Taito kääntää riita toisen syyksi

Vierailija kirjoitti:

Varmaan sekä haluaa käyttää valtaa että hermostuu aidosti siitä, että sinä säilytät hermosi.

Miehen siskon mies on sellainen, että kun se ei voita kinaa, se alkaa juputtaa ihan asiaan kuulumattomista, vanhoista asioista vaimolleen. Sitä on tosi raskas kuunnella jopa sivusta, tekisin mieli vaan kirkaista, että "tuo ei liity asiaan mitenkää, anna olla kun jo kerta hävisit!" Ei sillä että tollasesta mitään hyötyä olisi, mutta symppaan kälyä.

Oletko kokeillut ihan paikalta poistumista. Että "nyt taas kehität riitaa tyhjästä, en lähde siihen nyt mukaan, tule juttelemaan kun olet rauhoittunut". Tuleeko mies perässä kahta kauheammin inttäen?

Olen minä joskus poistunut paikalta, kun näyttää että ilmapiiri kiristyy ja sanonut vaikka ihan normaalilla äänellä että "meen nyt käymään tuolla ulkona kun ei viittis riidellä". Tähän hän vielä kommentoi jotain nasevaa kun kävelen pois, esim "no noinhan niitä riitoja ratkaistaan". Muistaakseni tämä paikalta poistuminen on auttanut näissä tilanteissa, kun riita on vasta aluillaan. Mutta kesken jonkun suuren episodin en mielestäni ole poistunut kuin kerran (mitä nyt muistan). Siitä tilanteesta en kyllä lähtenyt mitenkään rauhassa vaan olin totaalisesti saanut tarpeekseni, aivan tyhjästä paskaa niskaan. Ei auttanut kyllä. Sitä tilannetta kyllä muistaakseni puitiin sitten melko rauhassa ja puolisoni taisi pyytää anteeksikin, oli siis kohtuuttoman ilkeä mulle sillä kertaa, oikein tökki ampiaspesää tahallaan.

t.ap

Riitelettekö usein, ja aloittaako puolisosi kaikki riidat?

Kauan olette olleet yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aikalailla tuollainen että pakko voittaa riidat ja olla se pomo mikälie. Tosin näin ei ole esim siskojen/vanhempien ja parhaan kaverini kanssa riidellessä ja esim nykyisen kanssa en enää ole niin paha. Tosin en tiedä rakastanko nykyistä niin paljon vai osaanko narsistina (en tiedä olenko) vaan vaihtaa taktiikkaa kun ei toimi ton kanssa tollanen... Aikaisemmat miehet ja osa kavereista tyytyi kohtaloonsa ja tuli anellen itse pyytämään anteeksi jopa lahjusten kera. Mikälie vallantunne vai oliko noi henkilöt joille käyttäydyin noin vaan "mitättömiä" minun elämässäni ettei väliä ollut miten kohteli... Tosin onhan sitä nykyään myös aikuistuttu jonkun verran kun ikää tullut.

Sama täällä. Mutta sillä erotuksella, että joidenkin miesten kanssa olen ihan oikeasti ollut todella loukkaantunut ja vihainen jostain asiasta, ja riita on tarjonnut mahdollisuuden paljastaa omat syvimmät tuntemukset.

Joissain tilanteissa kyse on ollut taasen vallantunteesta ja vastuunpakoilusta. En ole halunnut ottaa vastuuta jostain tekemästäni asiasta, ja tavallaan olen myös halunnut testata toisen älykkyyttä. Eli tajuaako se toinen, kuinka naurettava ja läpinäkyvä olen, ja uskaltaako/ymmärtääkö hän asettua puolustamaan itseään.

Nykyisen kanssa tilanne on vähän parempi. En tee ainakaan tietoisesti tuota, että kyykyttäisin ja testaisin. Hän on ollut pelkästään hyvä ja kiltti minulle, ja poden todella huonoa omaatuntoa ja katumusta, jos riitelen epäreilusti tai loukkaan häntä. Aiempien kanssa olen jäänyt niin katkeraksi jostain heidän tekemästään "virheestä", että olen ikään kuin ajatellut, etteivät he ansaitse minulta enää parempaa. Olen samaan aikaan vihannut ja rakastanut. Ehkä vihannut juuri siksi, että olen rakastanut.

Vierailija kirjoitti:

Riitelettekö usein, ja aloittaako puolisosi kaikki riidat?

Kauan olette olleet yhdessä?

Nelisen vuotta oltu yhdessä. Emme riitele usein. Pientä kinastelua väsyneenä ja nälkäisenä tms., useammin, mutta jotain isoa riitaa harvoin. Ei varmasti aloita kaikkia riitoja :) Kyllä mäkin oon joskus kiukkuinen, stressaantuneena tai väsyneenä erityisesti. Minä en kuitenkaan rakenna riitaa sillä tavoin, että lopulta vyörytän syyn puolisoni niskoille jollain erikoisella tekosyyllä. Tai jos on riita päällä, ja puoliso sanoo että "voitaisiinko yrittää ratkaista tämä, mua harmittaa ja en missään nimessä haluaisi riidellä sun kanssa", niin mä todellakin haluan sen riidan lopettaa ja sopia, enkä saa tuosta vaan lisää vettä myllyyn.

t.ap

Joo minun veljeni on juuri tuollainen riidanhaastaja. Kerran hän suuttui siitä kun meikkasimme hänen tyttöystävänsä kanssa. Siis ihan yhtäkkiä vain alkoi syyttelemään ja haukkumaan meitä pinnallisiksi ja tyhmiksi ja lopulta huusi meille molemmille naama punaisena että olemme huonoja ihmisiä sen takia koska käytämme meikkiä?? Yritin rauhallisesti selittää että kyseessä on vain tapa ja useimmat naiset meikkaavat ja että se on ihan normaalia. Tästä hän vasta innostuikin ja alkoi koko naissukupuolen haukkuminen miten naiset ovat niin tyhmiä, turhia ja huijaavat vain miehiä jne.. Kuuntelin vain hiljaa hänen riehumistaan ja hänen tyttöystävänsä alkoi itkemään ja vasta sitten hän rauhoittui mutta jatkoi silti monologiaan siitä miten naiset ovat pilanneet maailman ja haukkui vielä tyttöystäväänsä turhamaiseksi idiootiksi.

Kuulostaa tutulta. Tosin meillä mies ei aloita riitoja. Asia tulee ilmi kun minä huomautan jostakin asiasta, että tuo ei tuntunut kivalta. Sen sijaan että juttelisimme siitä että minulle tuli paha mieli siitä mitä mies teki, keskustelu luistuukin kaikkiin niihin asioihin mitkä minussa on vialla.

En usko, että mies tekee sitä tahallaan. Syy käytökseen löytyy miehen perheestä (ja narsistiäidistä). Heillä kotona ei ole erityisesti riidelty, vaan äiti oli aina oikeassa ja täydellinen ja kaikki muut perseestä. Puolusti lapsiaan kuin leijonaemo. Vaikka joku lapsista olisi mokannut, vika ei ole heissä vaan kaikissa muissa. Vastuuta omista tekemisistä ei tarvitse kantaa vaan on naureskellaan niille jotka ovat kehdanneet loukkaantua heidän tekemisistään tai sanomisistaan, kuinka kaikki muut ovat pikkumaisia ja typeriä ja idiootteja ja k*sipäitä. Räyhätään ja räksytetään ja ollaan muiden ylipuolella. Yhtään ei kuunnella jos yritetään asiasta sanoa koska hyökkäys on paras puolustus. Tämä on siis kotona opittu tapa "riidellä".

Helkutin raskasta se on. Olen itse yrittänyt näissä tilanteissa todeta, että kuule, nyt keskustellaan ensin tämä asia ja sitten voidaan jutella niistä asioista mitkä minussa sinua ärsyttää. Mies yrittää keplutella itsensä tilanteesta ulos sillä että eihän tämä nyt ole niin vakavaa ja miten nyt jaksat tämmöisestä pikkuasiasta valittaa.

Tunnetko miehen perhettä ollenkaan ja tiedätkö miten heillä on lapsuudenkodissa riitatilanteet käsitelty? Sieltä voi löytyä jotakin mikä selittää käytöksen.

Mä olen verbaalisesti lahjakas ihminen ja riitatilanteissa olen saanut palautetta juurikin tästä taidosta "kääntää asiat ylösalaisin".

Mutta itse en mitenkään tarkoitushakuisesti pyri "voittamiseen". Itseasiassa riidellessäni tuon ilmi monia muita selkeämmin, mistä minä olen pahoittanut mieleni, minkä takia ja mitä siitä seuraa. Usein siis "voittaminen" on sitä, että saan toiselle esitettyä näkökulmani niin selkeästi, että he ymmärtävät minun kantani ja toimintani. Monesti riidat myös johtuvat siitä, että motiivejani ei ymmärretä. Sitten kun asia avautuu, ihmiset jotka eivät osaa jäsennellä ajatuksiaan samalla tavalla tai puolustaa omia näkökantojaan, kokevat että "kaikki vika onkin heissä". Vaikka ei siitäkään ole kyse.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Tosin meillä mies ei aloita riitoja. Asia tulee ilmi kun minä huomautan jostakin asiasta, että tuo ei tuntunut kivalta. Sen sijaan että juttelisimme siitä että minulle tuli paha mieli siitä mitä mies teki, keskustelu luistuukin kaikkiin niihin asioihin mitkä minussa on vialla.

En usko, että mies tekee sitä tahallaan. Syy käytökseen löytyy miehen perheestä (ja narsistiäidistä). Heillä kotona ei ole erityisesti riidelty, vaan äiti oli aina oikeassa ja täydellinen ja kaikki muut perseestä. Puolusti lapsiaan kuin leijonaemo. Vaikka joku lapsista olisi mokannut, vika ei ole heissä vaan kaikissa muissa. Vastuuta omista tekemisistä ei tarvitse kantaa vaan on naureskellaan niille jotka ovat kehdanneet loukkaantua heidän tekemisistään tai sanomisistaan, kuinka kaikki muut ovat pikkumaisia ja typeriä ja idiootteja ja k*sipäitä. Räyhätään ja räksytetään ja ollaan muiden ylipuolella. Yhtään ei kuunnella jos yritetään asiasta sanoa koska hyökkäys on paras puolustus. Tämä on siis kotona opittu tapa "riidellä".

Helkutin raskasta se on. Olen itse yrittänyt näissä tilanteissa todeta, että kuule, nyt keskustellaan ensin tämä asia ja sitten voidaan jutella niistä asioista mitkä minussa sinua ärsyttää. Mies yrittää keplutella itsensä tilanteesta ulos sillä että eihän tämä nyt ole niin vakavaa ja miten nyt jaksat tämmöisestä pikkuasiasta valittaa.

Tunnetko miehen perhettä ollenkaan ja tiedätkö miten heillä on lapsuudenkodissa riitatilanteet käsitelty? Sieltä voi löytyä jotakin mikä selittää käytöksen.

Vanhempansa vaikuttavat ihan normaaleilta. Tosin lapsuudessaan sai jo nuorena kovin vapaasti kasvaa ja elää. Ei ole koskaan valittanut mitään erityistä koti-oloista. On ollut kuitenkin koulukiusattu. Se varmasti vaikuttaa vielä aikuisenakin.

t.ap

Vierailija kirjoitti:

Tarkoituksena on nujertaa tahtosi, itsetuntosi, terve järkesi, ettet enää tiedä mikä on totta ja mikä ei.

Narsisti tutkani piippaa.

Minun mieheni on myös sellainen, että vaikka hän olisi kuinka tehnyt väärin ja vaikka haukkunut lyttyyn, niin loppupeleissä se onkin kuitenkin minun vikani ja minun vikani on, että loukkaannuin turhasta ja minä olen se, joka joutuu pyytämään anteeksi.

En ole vielä täsmällisesti saanut analysoitua hänen tekniikkaansa, menen siinä niin sekaisin jotenkin. Kuitenkin mielestäni hänen argumenttinsa ja väitteensä muuttuvat matkan varrella. Esim sanoo jotain, sitten kun loukkaannun siitä, väittää, ettei ole sanonut sitä tai että sanoi jotain muuta tai että jopa minä itse sanoin sen. Tai hän yksinkertaisesti kiihtyy, jos yritän esittää kritiikkiä häntä kohtaan ja puhe jotenkin aina kääntyy minun kritisoimisekseni.

Loukkauksiin tai tekoihin ei ole mahdollista palata eikä niistä ole mahdollista keskustella, koska hän ottaa sen hyökkäyksenä itseään vastaan ja alkaa loukata uudelleen ikäänkuin uutena riitana. Asiat jäävät siis käsittelemättä. Sitten hän saattaa myös lähteä kesken kaiken pois ja mennä nukkumaan niin, että asiat jäävät painamaan minua selvittämättöminä enkä itse saa unta. Hän myös harrastaa mykkäkoulua, jos on tyytymätön ja tunnelma on painostava pitkään.

Tällaisen ihmisen kanss aon tosi raskasta elää välillä ja sitä alkaa varoa sanojaan ja tekojaan, ettei aikaansaisi ongelmia ilmapiiriin. Se lienee juuri hänen tarkoituksensakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Tosin meillä mies ei aloita riitoja. Asia tulee ilmi kun minä huomautan jostakin asiasta, että tuo ei tuntunut kivalta. Sen sijaan että juttelisimme siitä että minulle tuli paha mieli siitä mitä mies teki, keskustelu luistuukin kaikkiin niihin asioihin mitkä minussa on vialla.

En usko, että mies tekee sitä tahallaan. Syy käytökseen löytyy miehen perheestä (ja narsistiäidistä). Heillä kotona ei ole erityisesti riidelty, vaan äiti oli aina oikeassa ja täydellinen ja kaikki muut perseestä. Puolusti lapsiaan kuin leijonaemo. Vaikka joku lapsista olisi mokannut, vika ei ole heissä vaan kaikissa muissa. Vastuuta omista tekemisistä ei tarvitse kantaa vaan on naureskellaan niille jotka ovat kehdanneet loukkaantua heidän tekemisistään tai sanomisistaan, kuinka kaikki muut ovat pikkumaisia ja typeriä ja idiootteja ja k*sipäitä. Räyhätään ja räksytetään ja ollaan muiden ylipuolella. Yhtään ei kuunnella jos yritetään asiasta sanoa koska hyökkäys on paras puolustus. Tämä on siis kotona opittu tapa "riidellä".

Helkutin raskasta se on. Olen itse yrittänyt näissä tilanteissa todeta, että kuule, nyt keskustellaan ensin tämä asia ja sitten voidaan jutella niistä asioista mitkä minussa sinua ärsyttää. Mies yrittää keplutella itsensä tilanteesta ulos sillä että eihän tämä nyt ole niin vakavaa ja miten nyt jaksat tämmöisestä pikkuasiasta valittaa.

Tunnetko miehen perhettä ollenkaan ja tiedätkö miten heillä on lapsuudenkodissa riitatilanteet käsitelty? Sieltä voi löytyä jotakin mikä selittää käytöksen.

Vanhempansa vaikuttavat ihan normaaleilta. Tosin lapsuudessaan sai jo nuorena kovin vapaasti kasvaa ja elää. Ei ole koskaan valittanut mitään erityistä koti-oloista. On ollut kuitenkin koulukiusattu. Se varmasti vaikuttaa vielä aikuisenakin.

t.ap

Ei meilläkään mies ole kotioloista valittanut, koska kuvittelee tulevansa ihan normaalista perheestä. Olen tehnyt itse tämän havainnon kun olen sivusta seurannut miten anoppilassa asioita hoidetaan.

Tämän takia olisi tosi tärkeää jo lapsesta asti oppia sietämään pettymyksiä ja saamaan palautetta. Jos on aina ollut täydellinen äidin kultamussukka niin onhan se nyt vaikea aikuisena joutua maailmaan jossa vaimo kehtaa sanoa että nyt meni pieleen. Meillä pariterapia on hieman auttanut, mutta syvälle juurtunut käytösmalli on aika vaikea saada pois. T. 26

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoituksena on nujertaa tahtosi, itsetuntosi, terve järkesi, ettet enää tiedä mikä on totta ja mikä ei.

Narsisti tutkani piippaa.

Minun mieheni on myös sellainen, että vaikka hän olisi kuinka tehnyt väärin ja vaikka haukkunut lyttyyn, niin loppupeleissä se onkin kuitenkin minun vikani ja minun vikani on, että loukkaannuin turhasta ja minä olen se, joka joutuu pyytämään anteeksi.

En ole vielä täsmällisesti saanut analysoitua hänen tekniikkaansa, menen siinä niin sekaisin jotenkin. Kuitenkin mielestäni hänen argumenttinsa ja väitteensä muuttuvat matkan varrella. Esim sanoo jotain, sitten kun loukkaannun siitä, väittää, ettei ole sanonut sitä tai että sanoi jotain muuta tai että jopa minä itse sanoin sen. Tai hän yksinkertaisesti kiihtyy, jos yritän esittää kritiikkiä häntä kohtaan ja puhe jotenkin aina kääntyy minun kritisoimisekseni.

Loukkauksiin tai tekoihin ei ole mahdollista palata eikä niistä ole mahdollista keskustella, koska hän ottaa sen hyökkäyksenä itseään vastaan ja alkaa loukata uudelleen ikäänkuin uutena riitana. Asiat jäävät siis käsittelemättä. Sitten hän saattaa myös lähteä kesken kaiken pois ja mennä nukkumaan niin, että asiat jäävät painamaan minua selvittämättöminä enkä itse saa unta. Hän myös harrastaa mykkäkoulua, jos on tyytymätön ja tunnelma on painostava pitkään.

Tällaisen ihmisen kanss aon tosi raskasta elää välillä ja sitä alkaa varoa sanojaan ja tekojaan, ettei aikaansaisi ongelmia ilmapiiriin. Se lienee juuri hänen tarkoituksensakin.

Just tämä, että sitä menee itse ihan sekaisin kun toinen selittää kaiken maailman juttuja ja puhuu päälle. Sitten ei enää tiedä että kuka kysyy ja mitä ja pitääkö vastata ja mistä nyt puhutaan. En ymmärrä, eikö tuollaiselle ihmiselle ole itsellekin raskasta tuollainen käytös? Ja tuo että asioita ei voida käsitellä, meillä on juuri tuollaista. Siitä suututaan jos asia otetaan vielä puheeksi, koska se on kuulemma asian vatvomista. En vaan pysty käsittämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoituksena on nujertaa tahtosi, itsetuntosi, terve järkesi, ettet enää tiedä mikä on totta ja mikä ei.

Narsisti tutkani piippaa.

Minun mieheni on myös sellainen, että vaikka hän olisi kuinka tehnyt väärin ja vaikka haukkunut lyttyyn, niin loppupeleissä se onkin kuitenkin minun vikani ja minun vikani on, että loukkaannuin turhasta ja minä olen se, joka joutuu pyytämään anteeksi.

En ole vielä täsmällisesti saanut analysoitua hänen tekniikkaansa, menen siinä niin sekaisin jotenkin. Kuitenkin mielestäni hänen argumenttinsa ja väitteensä muuttuvat matkan varrella. Esim sanoo jotain, sitten kun loukkaannun siitä, väittää, ettei ole sanonut sitä tai että sanoi jotain muuta tai että jopa minä itse sanoin sen. Tai hän yksinkertaisesti kiihtyy, jos yritän esittää kritiikkiä häntä kohtaan ja puhe jotenkin aina kääntyy minun kritisoimisekseni.

Loukkauksiin tai tekoihin ei ole mahdollista palata eikä niistä ole mahdollista keskustella, koska hän ottaa sen hyökkäyksenä itseään vastaan ja alkaa loukata uudelleen ikäänkuin uutena riitana. Asiat jäävät siis käsittelemättä. Sitten hän saattaa myös lähteä kesken kaiken pois ja mennä nukkumaan niin, että asiat jäävät painamaan minua selvittämättöminä enkä itse saa unta. Hän myös harrastaa mykkäkoulua, jos on tyytymätön ja tunnelma on painostava pitkään.

Tällaisen ihmisen kanss aon tosi raskasta elää välillä ja sitä alkaa varoa sanojaan ja tekojaan, ettei aikaansaisi ongelmia ilmapiiriin. Se lienee juuri hänen tarkoituksensakin.

Tulee mieleen sana uhriutujanarsisti.

Tuosta kirjoittajan puolisosta siis.

Pitäisi kyllä vanhoja peikkoja opetella häätämään ja oppia riitelemään reilusti, puhumaan niistä yhdessä reilusti ja neutraalisti.

Pariterapiaa?

Myönnän olevani samanlainen. Se on onneksi tasoittunut vuosien varrella. Kotoota opittu tapa, että höyryt päästetään huutamalla. Se on ihan kamalaa. Koko ajan teen töitä, enkä nykyään sano mitään sellaista, joka loukkaa toista henkilökohtaisesti. Välillä vaan tuntuu, että vaikka kuinka koitan sanoa nätisti ja keskustella, niin mitään ei tapahdu. Ja todella se ärsyttää enemmän, kun toinen ei sano mitään vastaan.

Kerran mieheni pamautti samalla lailla takaisin. Sen jälkeen keskustelimme asiasta ja olen siitä eteenpäin pyrkinyt kehittämään itseäni. Yritän tunnistaa mistä viha tulee ja pyrin löytämään ratkaisun ennenkuin pääsen räjähdyspisteeseen. Kovasti haluaisin nyrkkeilysäkin kotiimme, niin voisin sille sitten purkaa turhautumiseni.

Ei pahalla, mutta naiset osaa olla samanlaisia. Ja ärsyttää toista. Ei kuulemma tarkoituksella. En kyllä ymmärrä mitä muuta se voisi olla, jos pyydän ensin olemaan hiljaa, rauhoittumaan ja poistumaan eli haluaisin olla yksin. Tarpeeksi auottuaan päätä, riitahan siitä tulee, kun en jaksa enää. Suutun turhasta ja aiheetta.. niin ja mun syy kun raivoilen. On kyllä, en kiellä, mutta miksi hän ei näe, että hänessäkin on vikaa? Olen se suurempi syyllinen kuitenkin. Hänessä on vain pieniä ja tavallisia syitä. Nyt pitemmän päälle melkeen jo uskon häntä. En kuitenkaan. En yksin voi riidellä. Joku tai jokin sen aiheuttaa.

Anyway, syyllinen oon, myönnän kuitenkin. Harmittaa kun hän ei itsessään näe vikaa, tai minisesti myönnä edes.

Avioero on nyt todella lähellä. Tavallaan harmittaa, mutta ikäänkuin itsemurhassa: kun päätös on tehty, on helpottunut ja rento olo.

Tälläistä se on. Luonteemme ei sopinut yhteen. Ei se aina ole ollut näin. Hyviäkin hetkiä on ollut kuitenkin reilusti enemmän. Kai se oli tässä.

Ex oli tuollainen. Uskoisin että hänelle riitatilanteet oli jonkinlainen kilpailu, mikä piti voittaa keinolla millä hyvänsä.

Kuulostaa ihan bpd puolisolta. Näissähän on parasta että esim haluat lähteä jonnekin käymään ja toinen kiukkuaan siitä ja sanot sitten ettet mene niin ei sekään riitä vaan pitää jatkaa riitelyä ja  vaikka sitten vaihtaa aihetta

Entinen mieheni käyttäytyi tuohon tapaan. Hän löysi kaikesta syitä aloittaa mykkäkoulu tai riita, jos oli sillä tuulella. Minun olisi pitänyt pyytää häneltä anteeksi hänen aloittamiaan riitoja, koska ne olivat hänen mielestään minun aloittamiani. Lisäksi minun tuli sietää ns. huumoria, joka tarkoitti sitä, että hän saattoi letkautella mitä tahansa veemäistä kommenttia minusta päin naamaa ja mielellään toisten kuullen. Jollen pitänyt tästä huumorista, sain kuulla olevani tosikko. Kaiken kruunasi se, että hän aika ajoin kertoi minulle totuuksia luonteestani. Näin jälkikäteen harmittaa, että hukkasin aika siivun elämästäni moisen paskiaisen kanssa.

Jos olisin aloittaja, niin lähtisin menemään. 

Vierailija kirjoitti:

Tätä käytöstä ilmenee siis vain riita-tilanteissa. Muuten mellä on tasavertainen suhde, puolisoni ei millään tavalla kyykytä minua. Minä jopa päätän asioista enemmän kuin puolisoni. En jotenkin millään näe että hän olisi narsisti.

t.ap

Niin,  et vielä.