Lue keskustelun säännöt.
Helvetinmoinen, kokoaikainen ahdistus, miten eroon?
30.06.2016 |
Olen 40-vuotias, mutta ongelmani ovat teinitasolla. En osaa saada kavereita. En tiedä, mikä mussa on vikana, kun elämässäni mulle on monta kertaa käynyt niin, että ihmiset, jotka ensin ovat pitäneet musta yhtäkkiä paljastuvatkin vihamielisiksi. Siis ihan todella. Käyttäytyvät kanssani ensin ihan normaalisti ja sitten yhtäkkiä jossain vaiheessa jotenkin räjähtävät ja ovat todella ilkeitä, aivan kuin olisivat jo kauan pidätelleet raivoaan. Mulla menee noista tilanteista pasmat aivan sekaisin ja tunnen olevani hirveä ja arvoton.
Lisäksi mun on todella vaikeaa kaveerata pinnallisesti. Se tuntuu olevan monille (esim. työkavereille) helppoa, mutta mä vaan en osaa luoda pinnallisia ja helppoja suhteita ihmisiin. Mulla on pari todella hyvää ystävää ja mies, joiden kanssa koen voivani olla normaalisti, mutta siihen se jääkin.
Olin nuorena äärimmäisen ujo ja sisäänpäinkääntynyt, mutta olen vanhemmalla iällä saanut opeteltua siitä pois. Olen miettinyt, olisiko mulla esim. joku lievä aspergerin muoto tms. Ihan normaali tuskin olen.
Onko teillä jotain vastaavia kokemuksia tai ajatuksia?
Kommentit (2)
Mulle on käynyt tuo sama, että kun ihmisiin tutustuu paremmin, tulee heistä tulee esiin ilkeä ja vihainen puoli. Voi olla sitäkin, että noissa ihmisissä on paljon vihaa sisällään, mutta uskaltavat näyttää sen vain läheisille ja luottamilleen (kilteille) henkilöille.
Ihmiset ovat kyllä aika epätäydellisiä, me kaikkikin. Onneksi Jumala on täydellinen, Jeesus rakastaa sua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olin nuorena äärimmäisen ujo ja sisäänpäinkääntynyt, mutta olen vanhemmalla iällä saanut opeteltua siitä pois."
Miksi ihmeessä olet tehnyt tuollaista väkivaltaa itsellesi, eli hylännyt todellisen introvertin luonteesi ja opetellut muuksi?
Ei ihme että ahdistaa, kun et salli itsesi olla sellainen kuin olet. On täysin normaalia olla introvertti, ujo ja sisäänpäinkääntynyt. Sellaisena voi elää oikein onnellisena -tiedän kokemuksesta- kunhan hyväksyy itsensä sellaisena eikä yritä tulla muuksi.
On introverteille tavallista että he eivät saa mitään pinnallisista kaverisuhteista. Osa meistä on jopa niin ääri-introvertteja (itse olen) ettemme välitä ihmissuhteista oikein ollenkaan. Osa tahtoo puolison ja / tai jonkun hyvän ystävän tai pari, mutta ei enempää.
Mitä jos lopettaisit väkisin yrittää saada kavereita ja alkaisit hyväksyä introvertin itsesi, joka ei ehkä kaipaakaan niitä kavereita oikeasti?