Sukunimen valinta lapselle

Se on aika pitkälti valintakysymys lapsen tultua maailmaan...kts. ohjeet alla olevan linkin takaa. Lapsella on myös lakiin kirjattu oikeus isänsä sukunimeen eli lapsi voi myöhemmin ottaa isänsä sukunimen.

http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/esitteet/puolisonsukunimijalapsensukunimi/lapsensukunimisyntymanperusteella.html

Itse kannatan tasa-arvoista vanhemmuutta ja siksi nuo viestisi pari viimeistä lausetta "särähtävät aika pahasti korvaan"... :-(

Sillä se tehdään varmaan tiettäväksi, kenen lapsi on kyseessä. Eihän siitä isästä muuten tiedä...

Tiedän yhden pariskunnan, jonka miehelle oli niin tärkeää, että lapsi saa hänen sukunimen, että nainen sai sovittua, että hän päättää sitten etunimen jos mies saa päättää sukunimen. :)

Äpärälle halutaan kuitenkin isän nimi jotta on tunnustettu.

Vierailija kirjoitti:

Sillä se tehdään varmaan tiettäväksi, kenen lapsi on kyseessä. Eihän siitä isästä muuten tiedä...

Tiedän yhden pariskunnan, jonka miehelle oli niin tärkeää, että lapsi saa hänen sukunimen, että nainen sai sovittua, että hän päättää sitten etunimen jos mies saa päättää sukunimen. :)

Vastenmielistä.

Osa-aika yh-iskä kirjoitti:

Se on aika pitkälti valintakysymys lapsen tultua maailmaan...kts. ohjeet alla olevan linkin takaa. Lapsella on myös lakiin kirjattu oikeus isänsä sukunimeen eli lapsi voi myöhemmin ottaa isänsä sukunimen.

http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/esitteet/puolisonsukunimijalapsensukunimi/lapsensukunimisyntymanperusteella.html

Itse kannatan tasa-arvoista vanhemmuutta ja siksi nuo viestisi pari viimeistä lausetta "särähtävät aika pahasti korvaan"... :-(

Totta kai sukunimi on valintakysymys, siksi ihmettelinkin, miksi vanhemmat lähes aina valitsevat isän nimen. Miksi tämä valinta tuntuu niin itsestäänselvältä? Miten valintaan päädytään?

Itse tietysti myös kannatan tasa-arvoista vanhemmuutta, mutta kun katsoo vaikka tilastoja huoltajuus- ja asumiskuvioista eron jälkeen, ovat lapset huomattavasti useammin äidillä kuin isällä. Samoin vanhempainvapaan ja hoitovapaan jakaminen on "perheiden oma päätös", mutta kuitenkin yli 90 prosentissa perheistä äiti pitää vapaat, eli kuitenkin se äiti nähdään ensisijaisena vanhempana. Viestini ei ollut kannanotto siihen, miten asioiden pitäisi olla, vaan miten ne ovat.

Nimi oli miehelle tärkeämpi, vanhanaikaisesti, perheensä ainoana lapsia saaneena poikana. Mulle taas on ihan herttaisen yhdentekevää mikä nimi lapsellani on, hän voi sen sitten aikanaan itse vaihtaa jos haluaa.

Molemmat pitivät omat sukunimensä naimisiin mennessä. Lasta odotettaessa päätettiin, että jos tulee poika niin annetaan miehen sukunimi, tytölle tulisi äidin sukunimi. Olisi mulle sopinut miehen sukunimi naimisiin mennessä ja tytöllekin annettavaksi, muttta tämä oli miehen toive. Etunimet päätettiin sitten yhdessä. :)

En tiedä mutta meillä sekä mies että minä halusimme lapselle toisen sukunimen. Eli minä halusin miehen sukunimen ja mies halusi minun sukunimeni. Aiomme kuitenkin jossain vaiheessa mennä naimisiin ja haluan miehen sukunimen sekä lapsen etunimi olisi sopinut paljon paremmin miehen sukunimen kanssa. Annoin kuitenkin miehelle periksi ja jossain tulevaisuudessa joudutaan ilmeisesti vaihtaa sekä minun että lasten sukunimet. Mutta eipä tuo haittaa.

Oma mies haluaa mielummin mun sukunimen lapsille (ja ehkä myös kuulemma itselleen, en tiedä), koska se on harvinaisempi. Mulle se olisi oikeastaan ihan sama. Se nyt kuitenkin on vaan nimi, ihan yhtä lailla itse ainakin koen kuuluvani myös siihen äidinpuoleiseen erisukunimiseen sukuun kuin isänikin. 

Tuo on todella jees että lapsi saa vaihtaa sukunimen jos tahtoo. Kunhan vaan ihmiset osaisivat olla olematta ylidramaattisia ja kauhistelematta koko suvun voimin jos lapsi vaihtaa nimeään "NYSSE LÄHTÖÖ SUVUSTA, kamalaa kun ei haluva olla enää Nissinen vaan siitä tulloo Jaakkola!" 

Mitä taas siihen tulee että lapset ottaa useammin isän sukunimen, niin luulen että se johtuu pitkistä perinteistä ja tavoista, jotka ajan myötä tasoittuu. Jos en ihan väärässä ole, niin taitaa nykyään yhä isompi osa pitää nyös naimisiin mennessä oman sukunimensä, mikä ei kaiketi ole ollut tavallista heti lakimuutoksenkaan jälkeen? Nämä asiat muuttuvat aina kovin hitaasti.

Vierailija kirjoitti:

Äpärälle halutaan kuitenkin isän nimi jotta on tunnustettu.

Totta. Taustalla voi olla monella vielä tällaista vanhanaikaista ajattelua, että äidin sukunimen saava lapsi on isätön. Useimmitenhan isä kyllä tunnustaa lapsen (kokonaan isättömiä lapsia on hyvin, hyvin vähän), mutta ehkä jotkut tarvitsevat vielä tällaisen ulospäin näkyvän symbolin. Hassua sinänsä, koska sukunimi ei mitenkään takaa sitä, että isä hoitaisi osuutensa.

Meidän kohdalla isän sukunimi siksi koska se on huomattavasti kauniimpi kuin oma sukunimeni.

Meillä on miehen kanssa molemmilla todella harvinaiset sukunimet, ja molemmille suku (ja sukuhistoria ylipäätään) on todella tärkeä eikä kummankaan suvulle ole jatkajaa. Tiedän, että mieheni olisi toivonut mun aikanaan ottavan hänen sukunimensä, mutta ei ole aiheesta koskaan mitään motkottanut. Koko raskausaika siinä meni kun vitsillä väännettiin sukunimiasiaa. Mies oli sitä mieltä, että kaikki sitten luulevat meidän olevan uusioperhe, ettei mies olisi lapsen isä. Itselleni on yhden tekevää vetääkö joku urpo moisia johtopäätöksiä. Jonka takia annoinkin lopulta periksi, se tuntui olevan miehelleni vieläkin tärkeämpää kuin itselleni.