Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kaverini ei osaa olla erossa lapsistaan

Vierailija
15.06.2016 |

Kaverillani on kaksi lasta, joista vanhempi pian 5-vuotias ja nuorempi 3,5 v. Vanhemman lapsen syntymän jälkeen olemme yhden ainoan kerran tavanneet kaverin kanssa niin, ettei hänellä ollut lapsia mukana. Silloinkin ainoa puheenaihe oli, miten ikävä hänellä on jo lapsukaisiaan.

Perheen isä on useasti sanonut, että hän kyllä hoitaa lapsia sen aikaa, että äiti voi joskus lähteä kavereidensa kanssa johonkin. Mutta äiti on niin ylikiintynyt muksuihin, ettei pysty. On monesti haikaillut tyttöjen iltojen perään, mutta ei sitten kuitenkaan voi jättää lapsia kenenkään muun vastuulle edes muutamaksi tunniksi. Muutaman kerran on käynyt niin, että on sovittu tapaaminen vain meidän kahden kesken, mutta lapset ovat sitten kuitenkin tulleet mukaan ja suunnitelmat menneet uusiksi. Hiukan ärsyttää, mutta en tietenkään ole näyttänyt ärtymystäni kaverin lasten edessä. Eihän se lasten vika ole.

Tämä äiti ei siis mene muutenkaan mihinkään ilman lapsia, eivätkä lapset ilman häntä. Ei koskaan.

Älkääkä ymmärtäkö tätä niin, etten pitäisi kaverin lapsista. Pidän todellakin ja itselläni on siis myöskin lapsi, kouluikäinen. En vain ole tavannut ketään, joka roikkuisi muksuissaan kiinni noin tiiviisti, ja ihan vapaaehtoisesti... Hoitoapua kun olisi tarjolla, mutta tämä äiti haluaa hoitaa vain ja ainoastaan itse. Kyse on kuitenkin jo sen ikäisistä, että pärjäävät varmasti ilman äitiäkin tutun aikuisen seurassa.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
15.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsi raukat jos eivät opi itsenäisyyttä yhtään. Ei tuo ole huolenpitoa vaan ripustautumista. Mitenkähän mamma pärjää tulevaisuudessa kun skidit menee kouluun? Menee niiden mukaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi neljä viisi