Taito kääntää riita toisen syyksi

Sairastahan tuollainen on.

JSSAP.

Miksi haluaisit jäädä toisen jatkuvien hyökkäyksien kohteeksi?

Tarkoituksena on nujertaa tahtosi, itsetuntosi, terve järkesi, ettet enää tiedä mikä on totta ja mikä ei.

Narsisti tutkani piippaa.

Ei tuollaista ihmistä voi ymmärtää, enkä itse näe yhtäkään syytä miksi jäisin katselemaan tuollaista käytöstä. Ei parisuhde ole mikään valtataistelu, siinähän kuuluisi olla samalla puolella ja ratkoa ristiriidat siten, että ongelma pyritään aidosti ratkaisemaan eikä katkerana vedetä vyön alle ja satuteta.

Tätä käytöstä ilmenee siis vain riita-tilanteissa. Muuten mellä on tasavertainen suhde, puolisoni ei millään tavalla kyykytä minua. Minä jopa päätän asioista enemmän kuin puolisoni. En jotenkin millään näe että hän olisi narsisti.

t.ap

Eräs ystäväni on tuollainen. Hän on hyvin herkkä ja loukkaantuu milloin mistäkin. Näkee kaikki muut ihmiset ilkeinä ja itsensä hirveän ystävällisenä tyyppinä. Jos hän on joskus itse ilkeä jollekin, niin se on tietenkin sen toisen syytä, kun on kohdellut häntä huonosti. Käyttäytyy siis itsekin välillä hyvin välinpitämättömästi toisia kohtaan, mutta jos joku huomauttaa hänelle siitä, niin haukkuu heti sen ihmisen k-pääksi. Ja kääntelee jutun niin, että ne ihmiset ovat ansainneet, sen hänen huonon käytöksensä. Hänellä on tarve pitää aina kaikki narut käsissään ja on neuvoineen ja ohjeineen joka paikassa ja suuttuu tietenkin, jos hänen neuvojaan ei noudateta. Hänen mielestään, kun ne ovat aina juuri toisten parhaaksi. Luulen että se kaikki kumpuaa siitä hänen yliherkkyydestään ja tarpeesta kontrolloida kaikkea.

Se on luonnehäiriö ja se ei omien kokemusten mukaan siitä ajan mittaan muutu. Joko eroat itse tai jos onnistut tälle puolisollesi vääntämään rautalangasta tämän asian niin puoliso vääntää sen mielessään sitten sinun viaksesi ja eroaa sinusta.

Okei, ehkä näitä on eri asteisia mutta pahimmillaan se on tuollaista.

Todella tuttua tuo riidan kääntäminen toisen syyksi. Eräs hyvin tuntemani sukulaiseni on juuri tuollainen vaimolleen. Melkein aina samaan aikaan alkaa. Saattaa keksiä itse jonkkun teko syyn siihen ja alkaa tappelemaan. Vierittää kaiken vaimon syyksi ja kieltää omat sanomiset ja kääntää ne vaimon sanomisiksi. Joskus on päiviä että hänen silmistä oikein näkee kuinka hän nauttii kun pääsee riitelemään jostakin. Ei aina tarvitse edes syytä riitelyn aloittamiseen, mutta yleensä yrittää keksiä jonkun syyn ja lopussa kaikki voi olla aivan ihmeissään ja joskus tulee kyllä oikeasti naurettua hänelle näille jutuille.

Eksäni oli tuollainen. Lisäksi hän keksi aloittamansa riidan aikana kaikenlaisia asioita, joista voi minua syyttää. Esimerkiksi syytti minua pettämisestä, koska oli laskenut kondomit ja niitä "puuttui". Myöhemmin, pitemmän ajan päästä, myönsi, että keksi koko jutun ihan vaan huvikseen. Sairasta, eikö?

Tuollainen ihminen ei tule koskaan muuttumaan. Tuhlasin kolme vuotta elämästäni tuollaiseen mieheen. Epäilin jopa hetken, kirjoititko eksästäni :D riidat alkoivat oikeastaan ihan mitättömistä jutuista. Esim. joskus mies tahallaan alkoi kävellä hitaammin ja alkoi raivota minulle liian nopeasta kävelystä. Ja minä en tunnetusti kävele edes yhtä nopeasti kuin eksällä oli tapana! Sitten riidoissa oli kaikki aseet käytössä, keksi välillä jopa ihan omiaan että pääsi niillä iskemään minua ja täten "voittamaan" riidan. Kielsi tietenkin aina omat mokansa ja käänsi ne minun syykseni. Jos yritin olla rauhallinen ja fiksu, olin ylimielinen elitisti. Jos lähdin mukaan hänen tapaansa riidellä, olin psykopaattiämmä. Miten päin vaan oli aina väärin päin. Kun eksä itse sanoi että riita täytyy voittaa, ymmärsin hänen käyttäytymistään vuosien varrelta paremmin. Lopputuloksena siis jätin, koska ei tuollainen ihminen muutu.

Todella ärsyttävä piirre tämä on, mutta en minä puolisoani sen takia jättää halua. Olen kuitenkin sen verran vahva, että ei tuollainen minua nujerra. Alkuun olin kyllä aika kauhistunut ja loukkaannuin, enkä osannut oikein suhtautua tuohon riitelytapaan. Nykyään tiedän että puolisoni on sellainen, ja yritänkin ymmärtää. Onhan meissä kaikissa jotain vikoja. Joskus tuntuu jopa siltä, että hän ymmärtää tulistuessaan että no nyt meni överiksi, mutta vittuuntuu vaan kahta kauheammin kun tajuaa toimineensa tyhmästi. Silti ei voi myöntää olevansa ilkeä.

t.ap

Särähtää kovasti tuo kun sanoit, ettei hän voi myöntää olevansa ilkeä. Eikö ymmärrä ilkeyttään edes jälkikäteen?

Minä tunnen tällaisen ihmisen. Väittää itse, että ei halua riidellä ja pitää itseään kilttinä, mutta käyttäytyy itse niin, että ajaa lähipiirin hulluksi. Tyyppi kärsii dissosiasta, mutta kahden vuoden terapiakaan ei auta siihen, että ihmisellä on niin selkeästi persoona joka toisaalta kuvittelee olevansa yhtä, mutta on toista.

Esimerkiksi saattaa saada raivokohtauksen ja huutaa, mutta myöhemmin kiistää edes hermostuneensa ja saattaa jopa naurahtaa, että onko teillä päässä vikaa, hänhän ei hermostu juuri koskaan. Jos hänet saa huomaamaan hermostumisensa, esim. jos on rikkonut raivopäissään seinän, hän vaikenee siitä ja mykistyy, kunnes asia unohdetaan tai sitten joku muu pyytää häneltä anteeksi sitä, että häntä on ahdisteltu. Terapiassa sai oikein käskyn terapeutilta, että hänen tulisi olla enemmän itsekäs. Luonnollisesti, koska oli vuodattanut siellä uhrin rooliaan. Tyypilä ei ole ystäviä sillä kaikki ovat kaikonneet jossain vaiheessa harhaluulojensa takia, mutta koskaan ei ota vastuuta teoistaan.

Ihmissuhteet eivät onnistu tällaisilla ihmisillä, koska eivät kykene oikeasti asettumaan toisen ihmisen asemaan (empatian puute?!) ja näkevät itsensä ylivertaisena (suojamekanismi?).

Vierailija kirjoitti:

Särähtää kovasti tuo kun sanoit, ettei hän voi myöntää olevansa ilkeä. Eikö ymmärrä ilkeyttään edes jälkikäteen?

Hmm, aika harvoin on anteeksi pyytänyt. Joskus kyllä anteeksi pyytää, mutta hyvin harvoin. Yleensä nämä tilanteet päättyvät jotenkin erikoisesti, että hänen ei tarvitse anteeksi pyytää.  Vaikea selittää, siis jotenkin niin että lopussa keskustellaan että kun minä nyt olen hänen mielestään ollut erikoinen ja johtuukohan se siitä kun on niin ja näin ja miten nyt ratkaistaan tämä. Eli jotenkin vierittää sen vastuun minulle. Mä tiedän että tämä on vaikea ymmärtää jos ei tunne tällaista riitelijää, en itsekään aiemmin osannut kuvitella :)

t.ap

Ap, olisin voinut kirjoittaa itse noi sun kommenttisi, suoraan mun elämästäni.

Vierailija kirjoitti:

Ap, olisin voinut kirjoittaa itse noi sun kommenttisi, suoraan mun elämästäni.

Aijaa! Tää on kyllä tosi rasittava piirre ihmisessä. Ymmärrän että kaikki ei varmasti kestäis. Ei sulla sattuis olemaan mitään hyväksi havaittuja toimintamalleja näihin tilanteisiin?

t.ap

Itse olen aikalailla tuollainen että pakko voittaa riidat ja olla se pomo mikälie. Tosin näin ei ole esim siskojen/vanhempien ja parhaan kaverini kanssa riidellessä ja esim nykyisen kanssa en enää ole niin paha. Tosin en tiedä rakastanko nykyistä niin paljon vai osaanko narsistina (en tiedä olenko) vaan vaihtaa taktiikkaa kun ei toimi ton kanssa tollanen... Aikaisemmat miehet ja osa kavereista tyytyi kohtaloonsa ja tuli anellen itse pyytämään anteeksi jopa lahjusten kera. Mikälie vallantunne vai oliko noi henkilöt joille käyttäydyin noin vaan "mitättömiä" minun elämässäni ettei väliä ollut miten kohteli... Tosin onhan sitä nykyään myös aikuistuttu jonkun verran kun ikää tullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Särähtää kovasti tuo kun sanoit, ettei hän voi myöntää olevansa ilkeä. Eikö ymmärrä ilkeyttään edes jälkikäteen?

Hmm, aika harvoin on anteeksi pyytänyt. Joskus kyllä anteeksi pyytää, mutta hyvin harvoin. Yleensä nämä tilanteet päättyvät jotenkin erikoisesti, että hänen ei tarvitse anteeksi pyytää.  Vaikea selittää, siis jotenkin niin että lopussa keskustellaan että kun minä nyt olen hänen mielestään ollut erikoinen ja johtuukohan se siitä kun on niin ja näin ja miten nyt ratkaistaan tämä. Eli jotenkin vierittää sen vastuun minulle. Mä tiedän että tämä on vaikea ymmärtää jos ei tunne tällaista riitelijää, en itsekään aiemmin osannut kuvitella :)

t.ap

Ymmärrän oikein hyvin. Olen se, jonka eksä valehteli laskeneensa kondomit ja sen perusteella huvikseen syytteli pettämisestä, jotta pääsisi voittamaan itse tyhjästä aloittamansa riidan. Eli valtapeli oli tärkeämpää kuin kumppanuus. Olisin sinuna hyvin tarkkana.

Kuulostaa minun eksältäni. Oltiin naimisissa yli kymmenen vuotta ja minä siedin tuota hänen tapaansa riidellä, mutta ero tuli, kun hän petti ja jätti. Ja käänsi vielä tuon eronkin ja kaikki siitä seuranneet hankaluudet (omaisuudenjaot, lastenvalvojat, elatusmaksut jne.) minun syykseni, kun olin niin hankala ja joustamaton.

Varmaan sekä haluaa käyttää valtaa että hermostuu aidosti siitä, että sinä säilytät hermosi.

Miehen siskon mies on sellainen, että kun se ei voita kinaa, se alkaa juputtaa ihan asiaan kuulumattomista, vanhoista asioista vaimolleen. Sitä on tosi raskas kuunnella jopa sivusta, tekisin mieli vaan kirkaista, että "tuo ei liity asiaan mitenkää, anna olla kun jo kerta hävisit!" Ei sillä että tollasesta mitään hyötyä olisi, mutta symppaan kälyä.

Oletko kokeillut ihan paikalta poistumista. Että "nyt taas kehität riitaa tyhjästä, en lähde siihen nyt mukaan, tule juttelemaan kun olet rauhoittunut". Tuleeko mies perässä kahta kauheammin inttäen?