Kun "ystävyys" alkaa olla rasite.

Kirjoitan vähän silläkin uhalla, että joku tunnistaa.

Tutustuin amiksessa naiseen, jonka kanssa aloin kaveeraamaan. Hyvin nopeasti kaveruus alkoi olla enemmän rasite kuin mukavaa. Kärsin pahasta migreenistä ja jouduin olemaan paljon pois koulusta. Aina kun jäin pois, suuttui tämä kaveri. Hän joutui olemaan yksin koulussa ja kierrellen väitti minun vain laiskuuttani olevan pois koulusta.

Muutama vuosi jatkui näin. Olin henkisesti hajalla silloisen suhteen takia ja "ystävä" ei edes yrittänyt ymmärtää jos en jaksanut tavata. Lopulta ei huvittanut selittää. Kaiken hän aina käsitti väärin.

Erosin ja aloin uuteen suhteeseen. Hän haukkui minut ja nykyisen mieheni koska exä parka koki jotain vääryyttä mieheni sanomisista.
Ex ei siis ollut edes tämän "ystäväni" kanssa tekemisissä.

Tulin raskaaksi ja voin pahoin suuren osan ajasta. En jaksanut liikkua kotoa mihinkään. Kaikki muut ystävät ymmärsi tämän ja kaiken muunkin aina. Tämä yksi ei.

Lapseni kuoli kohtuun. Olin sairaalassa juuri synnyttämässä kuollutta lasta ja tämä likka tiesi siitä. Hän pyysi lähtisinkö illalla juomaan. En lähtenyt ja hän loukkaatui tästä.

Lopulta alkoi tosiaan uuvuttamaan enkä jaksanut enää pitää yhteyttä ollenkaan. Aina sai pelätä mistä hän suuttuisi. Hän sivuutti kaiken sen ikävän mitä olin kokenut. Ei edes yrittänyt ymmärtää.
Kyllä, tein välillä ohareita. Aina ilmoitin kuitenkin etten päässyt. Kaikki muut ystävät ymmärsi. He tukivat ja kuuntelivat. Jos en jaksanut nähdä, he ymmärsivät.

Lopulta tämä ystävä käsitti vitsin väärin ja odotti minua käymään luonaan. Jokainen muu olisi ymmärtänyt sen vitsiksi, mutta hän ei. Sanoin, että pitäisi varmaan mennä virpomaan kun hänellä oli karkkia pääsiäisenä.
Tämän jälkeen hän dramaattisesti "kosti" minulle ja pistettiin välit poikki.

Kuukausien jälkeen olin saanut lapsen ja törmättiin sattumalta. Sovittiin ja nähtiinkin aika tiuhaan. Hetken kaikki oli ok. Kerrankin se tuntui ystävyydeltä.
Sitten hän alkoi loukkaantua jos en jatkuvasti lähtenyt baariin tai jos lähdin aikaisemmin pois. Mikään ei kelvannut syyksi. Ei edes jos olin kipeä.
Pian kaikki menikin perseelleen ja hän alkoi vääristellä kaikkea mitä sanoin. JOS JA EHKÄ hän muunsi aina : Joo joo lupan kyllä.
Edes lapsi ei kelvannut syyksi. En tietenkään voi luvata kaikkea, sillä lapsen kanssa tilanteet saattaa muuttua.

Ja jälleen hän käänsi asiat niin, että syytän lastani vaikka vika on minussa. Hän vääristi kaikki sanomani enkä enää jaksanut selitellä.
Pistin välit poikki ja nyt ne saakin pysyä.

Hänellä on mennyt monta kaverisuhdetta poikki, sillä hän vaatii jatkuvaa huomiota. Jos kaveri ei laita viestiä niin ei hänkään.
Kaikki ajanvietto oli oltava hänelle mieleistä ja baarissa notkumista.

Koko ajan tuntui kuin pitäisi vaan miellyttää häntä ja lopulta tapaamiset oli ns. pakosta.

Suuren osan ajasta hän käytti valittamiseen. Aina joku henkilö oli kohdellut häntä väärin eikä pitänyt yhteyttä tai oli pistänyt välit poikki.
Huh!
Tuntuu melkein kuin olisi ollut kamalassa parisuhteessa läheisriippuvaisen ja mustasukkaisen henkilön kanssa.
Luultavasti hän haukkuu minuakin muille ja vääristelee asioita.

Johonkin piti päästä avautumaan :)