Otan elämän liian vakavasti

Naurattaa ja itkettää kun tajuaa, ettei sitä tosiaankaan tarvitsisi. Asiat menee omalla painollaan ja vastoinkäymiset ja muut kommellukset kuuluvat elämään. Pikkuhiljaa olen pystynyt alkaa rentoutumaan ja pääsemään eroon tuosta. Kärsinyt sietämättömästä stressistä, ahdistus/paniikkihäiriökin muodostunut pari vuotta sitten, masennusta.. ja silti minulla on ollut kaikki koko ajan suhteellisen hyvin elämässä, hyvä asunto, mies, työ. Minun mieli ei vaan ole ollut vahva ja myötätuntoinen itseäni ja ylipäätään elämää kohtaan, ihan väärästä vinkkelistä kaikkea jopa vähän itsekkäästi (jälkeenpäin ajateltuna) katsellen.