Järjettömän suuri kohtukuoleman pelko :(

Et ole ainoa, varmasti jokainen odottava äiti pelkää. Kohtukuolema on kuitenkin hyvin harvinainen ja vauvat ovat erilaisia liikkumaan jo kohdussa. Sulla taitaa olla rauhallinen vauva :)

Ota uudestaan puheeksi neuvolassa, jos tuntuu, että pelko ottaa vallan.

Tsemppiä, paljon suurempi todennäköisyys on sille, että vauva syntyy elävänä ja terveenä. Koitahan rauhoittua, mukavaa loppuraskautta!

Juu, pelkohan ei lopu myöskään synnytykseen vaan jatkuu aina ja ikuisesti myös lapsen kasvaessa aikuiseksi. Tervetuloa vanhemmuuteen.

Ei kuulosta enää ihan normaalilta pelolta. Pääsisitkö neuvolan kautta psykologille juttelemaan?

Minulla oli aivan samanlaista ja minunkin lapseni oli kohdussa rauhallinen, yritin uskotella että minulla on vain rauhallinen lapsi ja niin hän onkin. Minulle nuo viikot 12-18 olivat ehkä pahimpia, koska pelkäsin että jos lapsi alkaisi nyt syntymään niin hän ei selviäisi. Sitten viikolla n. 24-30 alkoi helpottaa, koska synnytyksen käynnistyessä lapsella olisi mahdollisuus selviytyä. Sitten viikosta 30 eteenpäin, pelko otti taas vallan ja pelkäsin kohtukuolemaa aina synnytykseen asti. 

Ei ole muuta sanottavaa kuin todella suurella todennäköisyydellä kaikki menee hyvin. Aina ei pidä pelätä pahinta (helpommin sanottu kuin tehty, tiedän sen itsekin) koska todellakin yli 22-viikkoisista se 99,6 % raskauksista päättyy hyvin niin pitää vain ajatella kuinka harvinaista se olisi osua omalle kohdalle. Sinäkin olet päässyt jo noinkin pitkälle, niin riski että kohtukuolema sattuisi sinun kohdalle, on vieläkin pienempi kuin mainitsemani 99,6 %. 

Jos pelkäät todella niin yritä ottaa asia vielä puheeksi neuvolassa, saisit apua ja mahdollisesti jos tosissasi olet todella peloissasi niin voisin kuvitella että synnytys voitaisiin käynnistää hieman ennen laskettua aikaa jos niin haluaisit. Tätä pitää tietysti osata vaatia, mutta tuo on vain yksi vaihtoehto jos pelko on todella suurta. Kaikkea hyvää loppuodotukseen, pitää vain yrittää realisesti miettiä että hyvin se varmasti menee. Niin se meni minullakin joka pelkäsin kohtukuolemaa aina viime metreille asti, lopputulos on nyt pari kuukautta vanha ja nukkuu nyt tuossa vieressä omassa sängyssään. :) 

Pakko tuosta liikkumisesta sanoa, että mun lapseni oli sikiöaikoina alkuun (tai no, puolivälin korvilla kun liikkeet oli kunnon muljahduksia ison tilan ja pienen sikiön takia) hemmetin kova möyryämään toisinaan, mutta loppua kohden oli hyvinkin rauhallinen.

Hän lähinnä oleskeli, käänteli kylkeään mutta ei juurikaan ollut mitään tuskaa, mitä olin itsekin joiltain kuullut. Hän on ainoani, joten vertailupohjaa ei minullakaan ole, mutta aina on mm. neuvolassa ja päiväkodissa sanottu, että rauhallinen ja seesteinen lapsi.

Onhan lapsi jo itsensä kohdussakin, ehkä sinullakin on rauhallinen yksilö tulossa? :)

Kuulostaa siltä että tarvitset ammattiapua. Ei tuon tasoinen pelko ole enää normaalia. Varsinkaan jos kuormitat päivystystä

Onko sulla jotain traumaa taustalla, mistä tuo pelko voisi kummuta? Olis varmastikin hyvä päästä juttelemaan jollekin, tuo pelko vie voimia sulta ja odotusaika on kovin raskas pelon varjossa. On toki normaaliakin pelätä, mutta sulla tuntuu olevan nyt tosi pahana tuo pelko, ei varmaan riitä vaan terkkarin hyssyttelyt. Ymmärrän hyvin sun tunteita, mulla rv32 ja toista odotan, huoli omasta pienestä on jotain musertavaa kun se vyöryy päälle. Sun kannattaa käsitellä asiaa siksikin, että pelko voi muuttaa muotoaan ja jatkua sitten kun vauva syntyy, ja siinä jo herkemmin väsyttää itsensä. Mulla nimittäin ainakin esikoisen kohdalla on ollut voimakas kätkytkuoleman pelko, en vauvana uskaltanut häntä jättää todellakaan tuntikausiksi nukkumaan yksin, vaan kävin vähän väliä tarkistamassa ja nukkui yöt perhepedissä. Vieläkin välillä kuuntelen, että kai se varmasti hengittää, ja lapsi on kuitenkin likempänä kolmea ikävuotta..

En muuta osaa sanoa, kuin että nuo tunteet kuuluu asiaan, mutta silloin kun niistä tulee ylivoimaisia, niin pitää saada purettua sitä taakkaa. Voimia ja tsemppiä, kyllä kaikki varmasti menee oikein hyvin, ei enää montaa viikkoa ole jäljellä.

Kiitos ihanista kommenteista. Yritän aina ajatella, että suurempi mahdollisuus että kaikki menee hyvin mutta toisaalta oman terveyteni kanssa on useammin jo sattunut niin että olen sairastunut johonkin sellaiseen mikä on hyvin epätodennäköistä ja siitä tulee pelko, että kuulun varmasti aina tuohon pieneen ja surulliseen prosenttiin.

Olisi ihanaa, jos saisin käynnistyksen tai vaikka keisarileikkauksen jo mahdollisimman pian (okei no siis rv 36 aikaisintaan....vielä on vauvalla kehityttävää) mutta tiedän, ettei asiat niin mene. Neuvolassakin mua pidetään kuitenkin ihan normaalina odottajana vaikka tiedän ettei tämä pelkoni normaalia ole.

En ole koko raskausaikana pystynyt keskittymään oikein mihinkään. Yksityisellä olen käynyt ultrissa ja ylimääräisissä seulonnoissa niin paljon, että summat mitä niistä olen maksanut mitataan jo tonneissa. Kaikki on aina vaikuttanut olevan hyvin mutta pelkään pahinta että se vain yhtäkkiä tapahtuu ja lasta ei ehditä pelastamaan.

Jotenkin naiviisti ajattelen, että kunhan lapsi saataisiin ulos minusta niin kaikki on hyvin ja pelkääminen loppuu siihen. Mutta epäilen vahvasti ettei asia niin mene. Miehenikin alkaa olla aika rikki näiden mun pelkojen kanssa. Yritin varovaisesti neuvolassa kysyä psykologista raskauden aikana mutta sanoi ettei sellaiseen ole tarvetta koska ei mulla ole takana mitään dramaattista kuten monia keskenmenoja, kohtukuolemia tai lapsettomuutta.

Ennen kuin liikehdintä alkoi niin toivoin ja rukoilin että vauvani olisi tosi aktiivinen ja ettei mun tarvitsisi huolestua liikkeiden vähyydestä kertaakaan. Mutta yritän myös nyt uskotella itselleni että vauvani vain on todella rauhallinen tapaus. Aina kun tunnen liikkeitä olen sen hetken aikaa rauhallinen ja luottavaisella mielellä mutta pian se pelko hiipii takaisin.

AP

Liikkeet riippuu niin vauvan asennosta ja koosta, sekä raskauden vaiheesta. Mulla oli ainakin vilkkaampia kausia ja sit kausia kun tuntui, että tuo pikkutyyppi ois vedellyt hirsiä 24/7.

Yksi vinkki on juoda lasi sokerista mehua ja kuulostella sen jälkeen liikkeitä. Sokeri virkistää vauvaa. Lisäksi sulla on se doppleri, sitähän voi käyttää loppuun asti. Onko sulla ollut keskenmenoja vai mistä tää vauvan menettämisen pelko tulee? Osaatko eritellä?

Yritä päästä nla-psykologille. Se voi oikeasti auttaa. Vaadit apua, kyllä nla-tädin pitäisi tarttua siihen, että sulla on noin monta päivystysultrakäyntiä taustalla jo. Sun pitää rauhoittua ja rentoutua ennen synnytystä, sekä lisäksi valmistautua siihen. Vaikka siinähän vauvan vointia syynätään tosi tarkkaan kokoajan kätilöiden toimesta yms. niin sun täytyy työskennellä kroppasi kanssa yhdessä, eikä se välttämättä onnistu niin hyvin kuin voisi mikäli olet jännittynyt ja stressaat.

Kohtukuolemat on harvinaisia. Eikä niihin yleensä pysty mitenkään vaikuttamaan. Maailmassa on niin monta asiaa, jotka voivat mennä pieleen. Mutta niistä etukäteen murehtiminen ei auta eikä poista sitä pikkuriikkistä riskiä. Tuhlaat vain aikaasi ja energiaasi. Rauhoitu, äläkä anna pelon ja stressin ottaa valtaa sun loppuraskaudesta. Nyt sulla on hyvä hetki rauhassa luoda yhteyttä vauvasi kanssa. Juttelet, laulat, herättelet niitä äidinvaistoja. Katsot miten vauva vastailee sulle. Luotte sitä omaa yhteyttä, viimeiset viikot siihen on taianomaisia.

Tsemppiä loppuodotukseen!

Ap, tuo ei todellakaan kuulosta normaalilta. Sinuna vaatisin päästä psykologin juttusille nyt ennen lapsen syntymää. Riski synnytyksen jälkeiseen masennukseen on suuri, jos jo nyt olet noin suuressa ahdingossa.

Kerroit, että aiemmin olet sairastunut sellaiseen sairauteen, johon todennäköisyys sairastua on häviävän pieni. Uskon, että tuollainen kokemus voi syödä sitä luottamista omaan kehoonsa. Tuollainen kokemus voi saada ihmisen luulemaan, että keho ei koskaan tee mitään niin kuin sen tulisi normaalisti tehdä. Olet jo nähnyt, että joskus sitä kuuluu siihen pieneen prosenttiin.

Kävitkö tuota sairautta läpi kenenkään ammattilaisen kanssa? Se on varmasti jättänyt sinuun traumoja ja nyt et usko, että kehosi pystyisi pitämään huolta lapsestasi koko raskauden ajan kuten sen normaalisti kuuluisi.

Neuvolassa huonot terveydenhoitajat eivät ota kuuleviin korviin mitään sellaista, mikä voisi teettää heille extravaivaa. Voithan soittaa myös neuvolan puhelinpalveluun ja sanoa, että oma neuvolan terkkarisi ei ymmärrä sua, mutta tulet pian hulluksi jos et pääse juttelemaan peloistasi ammattilaisen kanssa.

Tsemppiä ap! lapsi varmasti on turvassa mahassasi ja sieltä tulee ajallaan ulos elävänä. Mutta nyt on suurempi ahdinko sinun mielessäsi ja sitä tulisi työstää.

Ota vaan asia uudestaan puheeksi ja pyydä päästä vaikka pelkopolille, sehän kaiketi on paremmin synnytyspelkoa varten, mutta uskoisin että osaisivat auttaa sua myös jollain tapaa. Ehkä sieltä kautta pääsisit psykologille, se olisi nyt tosi tarpeelista kyllä.

Vauvan on parempi olla mahassa mieluiten vaikka laskettuun aikaan, jos vaan kaikki on hyvin, se helpottaa sitä vauvan elämän alkua jo ne pari-kolme viimeistä viikkoa paljon ja usko pois, myös sun huoli on silloin pienempi; ennenaikaiset vauvat on usein väsyneitä ja kellastuu, tarvii valohoitoa ja jos sulla on aikomus imettää, niin pienen ja väsyneen kanssa voi herkemmin tulla haasteita. Se ei siis sinänsä tuota asiaa ratkaise, että vauva syntyisi ennen aikojaan, vaikka nyt voi siltä tuntuakin. Tuo asia täytyy hoitaa sieltäkäsin, missä ongelma on, eli mielessä, sun keho ei ole mikään ansa vauvalle, vaan turvapaikka, vaikka mieli muuta väittääkin.

Hei! Minä myös pelkäsin hysteerisesti. Taustalla oli keskeytynyt keskenmeno, ja siitä jäi se tietoisuus että vauva voi kuolla milloin vain enkä tiedä mitään.

Eli pelko on aivan normaalia MUTTA sinä olet jo niin pitkällä että se että kaikki menee hyvin on äärimmäisen todennäköistä. Ja minäkin ajattelin että sillä sekunnilla kun vauva on ulkona niin voin sitä suojella. Ja tavallaan se niin onkin, ainakin on helpompi tietää onko jotain vialla.

Kaikki menee hyvin, luota vaan siihen <3

Heippa! Samoissa tunnelmissa mennään täälläkin, olen pari viikkoa sinua pidemmällä. Takana pitkähkön yrityksen jälkeen yksi keskenmeno ja jälleen pitkä yritys (lähes 2 vuotta km:n jälkeen), joten on hankala uskoa että meillekin vihdoin tälläinen onni suotaisiin. Alkuraskaus meni todellakin keskenmenoa peläten, ja sen jälkeen odotus on ollut lähinnä liikkeiden hysteeristä kyttäystä. Täälläkin vielä hyvin rauhallinen tyyppi mahassa, ja välillä on todella, todella hiljaisia päiviä. Neuvolassa huolien on kuitattu olevan normaaleita, mutta itselle ainakin tämä pelko ja raskausaika on ollut hyvin stressaavaa ja raskasta aikaa. Vielä pitäisi muutamia viikkoja kestää ja toivoa, ettei raskaus mene yliajalle. Tsemppiä siis meille!

"Kohtukuolemat ovat harvinaisia", tätä hoetaan jatkuvasti. Kuitenkin niitä tapahtuu n. 200 vuodessa, joka toinen päivä  perhe kokee suuren surun jossain päin Suomea.

Meillekin tuo harvinaisuus tapahtui 9 vuotta sitten maaliskuussa. Olimme tapaus nro16  vuonna 2007 Kätilöopistolla, siis kolmessa kuukaudessa. Miten minä voin auttaa? En ainakaan luvata, että mitään ei tapahdu. Ei sitä lääkäritkään minulle uskaltaneet luvata seuraavissa raskauksissa.

Minulle auttoi säännölliset kontrollit synnytyssairaalassa. Siihen sinulla ei varmasti ole mahdollisuutta, kun mitään ei ole vielä tapahtunut. Puhu peloistasi neuvolassa, varmsti osaavat auttaa ja ohjata eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

"Kohtukuolemat ovat harvinaisia", tätä hoetaan jatkuvasti. Kuitenkin niitä tapahtuu n. 200 vuodessa, joka toinen päivä  perhe kokee suuren surun jossain päin Suomea.

Meillekin tuo harvinaisuus tapahtui 9 vuotta sitten maaliskuussa. Olimme tapaus nro16  vuonna 2007 Kätilöopistolla, siis kolmessa kuukaudessa. Miten minä voin auttaa? En ainakaan luvata, että mitään ei tapahdu. Ei sitä lääkäritkään minulle uskaltaneet luvata seuraavissa raskauksissa.

Minulle auttoi säännölliset kontrollit synnytyssairaalassa. Siihen sinulla ei varmasti ole mahdollisuutta, kun mitään ei ole vielä tapahtunut. Puhu peloistasi neuvolassa, varmsti osaavat auttaa ja ohjata eteenpäin.

Vuosittain syntyy noin 60 000 vauvaa ja heistä noin 200 kokee kohtukuoleman. Se on suuri luku yksinään, mutta suhteutettuna koko vuonna syntyvien määrään, riski on hyvin pieni.

Ei se missään nimessä lohduta kohtukuoleman kokeneita vanhempia, mutta fakta on, että on paljon paljon suurempi todennäköisyys saada vauva elävänä syliin kuin menettää hänet.

Otan osaa menetykseesi.

Sun kannattaa huomioda että vauva reagoi siihen sun paniikkiin myös eikä silloin ainakaan liiku. Jos oot paniikissa niin liikkeitä ihan turha yrittää tunnustella. Itsellä oli vastaavia pelkoja, mutta lapsi onneksi paljon liikkuvampi kuin sulla. Sen kyllä huomasin että jos paniikissa yritti kuulostella liikkeitä niin mitäön ei tunnu, piti mennä sohvalle pötkötteleen ja saada ajatukset pois esim kattomalla tv:tä tai räpläämällä kännykkää

Pelkäsin myös koko odotusajan kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Nyt kun puoli vuotias poika möyrii tossa lattialla niin tunnen oloni vähän hölmöksi, mutta sillä hetkellä ei sille pelolle vain voinut mitään vaikka mieskin aina yritti rauhoitella. Ja niin kuin joku täällä jo sanoi, pelko ei häviä koskaan vaan se vain muuttaa muotoaan.

Toivottavasti loppuraskautesi menee hyvin ja voit lapsen synnyttyä huokaista helpotuksesta, että turhia pelot olivat. Onnea synnytykseen!

Sulla on ollut varaa käydä yksityisellä niin oletan että on yhäkin... Joten varaa yksityiseltä aikaa keskustelemaan noista peloista ennen vauvan syntymää. Ne pelot tulee hyvin mahdollisesti vaan muuttamaan muotoaan joten tarviit apua ja tukea vanhemmuuteen.

Osta kotidoppler.

Liikkuuko ap koko ajan? Niin, aivan ei sen vauvan kuulukaan liikkua 24/7.

Minullakin oli esikoista odottaessa ensiksi kamala keskenmenon/tuulimunan pelko, sen jälkeen kohtukuoleman pelko. Puhuin neuvolasta asiasta ja minua rauhoitettiin ettei neuvolan täti tiennyt ketään kohtukuoleman kokenutta ja lisäsi ettei kannata lukea netistä juttuja. Kotidoppleria ei ollut.

Vauva oli rauhallinen kohdussa joten tarkkailin liikkeitä hyvin paljon. Pelon takia en oikein osannut nauttia raskausajasta mikä harmittaa näin jälkikäteen. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja vauva syntyi pelästyneenä tähän maailmaan.

Tsemppiä raskauteen!