ihastuin, ja aloimme seurustelemaan<3 Sitä kesti puoli vuotta, ja olin juuri eronnut edellisestä, mutta hän oli uuteen poikaystävään verrattuna ihan kamala kakara. Olin korviani myöten ihastunut, kaikki tuntui oikealta. Sitten me erosimme :( Elämä meni eteenpäin, vaikeasti ja tuskaisesti, mutta kuitenkin.
Paljon myöhemmin kuulin hänestä taas. Mutta kaikki oli muuttunut täysin, ihan kaikki :( Hän tiedosti sen itsekin. Minä palasin muistoissani noihin aikaisempiin aikoihin ja nyt itken, koska ikävöin sitä jätkää niin paljon :( Hän teki minut niin onnelliseksi silloin aikoinaan, nyt se kaikki on mennyttä. Ihan kamala olo :( Nyt tiedän, ettemme enää ikinä ole tekemisissä. Enää ikinä välillämme ei ole sitä jännittävää flirttiä ja ihastusta. Ei enää ikinä sitä tiettyä tunnetta :'( Enpä olisi uskonut itkeväni tätä asiaa enää, sen piti olla jo ok :( Pyydän empatiaa, olen aivan yksin. Kirjaimellisesti yksin.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset muuttuvat. Sinäkin.
Jonain päivänä löydät rinnallesi miehen, joka haluaa olla juuri sinun kanssasi, rakastaa ja arvostaa sinua. Saat kokea uuden suhteen ja aiempi kokemuksesi on kaunis muisto.
Minulla on ollut kaikenlaista hänen jälkeensä... parisuhteitakin. Mutta muistan ikuisesti, kuinka jännittäviä aikoja elin hänen kanssaan, kuinka ihastunut olin ja kuinka jännittävästi suhde alkoi. Hän oli niin ihana minua kohtaan, ihanampi kuin varmaan kukaan koskaan. Ei ajanut edes sylistä pois, kun istuin aina väkisin syliin esim. tietokoneella ollessa. Hän oli niin kypsä verrattuna edelliseen poikaystävääni, enkä epäröinyt hetkeäkään, että välitänkö entisestä vai haluanko tämän uuden jännittävän ja ihanan jätkän<3 Silloin hän oli vielä nuori jätkä.
Joku tarve siellä huutaa tulla kuulluksi, tuon rakkaudentarpeenkin takana. Niin mä sen näen. Jos saisit siitä kiinni, vihiä, mikä siellä takana on, niin saisit sen tarpeen täytettyä jopa ilman kyseistä miestä ja pääsisit eteenpäin <3
Kuvittelin päässeeni eteenpäin, mutta hänestä kuuleminen toi kaikki muistot pintaan taas :( Yhdessä jopa muistelimme menneitä, hän sanoi monta kertaa muistavansa milloin mitäkin meistä. Mutta sitten se ei merkinnytkään enää tänä päivänä mitään :( Riitaannuimme ja nyt emme takuulla enää ikinä ole tekemisissä :(
Minullakin kävi niin, että itse otin täysin tosissani kaiken, miten mies minuun suhtautui. Se oli minulle kaikkein tärkeintä siinä melkeinpä, että joku ottaisi ja otti tosissaan tai niinhän luulin. Mies ei sitten ollutkaan ottanut, en ole itse halunnut enää ottaa häneen yhteyttä. Miehelle ilmeisesti olisi kelvannut jonkinlainen kevytystävyys, minullekin muuten, mutta ei sen jälkeen, kun olin itse suhtautunut häneen niin tosissani ja luullut hänen nähneen "meidät" samoin.
En ole onneksi itse riitaantunut hänen kanssaan, vaikka sekin on ollut omalta puoleltani todella lähellä, siis ottaa luurinkäteen ja antaa täyslaidallinen siitä mitä ajattelen hänen toiminnastaan. Sekin on raastavaa, että tilanne on tavallaan auki, että voisiko vielä joskus tapahtua jotain, koska en ole klousannut tilannetta, eikä hänkään. Tosin melekinpä olen nyt itse sulkemassa tilanteen, en halua hänen satuttavan minua enää kolmatta kertaa.
Minä en myöntänyt enkä varmaan koskaan tule myöntämään hänelle, että toivoin edes HALUA palata yhteen, vaikka on tapahtunut kamalasti isoja asioita, nimenomaan hänen elämässään. Jos olisin tiennyt hänen haikailevan meitä, olisin pitänyt häntä aivan ihanan sydämellisenä ihmisenä. En välttämättä olisi pystynyt palata yhteen kaiken sen jälkeen, mutta olisin voinut tavata, ehkä pussailla, katsoa miten tunnen. Nyt en voi arvostaa häntä enää ollenkaan :( Miksi joku entinen muistelee menneitä, jos se ei mukamas merkitse mitään??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole teini-ikäinen, melko nuori kuitenkin. Äitini kanssa emme ole kovinkaan lämpimissä väleissä, yritetty on, mutta kun se ei koskaan toimi :( Olen saanut useasti kuulla tehneeni idioottimaisesti, kun olen "ajanut" kaikki pois läheltäni. Niin, vuosien jälkeen. Jopa 10 vuotta olin ihmissuhteessa (ei parisuhde), joka lopulta ahdisti liikaa ja ajoin hänet pois. Mielestäni teen vain oikein, kun olen sitten vaikka yksin, jos en koe oloani sataprosenttisen hyväksi elämässäni olleiden ihmisten kanssa. Vaikka en minä yksinäisyydestäkään nauti. En vain tiedä enää mikä minulle on parasta. Halusin vain lähentyä entisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samaa. Tavallaan toivoisin että mies, josta en pääse yli olisi muuttunut niin en enää luulisi että häntä kannattaa odottaa. Emme ole tavanneet aikoihin siis 1,5 vuoten.
Meillä aikaa oli reippaasti enemmän kuin 1,5 vuotta :( ennen kuin puhuimme uudestaan... useita vuosia... En minä luullut, et ihminen pysyy totaalisen samana läpi elämänsä, mutta niin hurjaa muutosta en olisi uskonut :( Kaikki on mennyttä ikuisesti :'( Olen muutenkin yksin ja tällä hetkellä ketään ei kiinnosta mikään minuun liittyvä. Itsemurha on pyörinyt mielessäni on/off vuosikausia. Nyt taas. Olen voimaton, kun mikään ei mene toivotulla tavalla, missään asiassa. Toivoisin kuolemaa, vaikka kai se hieman pelottaa.
ap
Jännä kun mies ei innostunut kun vaikutat niin tasapainoiselta ja positiiviselta naiselta, joka ei menneissä märehdi...
Kyllä minä itseäni usein syyttelenkin. Miten muka en tule toimeen kenenkään kanssa, miten voin olma niin tyhmä, että karkotan kaikki pois. Tosiasiassa tunsin samat ihmiset lapsesta/teinistä lähtien. Kai aikuistuessa asiat vain muuttuvat... ei kai se minun vikani ole. Uusia kavereita ei ole tullut, miessotkut syövät sisältä päin. Haluaisin vain olla rakastettu, mutta en kai ole. Isänikin kanssa on ollut aina suuria ongelmia, joista emme tule ikinä pääsemään yli ja tiedän sen. Hyvä jos koskaan edes olemme yhteydessä, en edes halua. Olen usein miettinyt, että isä tuskin rakastaa täydestä sydämestään, mutta asia ei enää haittaa. En halua tietää, näin on parempi. Kuoleman jälkeenhän sekin selviää, jos jään ilman perintöä, niin...
Mutta en minä toisaalta sitä perintöäkään kaipaa. En tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole teini-ikäinen, melko nuori kuitenkin. Äitini kanssa emme ole kovinkaan lämpimissä väleissä, yritetty on, mutta kun se ei koskaan toimi :( Olen saanut useasti kuulla tehneeni idioottimaisesti, kun olen "ajanut" kaikki pois läheltäni. Niin, vuosien jälkeen. Jopa 10 vuotta olin ihmissuhteessa (ei parisuhde), joka lopulta ahdisti liikaa ja ajoin hänet pois. Mielestäni teen vain oikein, kun olen sitten vaikka yksin, jos en koe oloani sataprosenttisen hyväksi elämässäni olleiden ihmisten kanssa. Vaikka en minä yksinäisyydestäkään nauti. En vain tiedä enää mikä minulle on parasta. Halusin vain lähentyä entisen kanssa.
No sitten ku tulee 20wee täytee ni on vähä paree ja sit ku 30wee ni häpeet nykyajan minääs. Lakkaa puhumast itsemurhast. Teinin merkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samaa. Tavallaan toivoisin että mies, josta en pääse yli olisi muuttunut niin en enää luulisi että häntä kannattaa odottaa. Emme ole tavanneet aikoihin siis 1,5 vuoten.
Meillä aikaa oli reippaasti enemmän kuin 1,5 vuotta :( ennen kuin puhuimme uudestaan... useita vuosia... En minä luullut, et ihminen pysyy totaalisen samana läpi elämänsä, mutta niin hurjaa muutosta en olisi uskonut :( Kaikki on mennyttä ikuisesti :'( Olen muutenkin yksin ja tällä hetkellä ketään ei kiinnosta mikään minuun liittyvä. Itsemurha on pyörinyt mielessäni on/off vuosikausia. Nyt taas. Olen voimaton, kun mikään ei mene toivotulla tavalla, missään asiassa. Toivoisin kuolemaa, vaikka kai se hieman pelottaa.
ap
Jännä kun mies ei innostunut kun vaikutat niin tasapainoiselta ja positiiviselta naiselta, joka ei menneissä märehdi...
Aluksi olin positiivinen, kunnes asiat paljastuivat pikku hiljaa. "Haluan olla vain kaveri." Hän teki minulle jotain anteeksiantamatonta aikoinaan. Sellaista, jota kukaan ei voi olettaa saavansa anteeksi ihmiseltä, joka välittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset muuttuvat. Sinäkin.
Jonain päivänä löydät rinnallesi miehen, joka haluaa olla juuri sinun kanssasi, rakastaa ja arvostaa sinua. Saat kokea uuden suhteen ja aiempi kokemuksesi on kaunis muisto.
Minulla on ollut kaikenlaista hänen jälkeensä... parisuhteitakin. Mutta muistan ikuisesti, kuinka jännittäviä aikoja elin hänen kanssaan, kuinka ihastunut olin ja kuinka jännittävästi suhde alkoi. Hän oli niin ihana minua kohtaan, ihanampi kuin varmaan kukaan koskaan. Ei ajanut edes sylistä pois, kun istuin aina väkisin syliin esim. tietokoneella ollessa. Hän oli niin kypsä verrattuna edelliseen poikaystävääni, enkä epäröinyt hetkeäkään, että välitänkö entisestä vai haluanko tämän uuden jännittävän ja ihanan jätkän<3 Silloin hän oli vielä nuori jätkä.
Joku tarve siellä huutaa tulla kuulluksi, tuon rakkaudentarpeenkin takana. Niin mä sen näen. Jos saisit siitä kiinni, vihiä, mikä siellä takana on, niin saisit sen tarpeen täytettyä jopa ilman kyseistä miestä ja pääsisit eteenpäin <3
Kuvittelin päässeeni eteenpäin, mutta hänestä kuuleminen toi kaikki muistot pintaan taas :( Yhdessä jopa muistelimme menneitä, hän sanoi monta kertaa muistavansa milloin mitäkin meistä. Mutta sitten se ei merkinnytkään enää tänä päivänä mitään :( Riitaannuimme ja nyt emme takuulla enää ikinä ole tekemisissä :(
Minullakin kävi niin, että itse otin täysin tosissani kaiken, miten mies minuun suhtautui. Se oli minulle kaikkein tärkeintä siinä melkeinpä, että joku ottaisi ja otti tosissaan tai niinhän luulin. Mies ei sitten ollutkaan ottanut, en ole itse halunnut enää ottaa häneen yhteyttä. Miehelle ilmeisesti olisi kelvannut jonkinlainen kevytystävyys, minullekin muuten, mutta ei sen jälkeen, kun olin itse suhtautunut häneen niin tosissani ja luullut hänen nähneen "meidät" samoin.
En ole onneksi itse riitaantunut hänen kanssaan, vaikka sekin on ollut omalta puoleltani todella lähellä, siis ottaa luurinkäteen ja antaa täyslaidallinen siitä mitä ajattelen hänen toiminnastaan. Sekin on raastavaa, että tilanne on tavallaan auki, että voisiko vielä joskus tapahtua jotain, koska en ole klousannut tilannetta, eikä hänkään. Tosin melekinpä olen nyt itse sulkemassa tilanteen, en halua hänen satuttavan minua enää kolmatta kertaa.Minä en myöntänyt enkä varmaan koskaan tule myöntämään hänelle, että toivoin edes HALUA palata yhteen, vaikka on tapahtunut kamalasti isoja asioita, nimenomaan hänen elämässään. Jos olisin tiennyt hänen haikailevan meitä, olisin pitänyt häntä aivan ihanan sydämellisenä ihmisenä. En välttämättä olisi pystynyt palata yhteen kaiken sen jälkeen, mutta olisin voinut tavata, ehkä pussailla, katsoa miten tunnen. Nyt en voi arvostaa häntä enää ollenkaan :( Miksi joku entinen muistelee menneitä, jos se ei mukamas merkitse mitään??
Nii-in. Minäkin ihmettelin, miksi tämä mies puhui minulle piilomerkityksin, tai sellaisiksi ne tulkitsin, eli kertoi asioita, joissa oli nähnyt minun nimeni samaan aikaan kun sai minulta viestin tai meidän molempien nimet jossain virekkäin jne. Jos siis ei olisi halunnut sanoa sillä jotain.
Ei minulle ole kukaan pelkkää kaveruutta (=en merkitse heille oikeasti mitään) kaipaava mies kyllä tuollaisia puhellut...
Samoin kun näimme vuosien tauon jälkeen niin se halaus mieheltä....ei ainakaan voinut suoralta kädeltä sanoa, että "joo, enpä merkannut hänelle mitään" mutta silti ei tapahdu mtn... grrrr
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole teini-ikäinen, melko nuori kuitenkin. Äitini kanssa emme ole kovinkaan lämpimissä väleissä, yritetty on, mutta kun se ei koskaan toimi :( Olen saanut useasti kuulla tehneeni idioottimaisesti, kun olen "ajanut" kaikki pois läheltäni. Niin, vuosien jälkeen. Jopa 10 vuotta olin ihmissuhteessa (ei parisuhde), joka lopulta ahdisti liikaa ja ajoin hänet pois. Mielestäni teen vain oikein, kun olen sitten vaikka yksin, jos en koe oloani sataprosenttisen hyväksi elämässäni olleiden ihmisten kanssa. Vaikka en minä yksinäisyydestäkään nauti. En vain tiedä enää mikä minulle on parasta. Halusin vain lähentyä entisen kanssa.
No sitten ku tulee 20wee täytee ni on vähä paree ja sit ku 30wee ni häpeet nykyajan minääs. Lakkaa puhumast itsemurhast. Teinin merkki.
Ei ole teinin merkki, vaan masentuneen. Irl en tällaisia puhu, kukaan ei varmaan arvaisi ajatuksiani. En edes haluaisi että arvaisi. Jos päättäisin lähteä, niin lähtisin ilman sen suurempaa show'ta. Hyvästit jättäisin joillekin tietyille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole teini-ikäinen, melko nuori kuitenkin. Äitini kanssa emme ole kovinkaan lämpimissä väleissä, yritetty on, mutta kun se ei koskaan toimi :( Olen saanut useasti kuulla tehneeni idioottimaisesti, kun olen "ajanut" kaikki pois läheltäni. Niin, vuosien jälkeen. Jopa 10 vuotta olin ihmissuhteessa (ei parisuhde), joka lopulta ahdisti liikaa ja ajoin hänet pois. Mielestäni teen vain oikein, kun olen sitten vaikka yksin, jos en koe oloani sataprosenttisen hyväksi elämässäni olleiden ihmisten kanssa. Vaikka en minä yksinäisyydestäkään nauti. En vain tiedä enää mikä minulle on parasta. Halusin vain lähentyä entisen kanssa.
No sitten ku tulee 20wee täytee ni on vähä paree ja sit ku 30wee ni häpeet nykyajan minääs. Lakkaa puhumast itsemurhast. Teinin merkki.
Ei ole teinin merkki, vaan masentuneen. Irl en tällaisia puhu, kukaan ei varmaan arvaisi ajatuksiani. En edes haluaisi että arvaisi. Jos päättäisin lähteä, niin lähtisin ilman sen suurempaa show'ta. Hyvästit jättäisin joillekin tietyille.
No jätäppäs tänne sitte julkinen heippaviesti. Höpöhöpö. Jos annat jonku miehen masentaa ni olet teini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset muuttuvat. Sinäkin.
Jonain päivänä löydät rinnallesi miehen, joka haluaa olla juuri sinun kanssasi, rakastaa ja arvostaa sinua. Saat kokea uuden suhteen ja aiempi kokemuksesi on kaunis muisto.
Minulla on ollut kaikenlaista hänen jälkeensä... parisuhteitakin. Mutta muistan ikuisesti, kuinka jännittäviä aikoja elin hänen kanssaan, kuinka ihastunut olin ja kuinka jännittävästi suhde alkoi. Hän oli niin ihana minua kohtaan, ihanampi kuin varmaan kukaan koskaan. Ei ajanut edes sylistä pois, kun istuin aina väkisin syliin esim. tietokoneella ollessa. Hän oli niin kypsä verrattuna edelliseen poikaystävääni, enkä epäröinyt hetkeäkään, että välitänkö entisestä vai haluanko tämän uuden jännittävän ja ihanan jätkän<3 Silloin hän oli vielä nuori jätkä.
Joku tarve siellä huutaa tulla kuulluksi, tuon rakkaudentarpeenkin takana. Niin mä sen näen. Jos saisit siitä kiinni, vihiä, mikä siellä takana on, niin saisit sen tarpeen täytettyä jopa ilman kyseistä miestä ja pääsisit eteenpäin <3
Kuvittelin päässeeni eteenpäin, mutta hänestä kuuleminen toi kaikki muistot pintaan taas :( Yhdessä jopa muistelimme menneitä, hän sanoi monta kertaa muistavansa milloin mitäkin meistä. Mutta sitten se ei merkinnytkään enää tänä päivänä mitään :( Riitaannuimme ja nyt emme takuulla enää ikinä ole tekemisissä :(
Minullakin kävi niin, että itse otin täysin tosissani kaiken, miten mies minuun suhtautui. Se oli minulle kaikkein tärkeintä siinä melkeinpä, että joku ottaisi ja otti tosissaan tai niinhän luulin. Mies ei sitten ollutkaan ottanut, en ole itse halunnut enää ottaa häneen yhteyttä. Miehelle ilmeisesti olisi kelvannut jonkinlainen kevytystävyys, minullekin muuten, mutta ei sen jälkeen, kun olin itse suhtautunut häneen niin tosissani ja luullut hänen nähneen "meidät" samoin.
En ole onneksi itse riitaantunut hänen kanssaan, vaikka sekin on ollut omalta puoleltani todella lähellä, siis ottaa luurinkäteen ja antaa täyslaidallinen siitä mitä ajattelen hänen toiminnastaan. Sekin on raastavaa, että tilanne on tavallaan auki, että voisiko vielä joskus tapahtua jotain, koska en ole klousannut tilannetta, eikä hänkään. Tosin melekinpä olen nyt itse sulkemassa tilanteen, en halua hänen satuttavan minua enää kolmatta kertaa.Minä en myöntänyt enkä varmaan koskaan tule myöntämään hänelle, että toivoin edes HALUA palata yhteen, vaikka on tapahtunut kamalasti isoja asioita, nimenomaan hänen elämässään. Jos olisin tiennyt hänen haikailevan meitä, olisin pitänyt häntä aivan ihanan sydämellisenä ihmisenä. En välttämättä olisi pystynyt palata yhteen kaiken sen jälkeen, mutta olisin voinut tavata, ehkä pussailla, katsoa miten tunnen. Nyt en voi arvostaa häntä enää ollenkaan :( Miksi joku entinen muistelee menneitä, jos se ei mukamas merkitse mitään??
Nii-in. Minäkin ihmettelin, miksi tämä mies puhui minulle piilomerkityksin, tai sellaisiksi ne tulkitsin, eli kertoi asioita, joissa oli nähnyt minun nimeni samaan aikaan kun sai minulta viestin tai meidän molempien nimet jossain virekkäin jne. Jos siis ei olisi halunnut sanoa sillä jotain.
Ei minulle ole kukaan pelkkää kaveruutta (=en merkitse heille oikeasti mitään) kaipaava mies kyllä tuollaisia puhellut...
Samoin kun näimme vuosien tauon jälkeen niin se halaus mieheltä....ei ainakaan voinut suoralta kädeltä sanoa, että "joo, enpä merkannut hänelle mitään" mutta silti ei tapahdu mtn... grrrr
Tunsin itseni aivan idiootiksi, kun uskoin hänen välittävän enemmän kuin kaverina, mielestäni menneiden muistelu on merkki jostain aivan muusta.. mietin, halusiko hän vain pitää minut kaverina, kunnes HÄNEN oma tilanteensa sallii lähentymisen, viis minusta ja minun tunteistani. En ymmärrä miksi minua kohdellaan näin, miksi hän ei voinut sanoa suoraan joka ikistä asiaa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vittu. Äitihullu taas asialla. Painu nyt hevon kuuseen mukaongelminesi. Olet kuvottava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole teini-ikäinen, melko nuori kuitenkin. Äitini kanssa emme ole kovinkaan lämpimissä väleissä, yritetty on, mutta kun se ei koskaan toimi :( Olen saanut useasti kuulla tehneeni idioottimaisesti, kun olen "ajanut" kaikki pois läheltäni. Niin, vuosien jälkeen. Jopa 10 vuotta olin ihmissuhteessa (ei parisuhde), joka lopulta ahdisti liikaa ja ajoin hänet pois. Mielestäni teen vain oikein, kun olen sitten vaikka yksin, jos en koe oloani sataprosenttisen hyväksi elämässäni olleiden ihmisten kanssa. Vaikka en minä yksinäisyydestäkään nauti. En vain tiedä enää mikä minulle on parasta. Halusin vain lähentyä entisen kanssa.
No sitten ku tulee 20wee täytee ni on vähä paree ja sit ku 30wee ni häpeet nykyajan minääs. Lakkaa puhumast itsemurhast. Teinin merkki.
Ei ole teinin merkki, vaan masentuneen. Irl en tällaisia puhu, kukaan ei varmaan arvaisi ajatuksiani. En edes haluaisi että arvaisi. Jos päättäisin lähteä, niin lähtisin ilman sen suurempaa show'ta. Hyvästit jättäisin joillekin tietyille.
No jätäppäs tänne sitte julkinen heippaviesti. Höpöhöpö. Jos annat jonku miehen masentaa ni olet teini.
Sinä et tiedä elämäni vastoinkäymisistä mitään..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei vittu. Äitihullu taas asialla. Painu nyt hevon kuuseen mukaongelminesi. Olet kuvottava.
En ole äiti yhdellekään lapselle. Itse olet kuvottava kun olet noin epäempaattinen vaikka toinen on pohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
buddhalaisuus
Allekirjoitan tämän. Mulla oli aiemmin samanlaisia murheita, mutta ei enää sen jälkeen kun tutustuin buddhalaisuuteen
Jokaisen kannattaa soveltaa buddhalaisuuden mielenrauhaan liittyviä viisauksia. Tämä ei tarkoita, että tarvitsisi kääntyä minkään filosofian saati uskonnon harjoittajaksi. Maallinen ihminen voi omista lähtökohdistaan käsin olla hengellisempi - siis viisaampi.
Minullakin kävi niin, että itse otin täysin tosissani kaiken, miten mies minuun suhtautui. Se oli minulle kaikkein tärkeintä siinä melkeinpä, että joku ottaisi ja otti tosissaan tai niinhän luulin. Mies ei sitten ollutkaan ottanut, en ole itse halunnut enää ottaa häneen yhteyttä. Miehelle ilmeisesti olisi kelvannut jonkinlainen kevytystävyys, minullekin muuten, mutta ei sen jälkeen, kun olin itse suhtautunut häneen niin tosissani ja luullut hänen nähneen "meidät" samoin.
En ole onneksi itse riitaantunut hänen kanssaan, vaikka sekin on ollut omalta puoleltani todella lähellä, siis ottaa luurinkäteen ja antaa täyslaidallinen siitä mitä ajattelen hänen toiminnastaan. Sekin on raastavaa, että tilanne on tavallaan auki, että voisiko vielä joskus tapahtua jotain, koska en ole klousannut tilannetta, eikä hänkään. Tosin melekinpä olen nyt itse sulkemassa tilanteen, en halua hänen satuttavan minua enää kolmatta kertaa.