Älytön sosiaalisten tilanteiden pelko!
Olen koko ikäni kärsinyt jännittämisestä ja esiintymispelosta. Kahvihetket, normaali jutustelu ja ääneen puhuminen ovat minulle kammottavia tilanteita. Menen aivan lukkoon, änkytän ja punastun. Vuosien myötä vaiva on vaan pahentunut ja nyt mukaan on tullut todella paha käsien tärinä. Äskettäin jouduin kaatamaan muiden laseihin juomaa ja kädet vapisivat niin ettei hommasta tullut yhtään mitään. Tilanteessa sain vielä kuulla naljailua tärinästäni, joka pahensi asiaa entisestään.
Nyt tuntuu siltä, että tarvitsen apua. Propral on jo käytössä, mutta se ei auta tarpeeksi. Määrääkö lääkäri tarvittaessa myös rauhoittavia? Esiintymistilanteissa tai jo silloin, kun huomio on vähääkään minussa, alkaa hirveä ahdistus ja pakokauhu.
Lääkärille pelottaa mennä asiasta kertomaan. Saan pian hullun leiman otsaani ja olen vielä kahden lapsen äiti. Tätä fobiaani lukuunottamatta kotioloissa olen rento ja normaali ihminen.
Muita jännittäjiä ja selviytymiskeinoja?
Itsellä myös samanlaista. Kamalaa. Kaupassa käynti yksin on jo täyttä helvettiä.