Miksi aidosti lämpimiä ja empaattisia ihmisiä on niin vähän?

on heitä, mutta harmillisen vähän tosiaan.

Ainakin yhden, thaimaalainen nainen, joka siis kotoutunut Suomeen. Hieno ihminen ja niin lämmin ja auttavainen.

Kai se on siinä että varhaislapsuudessa kaiken pitää natsata niin sopivasti yhteen että jalostuu aidosti empaattinen ihminen.

Meitä "kruunun jalokiviä" ei ole paljon.

Minä olen sellainen. Minua rupea surettamaan jos näen esimerkiksi läheiseni olevan surullinen.

Siksi koska ihmiset ovat niin sadistisia, että kiltin huomatessaan tallovat hänet jalkoihinsa koska pystyvät. Kiltti ja empaattinenkin herää jossain vaiheessa huomaamaan että vain kovat pärjäävät.

LuigiVinetto kirjoitti:

Kai se on siinä että varhaislapsuudessa kaiken pitää natsata niin sopivasti yhteen että jalostuu aidosti empaattinen ihminen.

Meitä "kruunun jalokiviä" ei ole paljon.

Tiedän alkkisperheen kasvatteja jotka empaattisia vaikka eivät mallia kotoa ole saaneetkaan. Miten selität tämän?

Vaikka ihminen saisi niin paljon enemmän itselleen jos olisi. On ihan tietoisesti helvetin vittumaisia tyyppejä. Niin mitä ne päässään ajattelee, olen ilkeä tolle niin saan.. ? Mitä?

Mä olin vielä teininä, mutta sen jälkeen olen joutunut huomaamaan ettei "kohtele muita niinkun tahdot itseäsi kohdeltavan" tai "kill them with kindness" yms. ei toimi, jos on liian kiltti niin ihmiset vaan käyttää hyväksi ja sen jälkeen sattuu ja vaipuu todella pimeään paikkaan henkisesti :( En tiedä miten ne harvat pystyvät siihen, koska minä en ole riittävän vahva enää näyttämään kiltteyttä ja empatiaa, siihen tarvitaan samaan aikaan vahva luonne ja sitten se kiltteys ja empatia, se on aika harvinainen yhdistelmä.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka ihminen saisi niin paljon enemmän itselleen jos olisi. On ihan tietoisesti helvetin vittumaisia tyyppejä. Niin mitä ne päässään ajattelee, olen ilkeä tolle niin saan.. ? Mitä?

Niin, samaa mietin joka päivä, se on elämän suuria mysteerejä.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin vielä teininä, mutta sen jälkeen olen joutunut huomaamaan ettei "kohtele muita niinkun tahdot itseäsi kohdeltavan" tai "kill them with kindness" yms. ei toimi, jos on liian kiltti niin ihmiset vaan käyttää hyväksi ja sen jälkeen sattuu ja vaipuu todella pimeään paikkaan henkisesti :( En tiedä miten ne harvat pystyvät siihen, koska minä en ole riittävän vahva enää näyttämään kiltteyttä ja empatiaa, siihen tarvitaan samaan aikaan vahva luonne ja sitten se kiltteys ja empatia, se on aika harvinainen yhdistelmä.

Hyvin puut sanoiksi miten asiat on.

Marxilainen-evoluutioteorio-elämänkatsomusopetus (aivopesu), jossa vain vahvat, voimakkaat ja ylpeät selviytyvät on yleinen syy tämän päivän ongelmiin.

Jos aitoa kristinuskoa (ei median masinoimaa harhaista aivopesua kristinuskosta) opetettaisiin ja ihmiset omaksuisivat sen niin ongelmia olisi vähemmän, mutta me ihmiset olemme ylpeitä ja itsekkäitä näkemään itsessämme virheitä.

Syy ja seuraussuhteiden ymmärrys kadoksissa. Käytös antaa ymmärtää, että haista v, ja heti perään voi kun kukaan ei auta. Jos miettisi edes vähän, vois tajuta että kannattaisi olla noita em. Piirteitä.

Olen pahoillani puolestasi, ap, jos sinusta tuntuu ettet ole kohdannut välittämistä ja empatiaa osaksesi.

Itse kyllä näen sekä työni puolesta että oikeassa elämässä paljon välittämistä ja auttamista. Myös somen kautta; esim. kaupunkien fb-ryhmissä usein näkee julkisia kiitoksia siitä, että jopa joku tuntematon joku on auttanut äkkipulassa. Olen itsekin sekä saanut apua että toivottavasti osannut antaa.

On myös valitettavaa, että kaikki eivät saa apua silloin kun tarvitsevat.

Jos sinulla on meneillään jokin vaikea vaihe elämässä, voit luottamuksellisesti puhua siitä myös asuinalueesi seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa. Kesäisin vastaanotot voi olla järjestetty poikkeuksellisesti, mutta ota selvää. Keskusteluaikoja voi varata tarpeen mukaan ja miettiä, miten tästä eteenpäin. Diakoniatyöntekijöiden perusvalmiuksiin kuuluu kohdata toinen ihminen kunnioittavasti, lämpimästi ja ammattitaidolla.

Toivon myös elämääsi löytyvän omia ystäviä, jotka osoittavat aitoa empatiaa.

Vierailija kirjoitti:

LuigiVinetto kirjoitti:

Kai se on siinä että varhaislapsuudessa kaiken pitää natsata niin sopivasti yhteen että jalostuu aidosti empaattinen ihminen.

Meitä "kruunun jalokiviä" ei ole paljon.

Tiedän alkkisperheen kasvatteja jotka empaattisia vaikka eivät mallia kotoa ole saaneetkaan. Miten selität tämän?

Alkoholistiperheen kasvatista tulee empaattinen varmaan sen takia että alkoholisti on usein kiltti ihminen joka ei tee pahaa mutta juominen aiheuttaa paljon ristiriitaisia tunteita ja tapahtumia. Samoin käytös pelottaa. Kovaäänistä riitelyä.

Alkoholistiperheen kasvatti käy tunteiden korkeakoulua.

Ei kuitenkaan tarvitse olla alkoholistiperheen kasvatti tullakseen empaattiseksi. 

Asun nykyään USA:n länsirannikolla. Heitä on siellä enemmän. Toisten auttaminen ja itsensä taka-alalle laittaminen nähdään siellä hyveenä. (Empaattisuus ei tarkoita, että sellaisen ihmisen päältä kävellään tai että hän antaa sen tapahtua! Lämmin ja empaattinen ihminen voi ottaa aikaa selittääkseen ystävällisesti, miltä hänen huono kohtelunsa tuntuu ja miksei hän aio sietää sitä.)

USA:ssa auttaminen kumpuaa usein uskonnollisuudesta. Kirkoilla tuntuu olevan lämminhenkisiä yhteisöjä. En ole itse uskovainen, mutta joskus toivon, että olisin saanut kasvaa USA:ssa maltillisen kirkon piirissä. Kaikkein ihanimmat tapaamani ihmiset ovat vakaumuksellisia kristittyjä, jotka eivät millään lailla tuputa tai edes puhu uskonnostaan. (Saattavat joskus mainita, että olivat kirkon tapahtumassa ja mitä siellä tehtiin.) Kirkot patistavat ihmisiä kaikenlaiseen auttamiseen, hyväntekeväisyyteen ja lämpimään yhteisöllisyyteen. Jos vaikka joku sairastuu vakavasti, yhteisö tuo vuorotellen ruokaa sairastuneen perheelle niin ettei perheen tarvi kokata. Tällainen yhteisöllisyys puuttuu Suomesta.

Koska aidosti lämpimät ja empaattiset ihmiset ovat vapaaehtoisesti lapsettomia, ja aito lämpimyys ja empaattisuus ovat perinnöllisiä luonteenpiirteitä.

Minä koen olevani todella kiltti ja empaattinen. Uskon sen johtuvan siitä, että jouduin itse lapsesta saakka kokemaan kaltoinkohtelua ihan perheestäni asti, ja elämä oli muutenkin todella rankkaa sinne 25-vuotiaaksi asti. Olin kyllä aina muutenkin tosi herkkä. Mutta elämän kaltoinkohtelut tekee joistakin ehkä sellaisia kuin minä, ja joillekkin se taas kasvattaa kovan muurin jonka ansiosta ihmisestä tulee etäisen, kylmän ja itsekkäänkin oloinen (suojelee itseään). Varovainen olen yhä, mutta aistin helposti mielialat ympäristössäni ja mietin välillä liikaakin miten voisin jotakin auttaa, onkohan sillä kaikki hyvin.. Mutta sellaiseksi kasvoin kuin olisin toivonut muidenkin minua kohtaan olevan. Toivon, että hyvyyteni muita kohtaan aiheuttaa heissäkin jotain lämpöä. Koskaan ei tiedä minkälaisia ongelmia kenelläkin voi olla, vaikka olisi kuinka välinpitämättömän, itsevarman ja koppavan oloinen. Sellaisetkin ihmiset voivat ajatella paljon ja olla hukassa elämässään ja asenteissa muita kohtaan, ja ystävällinen sana tai ele voi saada heidän ajatuksia taas oikeaan suuntaan, vaikka se ei heti näkyisi. Eiköhän suurin osa loppujenlopuksi tahtoisi olla "hyvä", ja mitä olen joidenkin pahamaineisten ihmisten kanssa jutellut (vankilakundit, väkivaltaiset..), he puolustelevat tekojaan ylpeästi sillä että maailmassa on pakko olla sellainen että pärjää. Usein he ovat pienestä asti olleet laiminlyötyjä ja pienen lapsen itsesuojeluvaisto on heidät sitten kovettanut ja kasvattanut siihen että kaikki tahtoo sinulle pahaa ja sinun täytyy vain selvitä kyseenalaisinkin keinoin tai muut satuttaa sinua varmasti. Heidän maailmankuvansa on usein todella surullinen ja vääristynyt. Mutta sitä on vaikea alkaa muuttamaan kun se on heidän koko elämänsä, miten asiat nähnyt.. 

Itse uskoisin niin, että monet ihmiset voivat pohjimmiltaan melko huonosti. Huonosti voivalla (alakuloisuus, lievä masentuneisuus) ei ole energiaa olla itselleen lämmin ja empaattinen. Päinvastoin huonosti voivalla ihmisella on kovia vaatimuksia itseään kohtaan. Tämmöinen itsensä kaltoinkohtelu nostaa vaatimuksia myös muita kohtaan. Näin ollen elämästä puuttuu empaattisuus ja armeliasuus kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LuigiVinetto kirjoitti:

Kai se on siinä että varhaislapsuudessa kaiken pitää natsata niin sopivasti yhteen että jalostuu aidosti empaattinen ihminen.

Meitä "kruunun jalokiviä" ei ole paljon.

Tiedän alkkisperheen kasvatteja jotka empaattisia vaikka eivät mallia kotoa ole saaneetkaan. Miten selität tämän?

Alkoholistiperheen kasvatista tulee empaattinen varmaan sen takia että alkoholisti on usein kiltti ihminen joka ei tee pahaa mutta juominen aiheuttaa paljon ristiriitaisia tunteita ja tapahtumia. Samoin käytös pelottaa. Kovaäänistä riitelyä.

Alkoholistiperheen kasvatti käy tunteiden korkeakoulua.

Ei kuitenkaan tarvitse olla alkoholistiperheen kasvatti tullakseen empaattiseksi. 

Alkoholisti voi olla kiltti jolla alkoholiongelma, mutta alkkis voi olla myös itsekäs, ilkeä ja epäempaattinen.Usein mukana on perheväkivaltaa. Alkoholistin lapsi voi lapsesta saakka päättää kulkea eri tietä kuin vanhempansa, olla erilainen kuin vanhempansa. Jos ei ole lapsena koskaan saanut tuntea olevansa erityinen, ei sellaisesta lapsesta voi kasvaa kyynärpäätaktiikalla jyräävää aikuista, koska ajatus että minä ennen muita ei ole olemassa hänelle. Tämä on niin syvään juurtunut ajatus alkkislapsella että hänen on vaikea ottaa vastaan kehuja myöhemmässä elämänvaiheessa. Alkkislapsella on usein sinnikkyyttä mitä muissa kaiken helpolla saaneilla ei ole, halu tehdä elämästään parempaa kuin vanhempansa ja työelämässä alkkislspset ovat usein tunnollisia puurtajia.

Vierailija kirjoitti:

Asun nykyään USA:n länsirannikolla. Heitä on siellä enemmän. Toisten auttaminen ja itsensä taka-alalle laittaminen nähdään siellä hyveenä. (Empaattisuus ei tarkoita, että sellaisen ihmisen päältä kävellään tai että hän antaa sen tapahtua! Lämmin ja empaattinen ihminen voi ottaa aikaa selittääkseen ystävällisesti, miltä hänen huono kohtelunsa tuntuu ja miksei hän aio sietää sitä.)

USA:ssa auttaminen kumpuaa usein uskonnollisuudesta. Kirkoilla tuntuu olevan lämminhenkisiä yhteisöjä. En ole itse uskovainen, mutta joskus toivon, että olisin saanut kasvaa USA:ssa maltillisen kirkon piirissä. Kaikkein ihanimmat tapaamani ihmiset ovat vakaumuksellisia kristittyjä, jotka eivät millään lailla tuputa tai edes puhu uskonnostaan. (Saattavat joskus mainita, että olivat kirkon tapahtumassa ja mitä siellä tehtiin.) Kirkot patistavat ihmisiä kaikenlaiseen auttamiseen, hyväntekeväisyyteen ja lämpimään yhteisöllisyyteen. Jos vaikka joku sairastuu vakavasti, yhteisö tuo vuorotellen ruokaa sairastuneen perheelle niin ettei perheen tarvi kokata. Tällainen yhteisöllisyys puuttuu Suomesta.

kuulostaa ihanalta :)